Vuoden 2013 sää kuvin

Julkaistu

Lohikäärmettä metsästämässä (kalastamassa) kesäkuussa

Perustimme viime toukokuussa Forecalle Instagram-tilin* [@forecaweather), johon ryhdyimme keräämään valokuvia säästä ja säähän liittyvistä asioista. Kun Markus viimeisimmässä blogikirjoituksessaan analysoi viime vuoden sääilmiöitä, niin minä puolestani selailin Forecan Instagram-kuvia.

Ajatukseni siirtyivät kesään, syksyyn ja alkutalveen. Harmaana, sateisena tammikuun päivänä on mukava muistella, millaisessa säässä viime vuotta vietettiin. Kuva-analyysini viime vuoden säästä ei ole tieteellinen. Pikemminkin voisin kuvailla metodiani tunteelliseksi.

Alkukesä oli yllättävän lämmin. Jo kesäkuun alkupuolella lapset leikkivät vesileikkejä.

 

Kesällä oli myös paljon pilviä, niin pouta- kuin ukkospilviäkin.

Olimme etukäteen sopineet, että kaikki kuvat eivät saa olla pilvistä, mutta minkäs meteorologi pilvilleen voi.

Pilvet kun ovat meteorologiassa niin kovin tärkeitä.

 

 

 

maallamerellailmassa

Kesää vietettiin maalla, merellä ja ilmassa. Ulkona vietettiin aikaa ystävien tai perheen parissa, kotimaassa ja ulkomailla.

Aurinko nousi ja laski usein.

Screen Shot 2014-01-07 at 7.07.25 PM

 

 

lumiukkoSyksykin oli leuto, ja lunta on saatu odottaa Etelä-Suomessa pitkään. Alkutalvi ja tammikuu ovat olleet harmaita. Tuntuu, kuin olisimme pilvessä aivan koko ajan. Ainoat lumet täällä Helsingissä löytyvät kauppojen ikkunoista.

Mutta nyt, ehkä jo tulevana viikonloppuna, lunta saattaa tulla myös Etelä-Suomeen ihan rannikolle asti. Kylmää ainakin pitäisi olla.

Kaikki tämän blogikirjoituksen kuvat ovat nähtävissä myös Forecan Instagram-tilillä. Forecan Instagram-tiliä voi seurata osoitteessa: @forecaweather

*Instagram on maksuton kuvien ja videoiden jakamissovellus, jota voi käyttää Apple iOS- ,  Android- ja Windows-laitteissa. Käyttäjät voivat ladata kuvia tai videoita palveluun ja jakaa niitä. Käyttäjät voivat myös katsoa seuraamiensa Instagram-tilien jakamia julkaisuja, kommentoida niitä ja tykätä niistä.

Märkä asfaltti, jäinen silta

Julkaistu
Mustaa jäätä. Kuva Forecan Instagram-tililtä: #forecaweather.
Mustaa jäätä. Kuva Forecan Instagram-tililtä: #forecaweather.

Olen näin marraskuussa törmännyt usein sellaiseen sääilmiöön, että pyörätie tai jalkakäytävä on märkä, mutta edessä oleva silta onkin jäässä. Jää on yllättänyt minut täysin jo muutamaan kertaan. Lämpötila on ollut vielä mukavasti pikkuisen plussan puolella ja kuivaa pyörätietä on ollut mukava kiitää vauhdilla. Sitten on vastassa silta. Niitä on muutamia Helsingistä Espooseenkin polkiessa. Ja ne sillat ovat olleet jäässä. Mitä ihmettä!

Sitä ei auta kuin pitää vauhtia ja polkea sillan yli pysähtymättä ja kääntymättä. Ihmettelin tätä asiaa ääneen täällä Forecassa.

Tässä on lyhyt selitys ilmiölle. Sillat jäähtyvät nopeammin kuin ilma. Vesistöistä nousee kosteutta. Jos sillan lämpötila on pakkasen puolella, niin se jäätyy. Selkeällä säällä lämpötilan ollessa vähän nollan yläpuolella tällaistä ilmiötä kannattaa pitää silmällä.

Kollegani Juha Föhr on kirjoittanut aiemmin mustasta jäästä ja muistakin olomuodoista hiukan pidemmän selvityksen: http://blogi.foreca.fi/2011/09/huurre-kuura-musta-jaa-ja-vahan-olomuotojen-muutoslammoista/

Ja loppuun tiedoksi teille blogin seuraajille. Forecan meteorologeja voi seurata myös Twitterissä @forecasuomi. Ja forecalaisten sääkuvia Instagramissa #forecaweather.

Kesän viettoa somessa, twiit, twiit

Julkaistu
Ukkospilvi, Järfälla Stockholm #forecaweather
Ukkospilvi, Järfälla Stockholm
#forecaweather

Kyllä kesällä on mukavaa. Aivan niin mukavaa, että me forecalaiset perustimme Instagram-tilin, johon lataamme kuvia kesästä, sääilmiöistä ja kesänvietosta.

