Korkeapaine Nyt – aurinko vai sumupilvi?

Korkeapaineesta on nautittu kohta jo viikon verran ja samaa iloa jatkuu vielä viikonlopulle asti. Moni meistä on tottunut ajattelemaan, että korkeapaineessa on kyse automaattisesti aurinkoisesta säästä, mutta yllättäen meteorologin lupaamana korkeapainepäivänä taivaan saattaakin kattaa tasaisen harmaa ja ainakin joillekin masentava pilvi. Mistä tuo pilvi tupsahti? Ennustettiinko vain ihan perinteisesti päin pusikkoa vai mikä meni pieleen?

Korkeapaine kesällä

Kesäinen korkeapaine on usein niitä helpoimpia ja mukavimmin ennustettavia säitä. Sopivan sulkukorkeapaineen sattuessa sääkartoilla on nähtävissä jo etukäteen, että aurinko tulee paistamaan aamusta iltaan asti ja sateita ei näy mailla eikä halmeilla. Yksi Maikkarin kollegoista kertoikin työhönopetteluvaiheensa olleen haastavan – se osui juuri tällaisen pitkän korkeapainetilanteen ajaksi ja joka päivä oli keksittävä, miten esittää uusin sanoin ”aurinkoista ja poutaa” ja saada koko itselle annettu aika kulutettua!

Helteisen sulkukorkeapaineen tilanteessa ilma on niin lämmintä, että se kykenee sitomaan ilman sisältämän kosteuden itseensä, eikä pilviä pääse muodostumaan.

Kuva: Ian Stannard / Flickr

 

Korkeapaine talvella

Talvinen korkeapainetilanne on usein, toisin kuin kesäinen, pysyvän harmaa ja pilvinen. Sadetta ei juuri tule, mutta tasainen harmaus jatkuu silmänkantamattomiin. Tällöin ilmakehän alaosaan muodostuu ns. lämpötilainversio eli tilanne, jossa inversiokerroksen alapuolella lämpötila on matalampi kuin sen yläpuolella. Jos jäisit katsomaan lämpömittaria lentokoneen lentäessä inversiokerroksen läpi, sen alla näkisit ensin numeroita kuten 4, 3, 2, 1… yhtäkkiä seuraavana tulisikin 9, 8, 7… Celsiusastetta! Tuo lämpötilan hyppäyskohta on juuri tuo kuuluisa inversiokerros.

Mitä inversiokerros tarkoittaa käytännön elämässä: kosteus jää sen alle ”jumiin”. Meille kaikille on tuttua, että lämmin ilma nousee ylöspäin, mutta jos ylhäällä on lämpimämpää kuin nousuhaluisen ilman lämpötila, ei ilmalla ole suuntaa, mihin mennä! Se jää kellumaan inversiokerroksen alle. Tämän voi nähdä esim. tehdassavupiipun savusta, joka nousee ylöspäin jonkin matkaa, mutta muodostaa jollekin kerrokselle lautan eikä enää etene korkeussuunnassa.

Toisin kuin kesätilanteessa, ilma on niin viileää, että se ei pysty sitomaan itseensä näkymättömiin kaikkea pilven sisältämää kosteutta, eikä talvella vähäiseksi jäävä auringonsäteilykään saa lämmitettyä ilmaa niin paljoa, että pilvipisarat haihtuisivat. Sumupilvi jää taivaalle koko päiväksi, siitä saattaa jopa tulla vähän tihkua tai lunta.

Kuva: Fred Merchán / Flickr

Yksi poikkeus pilviseen talviseen korkeapaineeseen on: hyvin kuivan korkeapainesään tilanteet, jolloin kosteutta ei riitä pilviksi asti (tai ilma on niin kylmää, että kosteus leijailee kimaltelevina pikku jääkiteinä alas). Silloin sää on aurinkoinen ja usein myös pakkanen kireää. Tällaisissa tilanteissa saavutetaankin yleensä talven kylmimmät lämpötilat!

