Viikonlopuksi paranee!

Julkaistu

Heinäkuun puoliväli lähestyy!

 

Tässä heinäkuussa ei ole vielä pitkiä lämpimiä ja poutaisia jaksoja näkynyt, sää on pysynyt varsin epävakaisena.  Pohjoiseen suuntautuvat lämpimän ilmamassan kielekkeet ovat jääneet läntisen Euroopan ja Venäjän ylle.

Suuren mittakaavan korkea- ja matalapaineiden sijainti määrittää suurilta osin paikallissään. Töihin tullessaan meteorologi tarkistaakin ensimmäisenä, minkälaisessa ilmamassassa ollaan, missäpäin Eurooppaa on laajoja korkea- ja matalapaineiden alueita ja erityisesti missäpäin kulkee lämpimämmän ja viileämmän ilmamassan rajapinta ylempänä ilmakehässä.

Loppuviikon ajan Suomi pysyy liikkuvien matalapaineiden reitillä. Meteorologien usein käyttämien ilmausten avulla muotoiltuna – ”sää on epävakainen”.  Sateet ja auringonpaiste vuorottelevat ja sää ei ole ihan mahdottoman kylmä, mutta eipä helteinenkään; vertailukautena eli vuosina 1961-1990 keskimääräinen päivän ylin lämpötila vaihteli Suomessa kuun puolivälissä välillä 20 – 21 Celsiusastetta, mutta loppuviikolla lämpötila ei jaksa kivuta kahteenkymppiin minään päivänä kaikkialla Suomessa.

Liikkuvat matalapaineen keskukset ja niihin liittyvät sateet ovat tehneet tulevan viikonlopun sään ennustamisesta jännittävää. Matalapaineiden ja sateiden reitissä on ollut satojen kilometrien heittoja ennusteiden välillä, yksittäisissä paikoissa sääennuste on seilannut täysaurinkoisen ja kaatosateen välillä.

Seuraavaa osataan kuitenkin jo melko suurella varmuudella sanoa:

Huomenna torstaina edelliset sadealueen rippeet heikkenevät vähitellen maan pohjoisosan yllä, mutta etelästä leviää jo seuraava annos sateita. Perjantaina tuo uusi sadealue matkaa maan keskiosan yli, lounaasta alkaen sää alkaa jo poutaantua.  Lauantaina sateet siirtyvät jo maan pohjoisosan ylle. Sunnuntai, joka ei enää mahtunut videolle, näyttää varsin poutaiselta koko maassa; uudet sateet kärkkyvät kuitenkin jo lännessä nurkan takana.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

61 vastausta artikkeliin “Viikonlopuksi paranee!”

  1. Kaisaniemessä ei ole ollut vielä yhtään mitattua hellepäivää, ei edes lähelle. Ei taida olla Kumpulassakaan.
    Iltapulu väitti, että Kaisaniemessä olisi ylitetty +20C jo monta kertaa mutta jättää kertomatta sen, että kyseessä ovat muutaman minuutin piikit. Täällä rannalla lämpötila tekee usein sellaista monen asteen parin minuutin piikkejä ylöspäin. Näin ollen haluaisin hiukan jurnuttaa siitä että +20C tai hellerajan ylitykseen pitäisi julistaa jonkinlainen minimiaika esim tunti tai kolme tuntia, ennen kuin päivää voidaan kutsua kesäpäiväksi tai hellepäiväksi. Tällöin uutisointi olisi paljon realistisempaa. Jos lämpötila nousee +20 asteesta minuutiksi hellerajalle ja palaa takaisin, niin se ei kyllä ole mikään hellepäivä. Aika tavallinen ilmiö kuitenkin täällä.

    1. Kannattaa tutustua perinteiseen lämpötilan mittaustekniikkaan, niin ymmärtää miksi määritelmät toimivat näin. Ja määritelmiähän ei kannata jatkuvuuden vuoksi kovin kevyn perustein (kuten ”musta tuntuu”-peruste) muuttaa. Puhumattakaan siitä, että jos määritelmää muutetaan niin miljoona hörhöä alkaa netissä väittämään, etä määritelmän muutoksen taustalla on salaliitto.

  2. Ymmärtänet Saturnalia, että FMI ja Forecalla on agenda. Sääkartan värityksen muuttaminen punaiseksi ja kahden minuutin +20 ylityksillä halutaan kertoa ilmaston lämpenemisestä.

    TV meteorologi joutuu pois TV:sta jos alkaisi epäilemään uskossaan.

    1. Kannattaisikohan ottaa se foliohattu pois päästä? Foreca on yksityinen yritys, joten sillä tuskin on mitään ”agendaa” ilmastonmuutoksen suhteen. Sen ainoa ”agenda” lienee tuottaa voittoa palvemalla asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Vai väitätkö, että Forecan asiakkaat painostavat sitä antamaan vääriä ilmastoon liittyviä lausuntoja/vihjeitä?

