Myrskyn jälkeen koittaa talvisää: ensilumi väijyy Turkua ja Helsinkiä

Julkaistu

Kauden ensimmäinen kunnon syysmyräkkä on ravisuttanut Suomea ja aiheuttanut sähkökatkoja varsinkin maan keskivaiheilla ja Pohjanmaalla. Lähipäivinä myräkät siirtyvät vähitellen eteläisemmälle reitille ja tiputtavat Suomen talvisen ilmamassan syleilyyn. Jännittävää onkin seurata, saadaanko alkuviikon aikana esimerkiksi Turun ja pääkaupunkiseudun liepeille aikainen ensilumi.

Myrskyn jälkipuintia: Lapissa lunta jo 30 senttiä

Perjantai-illan ja lauantaiyön aikana riehunut syysmyrsky tipautti Lapin ylle reilusti lunta: Inarissa lumensyvyydeksi on tänään mitattu jo 30 senttiä. Lumiraja kulkee suunnilleen Rovaniemen korkeudella.

Myrsky toi mukanaan myös voimakkaita tuulia: keskituulen nopeus yltyi myrskylukemiin (yli 21 m/s) länsirannikon edustalla, mm. Pietarsaaren Kallanissa tuuli oli enimmillään 24 m/s. Hetkellisiä myrskyn voimalla puhaltavia puuskatuulia sen sijaan mitattiin myös mantereen puolella: esimerkiksi Kuopion Maaningassa tuulimittariin tarttui 23,4 m/s lukema.

Voimakkaimmat tuulet alkavat hiljalleen väistyä, joskin etelärannikon tuntumassa tuuli voi lähivuorokauden ajan vielä puuskissa olla kovaa.

Syysmyrsky nosti terävää aallokkoa. Kuva: @tapani.uusikyla (Instagram #forecasuomi)

Ensilumi väijyy lounais- ja etelärannikkoa

Vielä sunnuntaina yksi sadealue pyyhkäisee eteläisen Suomen yli kohti itää. Sen jälkeen on väylä auki Pohjoisnavan hyytävälle ilmalle: maanantaiyönä lämpötila painuu jo valtaosassa maata pakkasen puolelle, Lapissa pakkanen paukkuu paikoin jopa 20-25 asteessa.

Maanantai-iltana länsi- ja lounaisrannikolle näyttäisi tämän hetkisissä ennusteissa rantautuvan hajanaisia sateita Selkämereltä. Sateet eivät ennustemalleissa kovin voimakkailta näytä, mutta lämmin meri voi pakkasilmassa antaa sateille lisäpotkua, eli paikallisesti lunta voi tulla rannikon läheisyydessä sakeasti. Myös lämmin Laatokka näyttäisi synnyttävän oman pienen matalapaineensa, jonka lumisateet voivat yltää maan kaakkois- ja itäosaan.

Länsi-Suomeen maanantai-iltana saapuva hajanainen sadealue liikkuu kylmän tiistaiyön aikana kohti kaakkoa, ja vielä on kyseenalaista, yltävätkö sateet esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Jos näin käy, voi ensilumi olla maassa tiistaiaamuna useilla paikkakunnilla maan etelä- ja lounaisosassa. Ensilumen määritelmä täyttyy, kun aamun mittauksissa (talviaikana klo 8) maassa on vähintään yhden sentin lumikerros.

Toivottavasti autoilijoilla on jo talvirenkaita alla, koska alkuviikon kelitilanne näyttää koko maassa talviselta. Ei oteta turhia riskejä tien päällä, eihän?

Tiistaiyön aikana maan etelä- ja lounaisosaan voi sataa ensilumi. Kylmän ilman alue levittäytyy ensi viikon aikana Euroopassa aina Balkanin niemimaalle saakka.

17 vastausta artikkeliin “Myrskyn jälkeen koittaa talvisää: ensilumi väijyy Turkua ja Helsinkiä”

  1. Myrskyn Jälkeen Pouta Sää Sanotaan Laulussa

  2. No niinpä ovat lumisateet jo tänään lauantaina kadonneet ennustekartoilta.
    Saatiinpa taas tuulipuvut vaihtamaan Skodiinsa nastat alle ja nyt jyystetään tiet ja tuulilasit pilalle tammikuuhun saakka – jos lunta tulee silloinkaan.

    Kyllä ottaa aivoon ennusteiden epätarkkuus.

  3. Katselin Ilmatieteen laitoksen sivuilta tyypillisesti tuulisimpien asemien tuulitietoja viime yöltä ja tuulisempiakin paikkoja kuin yllä mainitut löytyi: Muonio Laukukero 29 m/s (puuskissa 33 m/s) ja Kaskinen Sälgrund 28 m/s (puuskissa 34 m/s). ”Tavanomaisista” maa-asemista tuulisin taisi olla Vaasa Klemettilä 16 m/s (puuskissa 26 m/s).