On tosi kivaa katsella kollegoiden kuvia, koska osumme aika harvoin kaikki saman kahvipöydän ääreen kuulumisia vaihtamaan. Meteorologit (kotoisasti metkut) tekevät vuorotyötä. Osa metkuista tekee sääennusteita Maikkarilla, osa Forecan Ruotsin-toimistossa ja loput täällä Forecan toimistossa Espoossa. Instagram-tilin kautta voimme jakaa kesäkokemuksia toisillemme ja vaikka koko maailmalle. Forecan Instagram-tiliä voivat myös muut käydä katsomassa, ja nykytrendejä seuraten kuvia voi käydä myös tykkäämässä.

Forecan Instagram-tilille ladatuista kuvista näkee, kuinka sää vaikuttaa moneen, ja kuinka monelta kantilta säätä voi katsella tai kuvata. Sovimme heti alkuun, että Instagram-tili ei saa täyttyä pelkästään pilvikuvista, vaikka etenkin metkut niistä niin kovin tykkäävät, ja ovathan pilvet tärkeitä säätä ennustettaessakin. No, kyllä sieltä Instagram-tililtä pilviäkin löytyy niin maalta, mereltä kuin ilmasta kuvattuina.

Forecan Instagram-tili #forecaweather
Forecan Instagram-tili #forecaweather

Sosiaalinen media (some) on näinä päivinä kovin tapetilla. Forecaa voi seurata myös Twitterissä ja Facebookissa. Facebookissa aktivoidumme tehokkaammin vasta lomien jälkeen. Tällä hetkellä aika kuluu säitä ennustaessa.

Forecan yli kaksivuotiasta Sään takaa -blogia seuraa säännöllisesti moni uskollinen lukija. Mutta tiedättekö, että Forecalla on blogi myös ruotsin kielellä? Ruotsin-toimistomme metkut kirjoittavat Väderguiden-blogissa myös kiinnostavia sääasioita. Mitkä sääasiat sinua kiinnostavat?

Foreca somessa: Blogit: blogi.foreca.fi ja blogg.foreca.se

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Facebookissa: Foreca Suomi (suomenkielinen), Foreca Sverige (ruotsinkielinen), Foreca (englanninkielinen)

Tall Ships Race Helsinki: Götheborg #forecaweather
Tall Ships Race Helsinki: Götheborg #forecaweather

Ja se Instagram-tili, jossa voi tutustua forecalaiseen kesätunnelmaan: http://instagram.com/forecaweather

Instagramista:  Instagram on maksuton kuvien ja videoiden jakamissovellus, jota voi käyttää Apple iOS- ja Android-laitteissa. Käyttäjät voivat ladata kuvia tai videoita palveluun ja jakaa niitä kaverien kanssa. He voivat myös katsoa kaveriensa Instagramissa jakamia julkaisuja, kommentoida niitä ja tykätä niistä. Instagramia voi käyttää myös web-selaimella kuvien katseluun ja Instagram-tilien selailuun. Kuvien ottamista varten tarvitaan kännykkäsovellutukset.

 

Kesän sää ja kesäsuunnitelmia

Julkaistu
Merinäköalaa Helsingin Pihlajasaaresta viime heinäkuussa. Kuva Tiina Asula
Merinäköalaa Helsingin Pihlajasaaresta viime heinäkuussa. Kuva Tiina Asula

Vappu on nyt ohi. Onkin aika suunnata katseet kesään ja kesän säähän ja tietenkin tehdä kesäsuunnitelmia. Minulta kysytään usein kovin pitkän ajan ennusteita, esimerkiksi juuri tuota kesän säätä, vaikka en ole edes meteorologi.

Jos menen kysymään Forecan päämeteorologilta Petri Takalalta tulevan kesän säästä, niin hän vastaa: ”Sairaan hyvä”. Ja nauraa iloisesti päälle. Sitten Petri vakavoituu ja sanoo, että yleensä viiden vuorokauden ennusteet pitävät varsin hyvin paikkansa. Mutta jos säätyyppi vaihtuu, niin ennusteetkin muuttuvat nopeammin. Silloin kannattaa seurata sääennusteita päivittäin tai jopa monta kertaa päivässä. Sateisina päivinä sadetutkasta pystyy seuraamaan sateen kulkua, ja nyt kun täsmätutkaan on lisätty vielä salamatkin, niin myös ukkosrintamien kulkua voi seurata reaaliajassa.

Miksi Forecan sivuilla on kymmenen päivän ennusteita, ja miksi ennusteita lähiaikoina vielä pidennetään? Jos säätyyppi pysyy vakaana, niin silloin pitkätkin ennusteet pitävät paremmin paikkansa.  Vakaalla säätyypillä tarkoitetaan sitä, että jos Suomi kuuluu esimerkiksi isoon korkeapaineen alueeseen, niin myös sään ennustettavuus pidemmälle ajanjaksolle on parempi.