Kuva: Ales Kladnik / Flickr

 

Korkeapaine välivuodenaikoina

Kesällä korkeapaine on useimmiten aurinkoinen, talvisin pilvinen. Mutta entä sillä välillä? Tämä on kysymys, joka aiheuttaa meteorologeillekin harmaita hiuksia. On hyvin, hyvin pienestä kiinni, riittääkö auringonsäteily lämmittämään ilmaa niin, että pilvet katoavat ja taivas on sininen. Usein tällaisina epävarmoina päivinä lopputulos on läikikäs: osassa Suomea aurinko paistaa, osassa on harmaa ja täyspilvinen sää.

Pilvisyysennuste vaikuttaa suoraan lämpötilaennusteeseen: muistanpa vielä hyvin joidenkin vuosien takaisen pääsiäisen, jolloin meteorologit uskoivat siihen, että pilvikerros haihtuu ja povasivat lähes kahdenkympin lämpötiloja. Lööpit hehkuivat tulevaa kesäistä pääsiäistä. Kuinka kävi? Pilvikatto jäi päälle ja lämpötila suuressa osassa maata +12ºC tienoille.

Näissä tilanteissa tietokonemallit ovat usein oikeassa – mutta eivät aina. Jää kunkin meteorologin tehtäväksi päätellä, kummin päin tilanteessa tulee käymään. Usein syys- ja kevätkorkeapainetilanteissa meteorologien välinen keskustelu toimistolla liittyykin juuri pilvisyyteen. Missä sitä on? Kuinka paljon? Mitä ennustit? Olivatko mallit oikeassa? Näiden tietojen pohjalta pyritään muodostamaan kuva siitä, mitä tulevina päivinä tuleman pitää.

Kuva: Eric Huybrechts / Flickr

Tätä pilvisyysarvailua riittää siis vielä muutaman päivän ajan. Toivotan teille mahdollisimman aurinkoisia korkeapainepäiviä!

TIEDOKSI

Olemme ottaneet blogissamme käyttöön kommenttien ennakkotarkistuksen. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa arkipäivisin.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan.

Kategoria: Huomioita säästä | 8 kommenttia

Hurrikaani, taifuuni, sykloni – mikä se on?

Viime aikoina sää on ollut vahvasti läsnä maailman sääuutisissa. Hirmumyrskyt ovat tappaneet ihmisiä, aiheuttaneet tulvia ja tuhonneet sekä ihmisomaisuutta että luontoa.

Trooppisten myrskyjen nimet menevät helposti sekaisin – meteorologikin joutuu välillä pienen hetken miettimään, puhuuko nyt vaikkapa syklonista vai taifuunista.

Tänään blogissa pieni tietopaketti näistä tuhoisista luonnonilmiöistä.

Super-taifuuni Haiyan (kuva: NASA)

 

Trooppiset syklonit

Trooppinen sykloni on yleisnimitys hirmumyrskyille, joita tavataan päiväntasaajan lähettyvillä (mutta ei ikinä päällä!). Myrskyt saavat nimensä maantieteellisen sijaintinsa mukaan:

Hurrikaani: Atlantilla tai koillisella Tyynellämerellä

Taifuuni: Luoteisella Tyynellämerellä

Sykloni: Eteläisellä Tyynellämerellä tai Intian valtameressä

Kaikki nämä ovat siis rakenteensa ja yleisen käytöksensä puolesta sama ”otus”, vain niiden sijainti antaa niille nimen.

 

Trooppinen sykloni Bianca (Kuva: NASA)

Trooppisen syklonin voimakkuus

Hurrikaanien kohdalla on totuttu puhumaan kategorioista: kategorian 1 hurrikaani on heikompi kuin huippuvaarallinen kategorian 5 hurrikaani. Trooppisen syklonin paikka asteikolla määrittyy sen keskituulennopeudesta.

Ikävä kyllä trooppisen syklonin voimakkuuden määrittävä asteikko ei suinkaan ole sama ympäri maailman. Kullakin trooppisia sykloneja tutkivalla ja niistä varoittavalla keskuksella (esim. NHC eli National Hurricane Center tai JMA eli Japan Meteorological Agency) on oma asteikkonsa, jonka kullakin luokalla on omat rajatuulennopeutensa. Esimerkiksi kategorian 4 hurrikaani olisi samanvoimakkuisena Intian valtamerellä esiintyessään ”Extremely Severe Cyclonic Storm” tai ”Super Cyclonic Storm”, voimakkuudestaan riippuen.