    Monella on renkaat säilytyksessä ja silloin renkaiden vaihto ei onnistu lyhyellä varoitusajalla. Itse vaihdatutin kitkarenkaat alle tällä viikolla, mutta tällä hetkellä seuraava vapaa aika näyttää olevan 14.11.! Lainkuuliainen nastarenkaiden omistaja on pulassa, koska nastarenkaita saisi käyttää vasta 1.11. ellei keli muuta edellytä ja eihän pääkaupunkiseudulla ole tähän mennessä edellyttänyt. Tällaisia lakeja pitäisi säätää vasta sitten, kun liukkaat kelit pystytään ennustamaan yli kaksi viikkoa etukäteen.

    1. Voihan sitä ajaa kesärenkailla vaikka koko talven, jos niikseen menee. Sääennusteen mukaan tulee harvemmin vaihdettua kitkoja alle.

  4. Hurjaa. Taitaa tulla teille hurjat lumihanget.

    Meillä mansikoita kypsyy nyt parhaimmillaan.

    Kelloja siirretään ensi yönä tunnilla taaksepäin.. Aurinko nousee täten koko talven meillä aiemmin kuin tänään ,, joka on myös hauskaa …..pohjolan asukkaista.

    Terveisiä Aurinkoisen taivaan alta Kai Algarvesta.

  5. Taitaa alkaa pysyvä talvi. Katsoin säätietoja ja Lieksassa on 0 asteen raja ja ennusteen mukaaan alkaa pakkaskausi jo seuraaville 2 viikolle ja koska maa jäätyy, mutta lumisateesta ei ole vielä varmuutta ja Pielinenkin Jäätyy eli Järvi Lieksan Liepeiltä mutta Kosket kun ovat auki voi kosteus aiheuttaa lumisateita. Saattaa tulla Lumisempaa Merien läheisyyteen tänä talvena. Esim. Turku lumen syvyys 93 cm. Helsinki 70 cm Mikkeli 30 cm Lieksa 23 cm Jyväskylä 34 cm Vaasa 80 cm Lappi ja Rovaniemi 120-210 cm. Sellasia ennusteita. En jaksa ennustaa ahvenanmaata. Pakkasia Varmasti tulee yli 40 useampana päivänä varsinkin itä suomeen.

    Meillä taitaa tulla normaalia lämpimämpää talveksi eli päivät noin 21-27 ja yöt 15-21 . Algarve.. Etelä Portugal. Yleensä on muutenkin yöt talvella yli 10 astetta.. Joulukuulla 20 asteen lämpötiloja on noin 10-25.. Tänään oli pilvinen aamupäivä.. Mutta nyt kello yksi jo aurinkoa… lämmin tulee koska yõllä lauloi cigale..

    Muuttuuko päiväntasaajalla auringon nousut ja laskut aiempaan tai myöhempään entä keski yö..

    Jännää talvea Sinne..

    Kai

    1. Kai ei ole tainnut paljoa seurata viime talvien säitä Suomessa. Jokainen talvi on toki omanlaisensa, mutta totuus on, ettei -40 astetta mitattu parina viime talvena lainkaan missään päin Suomea. Niinäkin 2000-luvun talvina, jolloin se on mitattu, on kyseessä usein ollut melko pieni -40 asteen alitus, parina kolmena yönä ja parilla kolmella asemalla talvessaan, useimmiten vielä Lapissa. Joten enpä usko mihinkään useisiin -40 asteen alituksiin Itä-Suomessa. On hyvin epävarmaa sekin, tuleeko yhtäkään sellaista päivää.

    2. Onpa vaan mahdottoman hienot kelit nyt (ke 30.10) meillä ainakin eteläisessä Suomessa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pari astetta pakkasta. Paremmin ei voisi olla.

  6. Täytyy ikävä kyllä todeta että ennusteet ovat hyvin epätarkkoja sekä Forecalla että Ilmatieteen laitoksella. Jostain kumman syystä esim Foreca ennustaa piste ennusteissa aina liian lämmintä. Olenkin seurannut norjalaisen YR.no ennusteita ja esim meidän kylän kohdalla heidän lämpötilaennusteensa osuvat aina nappiin ja jopa niinkin että jo viikkoa ennen osaavat ennustaa säät tänne Suomeen ihan jetsulleen. Samoin sateet. Olisko suomalaisilla meterolgeilla jotain opittavaa norjalaisilta kollegoiltaan?.
    Otetaanpa nyt tarkasteluun esim 4.11 maanantai. Kotimaan Foreca ennustaa meidän kylälle Rymättylään jopa 8 astetta plussaa kun norjalainen yr.no ennustaa samalle päivälle 1 astetta plussaa. Hurja ero lämpötilaennusteessa. Ja voinpa olla varma että norjalaiset osuvat lähemmäksi totuutta. Kuten aina! Ja kuitenkin Mäntykangas ennustaa toisaalla että talvinen sää tulee jatkumaan kauemmin ei ole oikein yhteneväinen meidän kylälle ennustetun 4.11 alkavan lämpenemisen kanssa!
    En ymmärrä näistä meterologien töistä mitään mutta vuoden ajan kun olen vertaillut näitä ennusteita niin jostain syystä Norjasta käsin osaavat pientenkin Suomen paikkakuntien piste ennusteet paremmin ennustaa kuin suomalaiset meterologit. Mistä lie johtuu?.