Myös ison matalapaineen aikana tiedetään, että sää on vaihtelevaa, mutta sateiden ajoitus on vaikeasti ennustettavissa. Silloin lyhyen ajan toimintaa suunnitellessa kannattaa tarkkailla sadetutkaa.

Olisiko meteorologeilla sittenkin kesän säästä jotain sisäpiirin tietoa, jota he eivät jaa kaikelle kansalle? Eivätkä edes minulle? Tiedustelen meteorologien kesälomasuunnitelmia. Forecan meteorologit pitävät kesälomansa aivan tasaisesti pitkin kesää, joten kesän säitä ei voi arvuutella edes meteorologien lomasuunnitelmista.

Pitää siis luottaa kansanperinteeseen kesän säätä miettiessä. Tällaisiä sanontoja olen kuullut:

”Jos vappuna on kylmä, halkoja kuluu koko kesän.”

”Jos hyttyset näkyvät ennen vappua, tulee kylmä kesä.”

Niin kovin toivoisin, että kesästä ei tulisi kovin kylmä. Miten sää vaikuttaa sinun kesäsuunnitelmiisi?

 

Kesä tulee! Purjeet paukkuu!

Julkaistu
Enemmän Petriä, vähemmän sadetta lauantaina ja sunnuntaina Venemessuilla, kuva Tiina Asula
Enemmän Petriä, vähemmän sadetta lauantaina ja sunnuntaina venemessuilla, kuva Tiina Asula

Helsingin venemessut ovat varma kevään tai jopa jo kesän merkki.  Mitä kaikkea nämä valoisat vuodenajat voivat tuoda tullessaan:  meriseikkailuita, jänniä saaria, viimaisia väyliä ja uusia mantereita. No, ei kai sentään uusia mantereita, mutta kaikkea kivaa kevät ja kesä tuovat niin maakravuille kuin merenkävijöillekin.

Ainakin kevät tuo Forecan uudistetut veneilysäätiedot, joita Forecan päämeteorologi Petri Takala esittelee kahdella tunnin pituisella luennolla venemessuilla Helsingissä. Sääluennolla ei keskitytä pelkästään veneilysäähän, vaan Petri valottaa säänennustamista aivan yleisestikin.

Viime vuonne olin itsekin Petrin luentoa kuuntelemassa. Sääluento oli yleisömenestys, eikä istuinpaikkoja riittänyt kaikille. Minullekin, joka ei-meteorologina työskentelen sääpalvelufirmassa, Petrin luennossa oli paljon uutta. Nyt viimeinkin muistan ja tiedän, missä on matalapaine, jos seison selkä tuuleen.  Tiedätkö sinä?

Foreca.fin nettisivujen veneilysääpalveluita on uudistettu viime vuoden aikana paljon. Yleisen säätietoiskun lisäksi Petri havainnollistaa, miten esimerkiksi juuri Forecan websivujen veneilysäästä saa enemmän irti.

Puuskatuuli ennuste riskirajoineen Foreca.fissä.
Puuskatuuliennuste riskirajoineen Foreca.fissä.

Tule kuulemaan. Et varmasti pety.

Petri Takala luennoi ohjelmalavalla hallissa 3 lauantaina 9.2. ja sunnuntaina 10.2. klo 13

Talviunilla

Julkaistu
Veneitä talviunilla, kuva Tiina Asula

Syksy  on pitkällä, ja monet eläimet ovat talviunilla. Talviunella tarkoitetaan yli talven kestävää jaksoa, jolloin eläin nukkuu. Tyypillisiä talviunta nukkuvia nisäkkäitä ovat karhu, mäyrä tai supikoira. Nämä eläimet ovat tasalämpöisiä.

Esimerkiksi siilit tai lepakot eivät nuku talviunta vaan vaipuvat talvihorrokseen. Talvihorros on kylmänhorroksen tapainen tila sillä erolla, että talvihorroksessa eläimet pystyvät säätelemään itse ruumiinlämpöään polttamalla paljon energiaa sisältävää ruskeaa rasvakudosta.

Käärmeet, sammakot ja hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä. Niiden ruumiinlämpö laskee talvella nollan tuntumaan. Elintoiminnot loppuvat melkein kokonaan, ja eläin on lähes kuollut.

Monet suomalaiset ihmisetkin viettävät talven jonkinmoisessa unessa tai horroksessa. Pimeä vuoden aika lisää unen tarvetta. Kylmä tai märkä sää saa jotkut kääriytymään peittoon ja kaivautumaan sohvan kulmaan. Ja ne, jotka eivät pimeyttä kestä lentävät etelään kuten muuttolinnut palatakseen jälleen Suomeen, kun päivät pitenevät ja lämpenevät.

Oletko sinä talven horroksessa, jopa unessa? Vai onko talvi sinulle tekemisen aikaa?