Vaarallisen voimakkaita ukkosia lauantaina etelään

Julkaistu

Kesä on edennyt jo pitkälle ja vasta näin elokuun puolella olemme ensi kertaa kokemassa tilanteen, kun erittäin ukkosherkkää ja lämmintä ilmamassaa on nousemassa Baltian suunnalta maan etelä- ja keskiosaan. Aikaisemmin tänä kesänä vastaavat lämpöisenkosteat pulssit ovat jääneet Suomen rajojen etelä- ja kaakkoispuolelle, ja lauantainkin tilanteeseen on liittynyt runsaasti epävarmuustekijöitä.

Edellytyksiä vuoden 2010 kaltaisille rajuilmoille

Lämpimin ja kostein ilmamassa on levittäytymässä maan eteläosaan lauantai-iltapäivän ja -illan aikana. Viron puolella mitataan todennäköisesti jopa yli 30 asteen lukemia, mutta helteisin ilma levittäytyy Suomen puolelle vasta illalla, jolloin auringon teho ei enää riitä nostamaan lämpötiloja niin korkealle. Joka tapauksessa tämän kesän lämpöennätystä, 27.6 astetta, saatetaan lauantaina kolkutella etelässä. Vaikka lauantai ei maksimilämpötilojen puolesta ole mitenkään erityinen, kiinnittyy huomio ilmamassan kosteuteen ja ilmakehän virtausdynamiikkaan, joiden lauantainen kombinaatio mahdollistaa Baltian pohjoisosassa ja Etelä-Suomessa järjestäytyneiden ja laaja-alaisten ukkospilvimuodostelmien syntymisen. Lauantaissa on potentiaalia uudelle Asta- tai Sylvi-tyyppiselle rajuilmalle ja todennäköisesti kyseessä on kirkkaasti tämän kesän aktiivisin ukkospäivä, joka tosin tulee mahdollisesti rajoittumaan melko pienelle alueelle maan eteläosaan.

Lauantain synoptinen tilanne on erittäin otollinen voimakkaiden ukkosten syntymiselle Baltiassa ja eteläisessä Suomessa. Kaakosta virtaava erittäin lämmin ja kostea ilma ja lännestä lähestyvä säärintama luovat otolliset olosuhteet konvektiolle. Etelän puoleisen voimakkaan suihkuvirtauksen ja nk. paksun kerroksen voimakas tuuliväänne antavat edellytykset järjestäytyneille ukkoskuurosoluille, nk. MCS (mesoscale convective system) Kuva: MTV Uutiset

Lauantain tilanne tarkemmin

Kosteaa ja lämmintä ilmaa virtaa lauantaiyöstä lähtien maan etelä- ja keskiosaan idässä olevan korkeapaineen länsipuolitse. Iltapäivän aikana matalapaineen sola kurottaa lännestä ja sen etupuolelle alkaa syntyä yksittäisiä sade- ja ukkoskuuroja iltapäivän aikana maan länsi- ja lounaisosaan. Jos sään yleiskuva on kuitenkin pilvinen, rajoittaa tämä jonkin verran kuurottaisten sateiden syntyä. Lauantain ilmamassa antaisi eteläisessä Suomessa keskikesällä aurinkoisessa säässä edellytykset yli 30 asteen lukemille, mutta näin elokuun puolella auringon säteilyteho on jo pienempi ja toisaalta erittäin lämpimiin ja kosteisiin ilmavirtauksiin liittyy tähän aikaan vuodesta myös runsaampaa pilvisyyttä näin korkeilla leveysasteilla. Todennäköisesti helleraja ylitetään useillakin paikkakunnilla, päivän ylimmät lukemat kohonnevat n. 27 asteeseen.

Illan aikana matalapaineen solaan liittyvä kylmä rintama lähestyy lounaasta ja samalla eteläisen Suomen ylle levittäytyy yhä lämpimämpää ja kosteampaa ilmamassaa Baltiasta. Ilmakehässä nk. paksun kerroksen tuuliväänteet ovat melko voimakkaita, samoin myös alailmakehän suihkuvirtaus – tämä kombo yhdistettynä kosteaan ja lämpimään ilmamassaan tulee mahdollisesti synnyttämään järjestäytyneitä, laaja-alaisiakin ukkoskuurosoluja illan aikana. Potentiaalia on vuoden 2010 kaltaisille Sylvi- ja Asta-rajuilmoille. Erityisesti etelärannikon tuntumassa sademäärät voivat nousta lauantai-illan ja sunnuntaiyön aikana hyvin korkeiksi (yli 50 mm) ja mikäli järjestäytyneitä ukkokuurossoluja pääsee syntymään, voivat tuulenpuuskat yltyä myrskylukemiin ja aiheuttaa tuulivahinkoja. Haittaa aiheuttaa mahdollisesti myös intensiivinen salamointi, ja iltapäivän kuuroissa myös rakeet ovat mahdollisia sisämaan puolella.

