Lapissa koetaan pian ainutlaatuinen tilanne

Julkaistu

Varhain perjantaiaamuna pakkanen on vielä paukkunut Lapissa paikoin 35 asteessa, alimmat lukemat kuittasi Muonio Alamuonion havaintoasema -35,1 asteella. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa radikaali muutos lähivuorokauden aikana, kun pilvisyys lisääntyy, tuuli yltyy ja paukkupakkasten tilalle tulee lämmin föhnpuhallus. Lapissa koettava lämpötilan nousu perjantain ja lauantain välillä saattaa kolkutella ennätyksiä.

Lämpenemisen edellä jäätäviä sateita

Korkeapaineen selänne toi mukanaan selkeän ja heikkotuulisen sään, mikä mahdollisti viime öiden paukkupakkaset maan pohjoisosassa. Ylempänä ilmakehässä puhaltavat jo muutoksen tuulet, vaikka maan pinnassa muutos näkyykin selkeämmin vasta lauantaina. Lapin ylle on virtaamassa jo perjantai-illan ylempänä ilmakehässä hyvin lämmintä ilmamassaa, mutta maan pinnassa lämpeneminen tapahtuu viiveellä. Tämän yhdistelmän myötä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa voidaan kokea jäätäviä sateita laajoillakin alueilla tästä illasta lähtien rajun lauhtumisen yhteydessä. Jäätävät sateet ovat mahdollisia myös maan keskiosassa ja paikoin etelämpänäkin lauantaiyön ja -aamun aikana. Jäätävät sateet ja lauhtuminen saavat kelin hyvin liukkaaksi.

Lämpötila nousee yli 30 asteella

Perjantain ja lauantaiyön kuluessa lämpötila kohoaa Lapissa paikoin jopa yli 30 asteella. Länsi-Lapissa, missä föhntuulen vaikutus parhaiten tuntuu, lämpötilan nousu reilussa vuorokaudessa voi olla jopa 40 asteen luokkaa: esimerkiksi Muoniossa 35 asteen pakkanen vaihtuu lauantain kuluessa useisiin lämpöasteisiin. Lämpötilan kohoaminen on siis merkittävä näinkin lyhyessä ajassa ja lähentelee kaikkien aikojen helmikuun ennätystä: 18.2.1998 lämpötila kohosi Vesannossa ja Vaalassa vuorokauden aikana 33,6 asteella.

Kaikkien aikojen suurin lämpötilan nousu vuorokauden sisällä on koettu tammikuussa 1989, jolloin 2. päivänä Kuusamossa muutos oli 36,5 astetta. Lapin laaksoalueet ovatkin suurille lämpötilamuutoksille alttiita alueita talviaikana: selkeässä ja heikkotuulisessa säässä ne kylmenevät nopeasti, mutta Skandinavian puolelta saapuvat säätyypin muutokset ja lauhat virtaukset voivat tuoda radikaalin muutoksen lyhyessäkin aikavälissä.
Perjantaiaamun talvinen ihmemaa vaihtuu Lapissa vuorokauden kuluessa keväiseen auringonpaisteeseen ja sulamisvesiin. Kuva: Markus Mäntykannas

Kuinka korkealle lämpötila kipuaa viikonloppuna?

Föhntuuli viriää ensin pohjoisessa ja sen vaikutukset etenevät viikonlopun aikana vähitellen kohti etelää. Erityisesti Länsi-Lapissa ja Torniojokilaaksossa muutos perjantaiaamun tilanteeseen on hurja: paukkupakkaset vaihtuvat reilussa vuorokaudessa keväiseen auringonpaisteeseen ja paikoin lähes 10 asteen lämpötiloihin. Lauantain aikana Suomen korkeimmat lukemat rekisteröidään todennäköisesti Meri-Lapin ja Torniojokilaakson alueella, missä lähestytään 10 asteen rajaa. Myös Pohjanmaan suunnalla lämpötila voi kohota reilusti yli viiteen asteeseen. Sunnuntain ja maanantain aikana lämpimin kieleke siirtyy kohti etelää, mutta samalla föhnin vaikutus hieman hiipuu – ylimmät lukemat tulevat kuitenkin olemaan yli viittä astetta, huomattavan korkeita lämpötiloja näin talvilomakaudelle.

2 vastausta artikkeliin “Lapissa koetaan pian ainutlaatuinen tilanne”

  1. Rovaniemellä tapahtui nopea lauhtuminen tänään 22.2.2019 juuri ennen puoltapäivää. Klo 11.00 lämpötila oli -18,9° ja klo 12.00 enää -8,3° eli tunnissa lämpötila nousi 10,6°. Yhtäaikaa lämpötilan nousun kanssa voimistui myös tuuli varsin navakaksi.

    1. Hei Olli, kiitos huomiosta. Näin taisi käydä useassa paikassa Lapissa, erityisen hurja nousu koettiin Muoniossa (yli 40 astetta).

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.