Korkeapaine – sitä on odotettu!

Julkaistu

Hyvää uutta vuotta!

Uuden vuoden ensimmäisen viikon päättymisen kunniaksi: nyt se tulee – odotettu säätyypin muutos!

Vaihteleva sää, siis sellainen, jossa Suomen yli kulkee sadealueita ja välillä niiden yhteydessä lauhaa ilmaa, on väistymässä ensi viikolla korkeapainesään tieltä.

Talvella korkeapaine ei automaattisesti tarkoita kaunista auringonpaistetta alusta loppuun asti, vaan usein taivasta jää kattamaan sitkeän harmaa sumupilvikerros. Toki sininenkin taivas on mahdollinen, oikein kuivan ja kylmän pakkasilmamassan yhteydessä sumupilvi varisee alas pieninä, kimaltavina jääkiteinä ja sininen taivas pääsee esiin.

Talvisessa korkeapainesäässä merestä noussut kosteus kuorrutti Suomenlinnan puut tammikuussa 2017. (Kuva: Joanna Rinne)

Seuraavat päivät matalapaine hallitsee vielä Suomen säätä; kyseessä on sama matalapaine, joka juuri aiheutti tuhoja Länsi- ja Keski-Euroopassa. Meille matala saapuu onneksi heikentyneenä. Etelässä sateet tulevat vetenä, maan keskiosassa kaikissa olomuodoissa ja pohjoisessa lumena. Lapissa pakkaslukemat muuttuvat kaksinumeroisista yksinumeroisiksi.

Perjantain ennuste (kuva: Foreca)

 

Sunnuntaina muutos alkaa jo näkyä etelässä ja lännessä, jossa taivas selkenee ja kylmä viima puhaltaa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä maan eteläosaa viistää sadealue, jonka liikkeistä riippuu, vietetäänkö tulevaa korkeapainesäätä etelässä valkoisessa vai mustassa ympäristössä. Mikäli sadealue ohittaa Suomen, uutta lunta ei ole odotettavissa ennen korkeapainetta, mutta on myös mahdollista, että etelään tupruttaa aimo annos lunta. Ei auta kuin odottaa, mihin suuntaan ennuste kehittyy.

Sunnuntain ennuste (kuva: Foreca)

Kunnolla korkeapainesää pääsee käyntiin ensi viikon alkupuolella. Pilvisyys on melko runsasta, mutta vaihtelee alueittain ja sää on enimmäkseen poutainen. Tämän korkeapaineen yhteydessä ilmamassa ei ole kovin kylmää, joten pakkaslukemat vaihtelevat etelän muutamasta asteesta pohjoisen 10-20 asteeseen.

Tämän hetken ennusteissa korkeapainesää jatkuu ainakin ensi viikon loppuun asti, eikä loppua ole vielä näkyvissä. Kuten kaikille on tuttua, ennusteet ovat muuttuvaisia, joten katsellaan, mitä tuleman pitää!

Myös öinen korkeapainetilanne voi olla kaunis. (Kuva: Joanna Rinne)

 

 

22 vastausta artikkeliin “Korkeapaine – sitä on odotettu!”

  1. Kauniita kuvia!

    Ja toden totta, tätä on odotettu pitkään! Toivon myös lunta tulevaksi, mutta jo pikkupakkanen piristää mieltä täällä etelässä. Maisema ei ole aivan yhtä pimeä, kuin mitä se on ollut nyt pääosin märässä ympäristössä. Josko sa talvi saapuisi viimein tännekin.

  2. Jos se tarkottaa kylmempää niin en mä ainakaan ole mitään odottanut. Mä odotan talven loppua. Sais loppua jo ja kun ei vaan tulis ainakaan lunta ja pakkasta.

    1. Samaa mieltä. Tuskin kukaan, joka näkee suoran korrelaation talonsa lämmityskulujen ja lämpötilan välillä, tai joutuu lapioimaan/kolaamaan lumia, toivoo kylmiä säitä ja lunta. Näitä toivovat kai vaan kerrostaloyhtiöissä asuvat, joille nämä ikävyydet on piilotettu yhtiövastikkeeseen.

  3. Kuten tavallista, kuukausiennuste missasi kylmenemisen.

  4. Juu, onhan pakkas-sää odotettu vaihtelu tähän loskaharmaaseen, mutta hirvittää kokska vielä on plussaa ja vesisadetta. Korkeapaine saapuu ja sateet loppuvat kuin seinään. Pihaamme kasvit ovat jo kärsineet viime talvista ja päälle vielä viime kesän lämmön puute ja liika vesi. Nyt vähäinen lumikin taas ehtii sulaa ennen pakkasia, kuten parina viime talvenakin. Kasvi parat!

  5. GFS kulkee vääjäämättä siihen suuntaan, että pakkaset alkavat kiristyä kohti kuun loppua. Pohjois-Siperiaan on kehittymässä erittäin kylmän ilmamassan keskittymä, ja ennen pitkää tuolta saataneen annos Skandinaviaan päin. Kylmyyden saapuessa se todennäköisesti jämähtää pitkäksi aikaa, sillä Auringon UV -tuotto on totaalisen perustilassa, eikä Atlantilta päin siten synny vastavoimaa jetin maatessa etelässä.

    http://www.solen.info/solar/

    1. Miten ”auringon UV-tuotto” vaikuttaa ”Atlantilta päin syntyvään vastavoimaan” ja siten säätilan jämähtämiseen? Voisitko tarkentaa esimerkiksi viittamalla tieteelliseen tutkimusraporttiin? Minä kun en muista tällaista ”vastavoimaa” siltä ajalta, kun työskentelin säähommissa. On tietysti mahdollista, että tiede on edistynyt sen jälkeen ja tällainen UV-tuottoon liittyvä voima on löydetty.

