Terminen kevät voi pian alkaa etelässä

Julkaistu

Maaliskuun ensimmäinen puolisko näytti vielä talven merkit, kun kireät pakkaset vierailivat eteläistä Suomea myöden ja Lapissa lumipeite vahvistui viikonlopun aikana paikoin jopa puolella metrillä. Kylmempi jakso on päättymässä tämän viikon aikana, ja osassa maata katseet suuntautuvat jo termisen kevään alkuun.

Lumensyvyyksissä suurta vaihtelua

Suomen lumisin paikkakunta oli tämän aamun mittauksissa Puolanka, missä lumensyvyys oli 113 cm. Varsinais-Suomesta löytyy paikoin jo lähes lumettomia alueita, mm. Laitilassa lumensyvyys oli vain 3 cm. Kuva: Foreca

Kuten maaliskuiseen lumikarttaan kuuluu, paikalliset vaihtelut lumitilanteessa ovat suuria. Kun lumipeite keskimäärin alkaa etelä- ja lounaisrannikolta jo hävitä kuun loppupuolella, vahvistuu se vielä Lapissa usean viikon ajan. Rannikoita lukuun ottamatta nyt elämmekin valtaosassa maata vuoden lumisinta aikaa, ja pian lumi alkaa huveta silmissä, joten nyt jos koskaan kannattaa talviurheilusta ottaa ilo irti.

Tämä hyvänmielen tviitti (@MarkulaKirsi) pohjoisesta osui silmäänii :) Voin kuitenkin lyödä vetoa, että juhannuksena lumesta on enää muisto vain. Huhtikuun aikana nuo metrinkin paksuiset hanget saavat kyytiä silmissä!

Viikonlopun aikana Lapissa lumipeite vahvistui muutamassa päivässä paikoin puolella metrillä. Esimerkiksi Pelkosenniemellä lunta tuprutti 38 cm, ja keskisestä Lapista löytyikin viikonvaihteessa useita mittauspisteitä, missä lumensyvyys ylitti metrin. Lumi on kuitenkin jo jonkin verran painunut kasaan ja tiivistynyt, toisaalta myös tuuli kuljettaa vastasatanutta ja kevyttä pakkaslunta, jolloin mittauspisteellä lumensyvyys nopeasti muuttuu. Puolanka on tänään Suomen lumisin paikka, missä lumensyvyys on 113 cm. Paikallinen topografia vaikuttaa lumensyvyyksiin merkittävästi, eikä ole sattumaa, että usein suurimmat lumensyvyydet mitataankin Puolangan Paljakan mittauspisteellä, joka sijaitsee vaaran päällä ja näin ollen kokonaissadanta on usein ympäristöä suurempi.

Laitilan ja Puolangan välillä on kieltämättä hieman eroa lumitilanteessa :) Kuva: Traffic Management Finland / kelikamerat

Terminen kevät voi pian alkaa etelässä

Vuodenaikojen kiertokulku jatkuu ja pian on taas seuraavan muutoksen vuoro. Näin maaliskuussa maan etelä- ja lounaisosassa ollaan jo termisen kevään kynnyksellä ja tilastoissa terminen kevät alkaakin maaliskuun viimeisellä viikolla, kun taas muualla maassa keskimäärin huhtikuun aikana. Termiseen kevääseen siirrytään, kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi nollan yläpuolelle.

Viikonloppuna alkava sääasetelma näyttää vihreää valoa termisen kevään starttaamiselle maan etelä- ja länsipuoliskolla. Pitkän ajan ennusteissa uusia pakkasjaksoja ei näy – toki yöaikana pakkasella vielä käydään, mutta päivälämpötilat kohoavat reilusti nollan yläpuolelle, joten vuorokauden keskilämpötila tulee asettumaan jo ainakin paikoin plussan puolelle viikonlopusta alkaen. Suuremman mittakaavan ilmavirtaukset käyvät meillä lähiaikoina etelän ja luoteen väliltä, ja uusi kuukausiennustekin liputtaa sään kääntymisestä tavanomaista lämpimämmäksi ensi viikosta lähtien, joten kevättä alkaa olla ilmassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että takapakkia vielä varmasti tulee, ja jos uusi pitkäkestoinen kylmä jakso starttaa, alkaa kevään lähtölaskenta uudestaan.