Suomalaiseen säähän tottuneelle trooppisten syklonien tuulennopeudet kuulostavat täysin käsityskyvyn ylittäviltä. Heikoimmillaankin myrskyn 10 minuutin keskituulennopeuden tulee olla 30 m/s tienoilla, jotta se saisi nimekseen hurrikaani tai taifuuni. Keskituulennopeus tarkoittaa automaattisesti, että ajoittain, etenkin puuskissa, tuuli on huomattavasti tuota rajanopeutta suurempi.

 

Trooppisen syklonin synty

Trooppisia sykloneja ei voi syntyä Suomen, tai edes Euroopan, läheisillä merialueilla. Trooppiseen sykloniin sitoutuu käsittämättömän suuri määrä energiaa, joita ei näin kylmien merien yhteydessä yksinkertaisesti ole saatavilla. Trooppisia sykloneja varten onkin olemassa ”ostoslista”: näitä kaikkia (tai lähes kaikkia, mikäli olosuhteet ovat muuten otolliset) tarvitaan, jotta trooppinen sykloni voisi syntyä:

  • Veden lämpötila vähintään 26.5ºC vähintään 50 m paksuisessa vesikerroksessa
  • Ilman riittävä jäähtyminen pinnasta ylöspäin noustessa, jotta syntyisi riittävä konvektio eli ilman nousu- ja laskuliike
  • Riittävästi ilmankosteutta etenkin troposfäärin ala- ja keskiosassa ”ruokkimaan” syklonin valtavaa kosteustarvetta
  • Tuuliväänne eli ilmakerrosten välisen tuulen suunnan ja nopeuden ero ei saa olla kovin suuri, ettei kokonaisuus hajoa jo ennen kunnolla muodostumistaan
  • Vähintään 555 km etäisyys päiväntasaajalta, jotta Coriolis-voima kääntäisi tuulet puhaltamaan kehämäisesti
  • Ennestään olemassaoleva matalapaine tms. säähäiriö, jonka yhteyteen trooppinen sykloni kehittyy

Kun kaikki nämä ehdot täyttyvät, pieni säähäiriö voi kehittyä voimakkaaksikin trooppiseksi sykloniksi.

Trooppisen syklonin ominaisuuksia

Trooppiset syklonit ovat kooltaan valtavia. Niiden halkaisija on tyypillisesti välillä 100-2000 kilometriä.

Trooppisen syklonin keskellä on silmä, joka on täysin tyyni ja lähes pilvetön. Silmän ympäri kiertävä ilmavirtaus puhaltaa pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään, eteläisellä myötäpäivään. Trooppista syklonia kiertää pilvivalli, jossa voimakkain konvektio eli voimakkaammat ukkoset ja sateet muodostavat kehiä, muodoltaan ikään kuin vuosirenkaat puussa.

Ikään kuin tuhoisat tuulet ja sateet eivät riittäisi, trooppisen syklonin ukkosiin saattaa liittyä myös pyörremyrskyjä eli tornadoja / trombeja.

Hurrikaani Alex (kuva: NASA)

 

Trooppisen syklonin tuhovoima

Trooppisen syklonin pahimmat tuhoa aiheuttavat tekijät ovat tuuli (mitä voimakkaammat ja / tai pitkäkestoisemmat tuulet yhdessä paikassa, sitä enemmän tuhoja), sade (erityisesti sen aiheuttamat tulvat), myrskyvuoksi eli tuulen ja ilmanpaineen aiheuttama vedenpinnan nousu trooppisen syklonin yhteydessä, sekä tuulen nostattama aallokko.

Trooppiset syklonit aiheuttavat pahimmillaan katastrofaalista tuhoa. Ihmishenkien menetyksessä mitattuna pahin tunnettu trooppinen sykloni oli vuonna 1970 Bangladeshiin iskenyt Great Bhola Cyclone, joka tappoi peräti 300000-500000 ihmistä. Yli 100000 ihmisen hengen menetyksen on viimeisen parinsadan vuoden aikana aiheuttanut yhteensä 10 trooppista syklonia; niistä valtaosa oli Bengalinlahden sykloneja.