Vielä näin perjantainkin puolella ennusteeseen liittyy epävarmuustekijöitä: mihin mahdolliset ukkoskuurot syntyvät ja rajoittaako lauantain runsas pilvisyys voimakkaampien ukkosten syntymistä. Joka tapauksessa rajuilmaan kannattaa lauantain aikana varautua – kaikki ainekset ovat kasassa. Seuraa tilannetta lauantaina Forecan sade- ja ukkostutkasta!

Lauantaissa on potentiaalia kesän rajuimmaksi ukkospäiväksi. Kuva: MTV Uutiset

16 vastausta artikkeliin “Vaarallisen voimakkaita ukkosia lauantaina etelään”

  1. Täytyy sanoa tämän kesän sääennusteista varsinkin tv:ssa, Iltasanomissa, Iltalehdessä puhumattakaan muista medioista, että sään ennustaminen on erittäin sanoisinko ihan eduskuntatermein äärimmäisen helppoa.

    Tietäminen on olllut vaikeaa ja varmaankin vaikeana jatkuu. :)

    Tätä kommenttia ei missään tapauksessa ole tarkoitettu Markukselle!

    1. Sinun kommenttisi Bosse monen muun asian suhteen ovat olleet jatkuvasti paljon enemmän ja pahemmin pielessä, ja tietämyksesi taso usein todella matala.

  2. Hyvä ennuste tämän hetken tiedon mukaan. Toivottavasti kun tilannekuva tarkentuu tulee päivityksiä. Tämän kaltaisia ennusteita kaivataan.

  3. Voi, tulisikin nyt oikein kunnon ukkosmyräkkä! Sormet ristissä odottelen lauantaita.

  4. ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”, kun ennustettiin pari päivää sitten Jyväskylän seutuville ”kaatosateita” ukkosten saattelemina ja nyt juuri klo 13.15 vesipatsaat on pistettu täysin uusiksi ja vain muutama vaivainen milli ja nekin pieninä ripsuina.:)
    Tää ennustaminen on tätä!

    1. Bosse hyvä.

      Jos sääennusteet jatkuvasti pahoittavat mielesi, tee itsellesi palvelus ja lopeta niiden seuraaminen. Ei kukaan niitä pakota katselemaan. Eikö olisi parempi vaan avata ne viljelypalstan kasteluhanat ja nauttia elämästä. Sinullekin tulisi siitä paljon parempi olo.

      1. Tänään lähdetään 3 viikoksi Gran Canarialle Maspalomasiin lekottelemaan. Säät ovat lämpimät ja 100 %:sti ennakoitavissa.
        https://www.worldweatheronline.com/maspalomas-weather/canarias/es.aspx

        Palataan syksyllä Suomen säätiloihin. Toivottavasti sataa tasaisesti, jotta voimme tehdä hyviä ja satoisia sieniretkiä omaankin metsään. :) :)

  5. No nyt oli kyllä myräkkä! En ihan tuollaista muista koskaan kokeneeni.

    1. Tänään lähdetään 3 viikoksi Gran Canarialle Maspalomasiin lekottelemaan. Säät ovat lämpimät ja 100 %:sti ennakoitavissa.
      https://www.worldweatheronline.com/maspalomas-weather/canarias/es.aspx

      Palataan syksyllä Suomen säätiloihin. Toivottavasti sataa tasaisesti, jotta voimme tehdä hyviä ja satoisia sieniretkiä omaankin metsään. :) :)

  6. Koettiin luonnon mahtava voimannäyttö. Liiankin hyvin piti paikkansa Markuksen ennustus. Hyvää työtä.

  7. Sain kokea yhden hellepäivän tänä kesänä. Käytiin Virossa yöpymismatkalla.
    Sirkat sirittivät niin lujaa että korvat soi ja +28C helle hyväili.

  8. Mitäs Helsinki-Vantaan asemalle on tapahtunut? Se meni ilmeisesti rikki viikonlopun myrskyssä, mutta Ilmatieteen Laitoksen sivu ”Suomen havainnot” ei edelleenkään löydä asemaa. Korjaaminen kestää? Toisaalta Forecalta löytyy tiedot 3 h välein, metar-tiedotteista kaiketi?

    1. Jaa, onhan siellä Ilmatieteen laitoksella myös jotain. Kiinnitin huomioni varoitukseen ”Aseman viimeisimmät säähavainnot ovat liian vanhoja sekä puuttuviin maksimiarvoihin.

      Hetkellisiä katkoja kyllä löytyy!

  9. satakunnassa ei ole ollut ainoatakaan hellepäivää koko kesänä ja täysin aurinkoisia päiviä=pilvettömiä on ollut vain 4 koko kesänä. että sillai kai:) ennusteet länsi-suomen osalta olleet koko kevään ja etenkin kesän täysin pielessä. kun on luvattu aurinkoista niin on ollut pilvistä ja sateet menneet myös pieleen lähes aina, paitsi tänään.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.