      1. Esimerkiksi

        https://www.space.com/19280-solar-activity-earth-climate.html

        Kompleksinen asia, joka vasta alkaa avautua.

        1. Mutta kun linkittämässäsi artikkelissa ei puhuta mitään:
          1. ”auringon UV-tuotosta” (UV mainittiin artikkelissa vain kuvatekstissä, joka selitti kuvan olevan UV-kuva)
          2. ”vastavoimasta”
          Eli kannattaisikohan puhua asioista niiden oikeilla nimillä eikä keksiä omia hienoja muka-tieteellisiä termejä?

          Eikä muuten siinä artikkelissa ollut mitään ”kompleksista”. Ihan peruskauraa. Mutta julkaisu, johon artikkeli perustuu oli kyllä ihan mielenkiintoista luettavaa, vaikka olikin vain liirum-laarum workshop-raportti, eikä mikään varinainen tieteellinen julkaisu.

          1. HUPS!
            Kyllähän siellä se UV mainittiin. Pääsi ihan menemään läpi silmien, kun luki tuttua vanhaa turvallista peruskamaa: UV->Otsoni->Lämpötila.

      2. Eli alhainen aktiivisuus blokkaa länsi-itä suunnassa liikkuvat matalapaineet, jolloin kylmä polaarinen ilmamassa pääsee valahtamaan etelämmäksi. Joulukuullakin oltiin polaarisessa ilmamassassa, mutta Fennoskandian länsipuolella oli paikallaan laaja matalapaineen alue, joka pyöritti meille mereltä lämpöä. Nyt kun tuo hässäkkä hajosi, niin todennäköisesti saamme Siperiasta kylmät terveiset.

    2. Nao on myös voimistumassa kuun loppua kohti, joten se antaa Siperian ilmamassalle tilaa siirtyä Skandinaviaa kohti. Joskus vain tuntuu, että Suomen talveen kuuluu joko hirveä myräkkä tai vaihtoehtoisesti tulipalopakkanen. Tasaista 5-10 asteen vähätuulista pakkassäätä on vähän.

  6. Miten niin odotettu? En tunne ketään joka haluaisi raaputtaa autoaan aamuisin ja kaivaa sitä lumesta, palella jatkuvasti ja lämmittää kotiaan niin että sähkölasku ja polttopuulasku kohoavat pilviin. Nyt ollaan kevätpuolella ja kuulu odottaa kevättä. Mikä sadismi ja masokismi saa muka jonkun toivomaan pakkasta?

    1. Täysin totta! En ollenkaan ymmärrä sitä, miksi jotkut ihmiset pitävät siitä, että auton laseja joutuu raaputtamaan 10 minuuttia aamulla tai että jalkakäytävät peittyvät niin pahasti lumeen, ja on kuin hiekalla kävelisi. Tai millaisia masokisteja ihmisten on oltava, että pitävät vilun tunteesta oleillessaan ulkona. Miksi joku ihminen pitää ennemmin -10 asteen lämmöstä +10 asteen sijaan? Miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti pukea päälleen paksusti vaatteita kevyen vaatetuksen sijaan? Monilla suomalaisilla on kyllä hyvin erikoinen ajattelutapa. Menepä kysymään keski-Euroopassa, haluaisivatko tälle sekunnnille 50 cm lunta ja -10 pakkasta. 99% ihmisistä kauhistuisi moisesta epäkäytännöllisestä säästä, jossa joutuu pukeutumaan kuin pakkasukko pysyäkseen lämpimänä ja liukastelemaan jäällä, tai kahlaamaan lumessa.

  7. https://www.tropicaltidbits.com/analysis/ocean/natlssta.png Ei auta UV:T näillä markkinoilla tämä AMOC-käyrä kun on katossa niin Siperian ilmat pysyvät helposti poissa Suomesta.

  8. Edelleen kulkee mallit kohti kylmempää. Tammikuun loppupuolella on hyvät mahdollisuudet kipakkaan pakkaskeliin.

  9. Kanadassa tullaan pian mittaamaan hurjia pakkaslukemia, ja kylmyys valahtaa myös syvälle USAn puolelle.

    1. No ei kova pakkanen mitenkaan harvinaista pohjois-Amerikan sisäosissa ole. Minneapolis USA:ssa vastaa pitkän ajan tilastoissa suunnilleen Oulua ja suurin osa Kanadaa on normaalisti niin kylmää ettei edes Lapissa ole vastaavaa.

  10. Mahtavasti AGW jälleen painaa tästä talvesta keskimääräistä lämpimämmän ja jopa selvästi….ennätyksellisesti jo peräti kuudes peräkkäinen lauha talvi. Siperia on ollut hiljaa koko ajan ja aina vain hiljenee kun saastutamme ilmastoa.

  11. GFS -puolella vahvoja viitteitä siitä, että kuun loppupuolella Siperian pakkaset vyöryvät Skandinaviaan. Itävirtaus näyttää kohtuullisen varmalta, vain siinä on epävarmuutta tuleeko virtaus Pohjois-Siperiasta vai etelämpää.

  12. Accuweather helsinki helmikuu olis plussalla kokonaan.Tää on nyt pahin kohta menossa ja sais palata jo plussaan. Aika iso ero jos -2 tai +2 ilma ihan erilainen. Miinus tkee paljon huonomman ilman hengittää ja lisää saasteet ja ilman laatu paljon huonompi. Paljon parempi se kostee ja plussaa.

    1. No sitä ei kukaan vielä niin tarkasti tiedä (ei välttämättä ilmakehä itsekään) minkälainen helmikuu tulee olemaan. AccuWeatherin satunnaisgeneraattorin voi siten jättää omaan arvoonsa.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.