Hyvin tehty, Aristoteles!

Julkaistu
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L'Atmosphère, 1888.
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L’Atmosphère, 1888.

Historian opettajani Pongo sanoi aikoinaan, että se, joka ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttä. Kun on töissä sääpalveluyrityksessä, niin on hyvä joskus pysähtyä ja aprikoida, mistä tämäkin oikein alkoi. Tämä sään ennustaminen siis.

Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita tulevan ennustamisesta. Kerrotaan että muinaiset babylonialaiset yrittivät ennustaa sään muutoksia pilvien tai optisten sääilmiöiden avulla. Tämä tapahtui noin 650 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli varsin vanhasta tieteestä tässä on kyse.

Kiinalaiset jakoivat noin 300 eaa kalenterissaan vuoden 24 jaksoon, joista jokaiselle oli omanlaisensa sää.

Tärkein henkilö sään ennustamisen alkuajoilta on kreikkalainen filosofi Aristoteles, joka julkaisi noin vuonna 340 eaa teoksen Meteorologica. Aristoteles esitti ensimmäisenä teorioita siitä miten pilvet, sateet, tuulet, raekuurot, ukonilmat ja rajumyrskyt muodostuvat.

Osa teorioista – kuten esitys veden kiertokulusta – oli yllättävän päteviä. Osa meni täysin metsään: esimerkiksi maanjäristykset olivat Aristoteleen mukaan maanalaisten tuulien tekosia.

Joka tapauksessa Meteorologicaa pidettiin säätieteen teoria-auktoriteettina melkein 2000 vuotta. Vasta 1600-luvulla Aristoteleen teorioita sään ennustamisesta alettiin kyseenalaistaa.

Renessanssin myötä noin 1500-luvulla huomattiin, että perimätieto ja henkilökohtaiset havainnot eivät riitä sään ennustamisessa. Tarvittiin ymmärrystä ja mittauksia ilmakehästä. Tästä jännittävästä käänteestä sään ennustamisessa ennustan kirjoittavani lisää tänä keväänä.

Lähteitä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Weather_forecasting

http://earthobservatory.nasa.gov/Features/WxForecasting/wx2.php

ucmp.berkeley.edu/history/aristotle.html

http://classics.mit.edu/Aristotle/meteorology.1.i.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4%C3%A4n_ennustaminen#Historia

http://historianet.fi/palle-vibe/1643-1738-meteorologian-alkuvaiheet-0

http://fi.wikipedia.org/wiki/Meteorologia_%28Aristoteles%29