Voimakkaimmat trooppisessa syklonissa mitatut 1 minuutin keskituulet havaittiin vuonna 2015 Patricia-hurrikaanissa: peräti 345 km/h eli 96 m/s! Verrokiksi – Suomessa suurin mitattu 10 minuutin keskituulennopeus on 31 m/s. 10 minuutin keskituulennopeudet ovat toki aina pienempiä kuin 1 minuutin keskituulennopeudet, mutta mittaluokan ero on jo paljonpuhuva.

 

Trooppisen syklonin elinkaari

Trooppiset syklonit syntyvät, tai ainakin saavuttavat trooppisen syklonin tuulennopeuden, merellä. Trooppisille myrskyille otollisin aika vaihtelee hieman alueittain, mutta se korreloi aina meren lämpötilan kanssa. Joillakin alueilla trooppisilla sykloneilla on oma sesonkinsa, toisilla niitä esiintyy ympäri vuoden, mutta joinakin kuukausina yleisemmin kuin toisina.

Trooppisten syklonien reitin määräävät toisaalta tuulet, toisaalta myös muut olosuhteet ympäristössä.

Hirmumyrskyt alkavat heikentyä, kun niiden energian saanti syytä tai toisesta loppuu; pysyäkseen hengissä, ne tarvitsevat valtavan määrän kosteutta ja alhaaltapäin tulevan lämmön aiheuttamaa nousevaa liikettä. Kun trooppinen sykloni ajautuu maalle tai joutuu sille epäsuotuisaan ympäristöön, esim. liian viileälle merelle, se alkaa nopeasti heiketä ja muuttuu ”tavalliseksi” matalapaineen keskukseksi. Tällaisia matalapaineen keskuksia, joiden menneisyydestä löytyy ura hurrikaanina, ajautuu joskus jopa meille Suomeen asti!

Ilmastonmuutoksen odotetaan lisäävän sekä trooppisten myrskyjen määrää että niiden tuhovoimaa, sillä myrskyjen käyttöön on enemmän lämpöenergiaa. Tämä lisääntyminen on nähty myös jo käytännössä.

Neljä trooppista syklonia Tyynellämerellä (kuva: NASA)

 

Trooppisten syklonien nimeäminen

Trooppisia myrskyjä nimeäviä meteorologisia toimistoja on yhteensä 11 kpl. Nimen antava toimisto määrittyy myrskyn syntypaikan sijainnin mukaan. Nimilista on määritelty kussakin toimistossa jo etukäteen ja nimet annetaan listalta myrskyille esiintymisjärjestyksessä (esim. aakkosjärjestyksessä, Japanissa numerojärjestyksessä). Mikäli myrsky on erityisen tuhoisa, nimeä ei enää uudelleenkäytetä, vaan se poistetaan listalta.

 

Hirmumyrskyt ovat äärimmäisen kiehtova, mutta myös tuhoisa luonnonvoima. Niihin suhtautumisesta on viime aikoina saatu yllättäviäkin tietoja: ihmiset eivät tutkitusti ryhdy suojautumistoimenpiteisiin yhtä herkästi, jos myrskyllä on naisen nimi, kuin jos samanlaisella myrskyllä on miehen nimi. Tämä näkyy, ikävä kyllä, myrskyjen takia henkensä menettäneiden lukumäärässä. Hirmumyrskyjen tuhovoimaa ei ikinä pidä aliarvioida.

 

 

 

Kategoria: Huomioita säästä | 35 kommenttia

Syksy tuo mukanaan vaikeasti ennustettavat sumupilvet

Sisämaassa alkusyksy on luvattua sumujen aikaa. Kylmien, selkeiden ja heikkotuulisten öiden sivutuotteena syntyy näyttäviä aamusumuja peltojen, notkelmien ja vesistöjen ylle. Sumut ovat usein hyvin paikallisia ja haihtuvat iltapäiväksi, jolloin ne eivät aiheuta merkittäviä ennustusvirheitä. Syksyn edetessä sumujen haihtuminen vaatii kuitenkin enemmän aikaa, kun haihtumiseen tarvittavaa energiaa eli auringonsäteilyä, saadaan päivä päivältä vähemmän.

