Meteorologin kamerasta: kukkakaalipilviä

Julkaistu

Viikon loppupuoli on sujunut lomaillessa Laukaassa, Keski-Suomessa. Eiliseen asti sää oli tukahduttavan helteistä. Sitten taivaalle alkoi kohota lupaavan näköisiä tornicumuluksia – ne tunnistaa kukkakaalimaisesta, vielä teräväreunaisesta yläosasta. Kuitumainen, jääkiteistä muodostuva yläosa on puolestaan jo täysimittaisen ukkospilven eli cumulonimbuksen merkki.

Komeista pilvistä huolimatta ei satanut pisaraakaan. Jyrähtelyä kyllä kuului, mutta salamointia en havainnut. Kuitenkin esimerkiksi parinkymmenen kilometrin päässä Uuraisilla ukkonen oli tehnyt tuhojaan kaatamalla metsää.

Tänään on sitten ollutkin jo ihan eri meininki – päivä on ollut kauttaaltaan pilvinen ja sadettakin on saatu. Lämpötila putosi eilisen +29 asteesta +15:een! Mihin ihmeeseen katosi ”+22 astetta, puolipilvistä”?

Mielenkiintoinen pilvimuodostelma

Julkaistu
Aaltopilviä, kuva Mikko Peussa

Saimme Forecaan sähköpostia mielenkiintoisesta pilvimuodostelmasta:

”Seurasimme saaristossa, Kemiönsaaressa, Lövbölen kylässä aamupäivällä 3.6.2011 taivaanilmiötä joka herätti ihmetystä ihmisissä täällä. Tämä pilvirintama muodostui yllättäen ja aika nopeasti kirkkaalle taivaalle ja täytti nauhamaisena muodostelmana koko taivaan läntisestä horisontista itäiseen saakka. Ilmiö oli taivaalla vajaan tunnin jonka jälkeen se hävisi ja koko taivas oli melko nopeasti täysin kirkas ja sininen sen jälkeen.”

Forecan päivystävä meteorologi Kristian Roine analysoi pilvimuodostelmaa:

”Suomen säähän vaikutti voimakas korkeapaine, jonka keskus oli Tanskan länsipuolella. Korkeapaineessa pilvisyys oli kaikenkaikkiaan hyvin vähäistä. Satelliittikuvissa tämä kyseinen pilvimuodostelma näkyy ulottuneen suunnilleen Rauma-Porvoo-linjalta ja siitä kohti lounaisrannikkoa. Pilvi kuivui pois puoleen päivään mennessä ja liikkui samalla etelään Suomenlahdelle. Pilvi on kumpukerrospilvi (stratocumulus), joka on silmämääräisesti arvioiden 1.5-2.5 kilometrin korkeudella. Pilvessä näkyy olevan terävärajaisia aaltomaisia piirteitä jotka viittaisivat aaltovirtaukseen pilven korkeudella. Aaltovirtauksessa (engl. gravity wave) ilma virtaa täysin laminaarisesti (siis pyörteilemättä), tällöin pilvet saavat linssimäisiä muotoja.

Yleensä aaltopilviä esiintyy vuoristossa ja korkeammalla ilmakehässä, tällöin niistä käytetään myös nimeä mantelipilvi (altocumulus lenticularis). Tässä tapauksessa aaltovirtauksia on ilmeisesti synnyttänyt alailmakehässä ollut erittäin heikko kylmä rintama. Kylmästä rintamasta ei muita todisteita sitten syntynytkään, korkeapaine on tässä tilanteessa kuivattanut ilmakehää niin ettei pilviä tai sateita syntynyt. Radioluotauksista sekä ennustemalleista kylmän ilman virtaus Pohjois-Ruotsista Suomen yli kohti Viroa on kuitenkin nähtävissä.”

EUMETSAT:in satelliittikuvaa kyseisestä pilvimuodostelmasta