Katso uusi kuukausiennuste Forecan etusivulta!

Kevään odotusta Jyväskylässä (Tourujoki). Kuva: Maarit Siitonen

13 vastausta artikkeliin “Terminen kevät voi pian alkaa etelässä”

  1. Vahvasti ennenaikaista liputtaa termisen kevään alkua. Meille ei ole tällä tietoa tulossa niin lämmintä ilmaa, että positiivista lämpösummaa alkaisi enemmälti kertyä. Muutaman päivän pohjoistuuli, niin tilanne nollautuu aika äkkiä.

    1. No. Esimerkiksi, jos Forecan Salon tämänhetkisen 10 vrk:n ennuste toteutuu, olisi lämpösumma 23.3. noin 16 astepäivää. Siinä saa tulla aikamoinen pohjoistuuli, että maaliskuun lopulla tuo nollautuisi.

      1. Kolme päivää -5 keskiarvolla ei ole kummoinen juttu tähän vuodenaikaan. Kevät näyttää tulevan taas melko verkkaan sieltä. Takatalvi tulee joka kevät sekin.

  2. On täällä etelässäkin ennusteet olleet vähän pitkään optimistisia – tänäkin aamuna, 13.3., Espoossa on vielä -16. Voisi noin runiininomaisesti laittaa kylmän talven lisää kymmenen miinusastetta joka yöksi.

  3. Täällä etelässä Forecan ennusteet ovat osuneet kohdalleen.

    1. Niinkö? Jo helmikuussa ennustivat lumien sulavan etelästä…

      1. No niinhän ne osittain sulivatkin, ihan oikein ennustivat. Muutama alue meni täysin lumettomaksi.

  4. Kovasti on edelleen pakkasta riittänyt, tosin muutoksethan voivat olla nopeitakin, kun on säästä kysymys. Mukava olisi, jos kauniita hiihtokelejä vielä riittäisi.

  5. Ehtiihän se kesä tulla, ennen syksyä. – Tähän väliin ajattelin laittaa huviksenne kommentin joka ei varsinaisesti liity tähän. Nimittäin, 80-luvulla tein ahkerasti säämuistiinpanoja. Suora lainaus:
    ”28.1.89:Tammikuu on ollut aivan ihmeellinen. Jopa aurinkoisetkin päivät ovat yhtä lämpimiä. Lounaan puolelta tulee jatkuvasti lämmintä. Lunta jo yhtä vähän kuin yleensä huhtikuun alussa. Lämpimin joulu-tammikuu 60 vuoteen (ilmatieteen laitoksen mukaan) – .3.3.89:Lämmin jatkuu. Helmikuu yli sataan vuoteen lämpimin (ilmat. laitos). Siitepölytiedotuksia on taas annettu.” – Mikähän lienee ollut syy lämpöaaltoon silloin (en muistaisi, ja yllätyin itse) ?
    Sitten tuli Pinatubo ja teki pari kovaa talvea muistaakseni.

  6. Lähes koko maassa termisen kevään alku mennee huhtikuun puolelle. Ylipäätään sää on lähitulevaisuudessa kaikkea muuta kuin keväistä.

  7. KEVÄT ON SUOMEN SURKEIN VUODENAIKA! (Samoin kuin loppusyksy.)
    Loskaa on teillä ja kaduilla puoleen nilkkaan, autoteilllä ja -kaduilla on hirmuisia lätäköitä joissa auto kahlaa pohjaa myöten ja teillä polanteita loskan seassa. Toista oli talvella kun hanget olivat puuteria, puut huuruisia ja lumisia ja kaikkialla oli kaunista kuin jossain ihmemaassa. Onneksi tämä kevään kurjuus poistuu viimeistän toukokuussa ja onneksi en asu aivan eteläsuomessa sillä siellä kurjuus jatkuu syksystä kevääseen.

  8. Nykyään odotellaan lämpöisiä toukokuun säitä jo maaliskuussa. Mitä sellainen lämpö merkitsee, kun maa on roudassa ja pihassa on lunta 40 cm? Se tarkoittaa sitä, että saapi olla pihanhoitaja tarkkana sulamisvesien kanssa. Keväällä olen hyvilläni yöpakkasista, jotka keskeyttävät sulamisen ja siten hillitsevät tulvimista.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.