Pahimmassa tapauksessa syksyllä tilanne on seuraava: meteorologi on ennustanut sumujen mahdollisuutta aamulla, jonka jälkeen koittaisi lämmin ja aurinkoinen syyspäivä. Tyypillisesti sumu hälveneekin iltapäiväksi – vielä ainakin syksyn alkupuoliskolla. Joskus sumusta saattaa kuitenkin muodostua laaja-alaisempi, jolloin sumukehitys jatkuu pitkälle aamupäivään saakka. Tällöin sumu yleensä ”hälvenee” alaosiltaan, mutta jatkaa kehittymistään yläosistaan kohoten ja muodostaen tiiviin sumupilvilautan, joka saattaa alaosistaan tihuttaa vettä. Lupauksia aurinkoisesta ja lämpimästä päivistä ei tällöin lunasteta, sillä sumupilvi voi jäädä roikkumaan taivaalle koko päiväksi.

Sumupilvilautta voi viedä mennessään luvatun auringonpaisteen. Kuva: Markus M/Foreca

Sumujen paikallisuuden vuoksi niiden ennustaminen on hankalaa siinä missä kesäisten kuurosateidenkin. Tiedetään, että sumuja syntyy, mutta on hankala sanoa, mihin kohtaan tarkalleen. Jos sumusta muodostuu sitkeä ja laaja-alainen, se voi heilauttaa lämpötilaennustetta useilla asteilla alaspäin. Auringonsäteilyn lämmittävä vaikutus ei jaksa tunkeutua paksun sumupilvikerroksen alle, jolloin lämpötila jää ennustettua alhaisemmaksi. Syksyinen korkeapaine ei enää takaa aurinkoisia säitä, jos mukana ei ole tuulikomponenttia, joka hajottaa sumun tehokkaammin kuin syksyn edetessä vähenevä auringonsäteily.

Syksyisiä sumutyyppejä on kaksi: kiinteän maan ylle syntyvä säteilysumu ja järvien ylle syntyvä sekoitussumu. Säteilysumu syntyy nimensä mukaisesti säteilyjäähtymisen seurauksena, jolloin pitkäaaltosäteilyn karkaaminen maanpinnalta ilmakehään kylmentää maanpinnan läheisyydessä olevan ilmakerroksen ja saa siinä olevan vesihöyryn tiivistymään näkyväksi sumuksi. Sekoitussumuja tavataan puolestaan vesistöjen yllä, jolloin kylmä ilma sekoittuu veden yläpuolella olevaan kosteaan ja lämpimämpään ilmakerrokseen, ja erityyppisten ”ilmojen” sekoittuminen aikaansaa sumun.

Säteilysumuja syntyy sisämaassa selkeinä ja heikkotuulisina syysiltoina ja -öinä. Maanpinnalta ylöspäin ilmakehään karkaava lämpösäteily aiheuttaa maanpinnan kylmenemisen, jolloin myös sen yläpuolinen ilmakerros jäähtyy. Sumuja syntyy, jos ilman lämpötila laskee nk. kastepistelämpötilaan saakka, jolloin ilmassa oleva vesihöyry muuttuu näkyväksi.

Alkusyksyn säteilysumua auringonlaskun jälkeen (kuva: Markus Mäntykannas)

Kategoria: Elämä ja sää, Sää ja luonto, Vuodenajat, Yleistä säästä | Tagit: , , , , | 36 kommenttia

Kesä 2017: Helle jäi vähiin – näin matala kesän korkein lämpötila viimeksi yli 40 vuotta sitten

 

Kesä oli laajalti harvinaisen viileä maan etelä- ja keskiosassa eli näin viileä kesä-elokuu koetaan keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Kesän keskilämpötila oli monin paikoin yli asteen keskimääräistä viileämpi, selviää Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastoista.

Tunnusomaista tälle kesälle oli pilvisyys. Pitkiä korkeapainejaksoja ei juuri ollut. Sen sijaan Suomi on ollut monesti Eurooppaa halkovan suihkuvirtauksen alla tai sen pohjoisella kylmemmällä puolella, kun taas eteläisessä Euroopassa on paahduttu hyvin korkeissa lämpötiloissa.