    1. Ovatkohan Rymättylän ennusteet muuttuneet? Katsoin 29.10 kello 14.30.
      YRno 4.11.2019 0 astetta
      Forerca 4.11.2019 alin -1 ylin +2
      Eli tässä tapauksessa Foreca osuu varmaan paremmin oikeaan kuin norjalaiset. Mistä lie johtuu?
      Ainakin Espoossa Forecan ennusteet osuvat just eikä melkein. Kiitoksia vaan suomalaislle metereologeille.
      Kukaan ei pysty Suomen oloihin ennustamaan sateita oikein joka kylään viikkoa ennen. Aivan mahdoton väite.

    2. ”Ja kuitenkin Mäntykangas ennustaa toisaalla että talvinen sää tulee jatkumaan kauemmin ei ole oikein yhteneväinen meidän kylälle ennustetun 4.11 alkavan lämpenemisen kanssa!…….”
      En tunne Mäntykangasta, mutta Markku Mäntykannas on onnistunut melko hyvin ennusteissaan tänne Jyväskylän seutuville. Meillä voidaan jopa puhua ”luotto-meteorologista” sään suhteen! :)

      1. Korjaus edelliseen:
        ”Ja kuitenkin Mäntykangas ennustaa toisaalla että talvinen sää tulee jatkumaan kauemmin ei ole oikein yhteneväinen meidän kylälle ennustetun 4.11 alkavan lämpenemisen kanssa!…….”
        En tunne Mäntykangasta, mutta Markus Mäntykannas on onnistunut melko hyvin ennusteissaan tänne Jyväskylän seutuville. Meillä voidaan jopa puhua ”luotto-meteorologista” sään suhteen! :)

  7. Kohtapuoliin saadaan lokakuulle viralliset lukemat. Vuodesta 1900 lähtien kylmin lienee ollut 1992. Se oli niin kylmä että tuskin siihen päästään. Mutta asemakohtaisesti voi mitalisijat olla lähellä.

    1. Kaisaniemen kylmin tosin on lokakuu 2002, joka taitaa edelleen olla ainoa 2000-luvulla mitattu kylmyysennätys. Tapahtuipa kaiken lisäksi vain hetken Auringon aktiivisuuden maksimin jälkeen, se kun oli vuonna 2001. Talvi 2002-2003 oli myös kokonaisuudessaan kylmä ja ankara, joten ei oikein sovi Auringon aktiivisuusteoriaan.

      1. No siis hommahan menee niin, että alhainen aktiivisuus on altistava tekijä kylmille talville sitä kautta, että suihkuvirtaus lojuu etelässä ja ei suosi meille länsivirtauksia aivan kuten nyt on pitkään ollut. Joulukuu 2002 ja tammikuu 2003 olivat kylmiä ja pilkkuluku tipahti juuri joulukuulla jyrkästi 50 kieppeille. Eli UV tuotto mitä ilmeisimmin oli heikohkoa tuolloin, joten mitään anomaliaa tuossa kohtaa ei ole. Tuolla kun UV putoaa äkisti voi jo sinällään olla vaikutusta suihkuvirtaukseen, koska stratosfääriin tulee pieni shokki siitä. Monestikin siinä kohtaa tapahtuu kylmänpurkaus meille ihan kuin talvisodan allakin kävi. Aktiivisuus ja UV tuotto syys-lokakuulla siinä lerpahti ja Suomi pelastui.

        https://www.solen.info/solar/cycl17.html

      2. Teorioita on kaikenlaisia, mutta ilmasto on kuitenkin niin kovasti kaoottinen ilmiö että totuus ilmenee vain sitä mukaa kuin toteutuu emmekään sittenkään tiedä mikä teoria on oikea.

  8. Sodankylässä lokakuu vasta 17. kylmin vuodesta 1909 alkaen. Pieni pettymys, vaikka muu planeetta onkin taas kerrotun mukaan huippulämmöissä. Marraskuun alkupuoli näyttää lupaavammalta, joten josko nyt päästäisiin ihan kärkisijoille kylmyysrankingissa?

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.