– Ollaan oltu matalapaineiden reitillä oikeastaan ihan jatkuvasti. Matalapaineet ovat vetäneet mukanaan tavallista useammin kylmän ilman pohjoisesta ja stratocumulus-lautan eli tasaisen pilvilautan. Yleensähän kesän pilvet ovat enemmän kumpu- ja kuuropilviä. Tämä on ollut hankala kesä ennustaa, koska kesällä kun ollaan matalapaineiden reitillä, niin ennustettavuus on yleensä parhaimmillaankin vain lähellä kahta vuorokautta, toteaa Forecan ja MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Hellepäiviä noin puolet keskimääräisestä

Kesän aikana Suomessa oli 19 hellepäiväksi luokiteltua päivää. Tämä on selvästi alle keskimääräisen lukeman, joka on noin 36 hellepäivää. Päivä päätyy tilastoihin hellepäiväksi, kun jossain päin Suomea mitataan vähintään 25,1 astetta.

Tänä vuonna toukokuussa hellepäiviä oli yksi, kesäkuussa kuusi, heinäkuussa kymmenen ja elokuussa vain kaksi. Tilastojen mukaan jossain päin Suomea hellettä on keskimäärin toukokuussa kolmena, kesäkuussa kahdeksana, heinäkuussa kuutenatoista, elokuussa yhdeksänä ja syyskuussa alle yhtenä päivänä.

Vuodesta 1961 lähtien hellepäiviä on ollut tätä vuotta vähemmän vain neljänä kesänä ja vuonna 2015 saman verran kuin tänä vuonna. Vähiten hellepäiviä on ollut vuonna 1962, vain kolme kappaletta. Eniten hellepäiviä on ollut vuonna 2002, peräti 65 kappaletta. Viime vuonna hellepäiviä oli yhteensä 35. Teoriassa helle on mahdollista vielä syyskuussakin, mutta nyt sellaista ei tämän hetken ennusteiden mukaan ole näkyvissä.

Tämän kesän hellepäiville tyypillistä oli, että hellettä oli usein melko pienillä alueilla ja vain muutamilla havaintoasemilla. Pisimmillään hellettä oli viitenä päivänä peräkkäin, kun Pohjois-Suomessa koettiin lämpimiä päiviä heinäkuun lopussa. Maan pohjoisosa saikin tänä vuonna hyvin osansa lämmöstä, sillä siellä mitattiin maan korkein hellehuippu kahtenatoista päivänä kesän yhteensä yhdeksästätoista hellepäivästä.

Kesän korkein lukema 27,6 astetta mitattiin Utsjoella – taas

Tämän kesän korkeimman lämpötilan haltija oli pitkään Hämeenlinna, kun 19. toukokuuta Hämeenlinnan Lammilla oli 27,0 astetta. Kesäkuussa ei näihin lukemiin päästy kertaakaan ja vasta heinäkuun lopulla pohjoiseen yltänyt lämpö rikkoi toukokuun lukeman. Kesän korkein lämpötila mitattiin lopulta Utsjoen Kevolla 28. heinäkuuta, 27,6 astetta. Tämä on matalin kesän ylin lämpötila sitten vuoden 1976, kertoo Ilmatieteen laitos. Myös viime kesän korkein lukema mitattiin Utsjoen Kevolla, kun siellä oli 23. heinäkuuta 2016 29,1 astetta. Tätä ennen alle 30 asteeseen oli jääty viimeksi vuosina 2008 ja 2009.

Kiira oli kesän kovin rajuilma

Ukkosia tänä kesänä on ollut vähänlaisesti, mutta kesän kovin ukkosmyräkkä koettiin Kiiran nimipäivänä 12. elokuuta. Kiira-rajuilma koetteli pahiten maan eteläosaa ja etenkin Uuttamaata. Kovimmat puuskat olivat noin 30 m/s ja salamointi intensiivistä.

Myräkkä kaatoi puuta muun muassa Helsingissä.

– Kiira oli aika tyypillinen ukkosrintama, johon liittyi paikallisia syöksyvirtauksia. Tuhot vaihtelivat paljon paikallisesti. Näitä tällaisia on suunnilleen joka vuosi Suomen päällä, mutta harvemmin ne sattuvat näin isoon kaupunkiin, sanoo Pekka Pouta.

Kesän sademäärissä oli suurta paikallista vaihtelua.

Kategoria: Huomioita säästä | 145 kommenttia