      Eiköhän olisi aika herätä todellisuuteen ja lopettaa Internetin salaliittoteoriaroskan lukeminen/katseleminen?

    2. Ymmärtänet ”Hiki”, että sinulla on idioottimainen ja lapsellinen salaliittoteoria.

      Miksi Foreca antaa ilmastodenialistien / salaliittohörhöjen tehdä blogistaan Suomi24-tasoisen roskaläjän?

      1. Täällä lisää pohjoisen ilmasto”katastrofista”

        http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2017/07/pohjoisen-ilmastokatastrofista-luonnon.html
        http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2017/07/pohjoisen-ilmastokatastrofista-luonnon_12.html

        1. Hei. Todella vakuuttavaa. Aina kannattaa uskoa mielummin BLOGIA, kuin vertaisarvioitua tieteellistä tutkimusta.

          Muista myös aina siirtyä sisätiloihin, kun näet kemikaalivanoja taivaalla.

        2. Vai että ”ilmastorealismia”, yksi kaikkein heikkotasoisimmista suomalaisista ilmastoaiheisista roskablogeista. Hohhoijaa.

          Kertokaapas ilmasto-salaliittohörhöt… Olen asunut koko ikäni samalla paikkakunnalla. Lapsuudessani ja nuoruudessani 1960- ja 1970-luvuilla ilmasto oli selkeästi kylmempi kuin nykyään. Eli ilmasto on omien havaintojeni mukaan lämmennyt ihan huomattavasti. Millä ihmeen konstilla ”katala ilmastosalaliitto” on onnistunut väärentämään tämän?

  3. Kohtuullisen varmalta alkaa näyttämään aurinkoinen ja paikoin helteinen ensi viikko.

  4. Jee, kivaa että auringon vuoro taas tässä six-sax ilmastossa. Tekee hyvää mielelle ja luonnolle. Kunhan ei vaan tulisi hullu-hellettä!

    1. Epätodennäköistä. Näyttäisi että blocking särkyy muutamaksi päiväksi ja lämmintä ilmamassaa pääsee pullahtamaan meille. Sen jälkeen blocking palautuisi ja ilmamassa yllämme alkaisi hiljalleen viiletä kohti syksyä. Ensi viikko saattaakin olla ainoa kesäinen viikko mikä tulee.

    2. Jep! Vaihtelu virkistää eikä hirmuhelteistä ole niin väliä. Meille suomalaisille sopii parhaiten + 16 C asteen ”normaali” kesäsää. Eihän niistä helteistä ole oikeaa hyötyä kuin olutterassien pitäjille, hautaustoimistoille, lääkäriasemille, kylmälaitteiden asentajille. etc… Kuolleisuus kasvaa molempiin suuntiin tuosta +16 C:n lukemasta mentäessä.

      1. +16 asteessa et voi harrastaa edes niin yksinkertaista liikuntaa kuin pyöräilyä.
        Mene ulkomaille kokeilemaan pyöräilyä ja ymmärrä kuinka paskassa maassa elät. Suomi on ilmastoltaan ala-arvoinen. Kaikki valittaminen on täysin oikeutettua. Suomalaiset jäävät monesta asiasta paitsi, elämänilosta ja muusta. Ymmärrän masennukset yms. Suomessa ja tähän päälle vielä tämän hetkinen masentavaakin masentavampi poliittinen johto ja suomalaisten kurittaminen niin kaikki kurjuuden tunnusmerkit täyttyvät. Meillä ei ole talvea, kevättä eikä kesää. Ei mitään vakautta, ainostaan karu kallioperä jossa mikään ei kasva. Ilmastonmuutoksessakin Suomi saa kärsijän roolin. Lasten kesät ja kesälomat ovat pilalla. Kukaan ei voi nuattia +16 asteen kesistä.

  5. Ihan ok, jos keli vähän tästä lämpenee. Kunhan yöt vain pysyisivät miellyttävän viileinä.

    1. Toivottavasti olisi sitten lokakuussa +13 astetta yölläkinja 100 &% kosteus koko kuukauden

  6. Ei mennyt helleraja rikki H-Vantaalla tänäänkään, eikä Kaisaniemessä tai Kumpulassa.
    Taitaa tulla historian ensimmäinen kesä että helleraja ei rikkoudu pääkaupunkiseudulla koko kesänä.

    1. Ei suinkaan. Sellainen kesä oli mittautettiin jo 55 vuotta sitten, eli vuonna 1962. Tuolloin oli koko maassakin koko kesänä vain 3 hellepäivää ja koko maan koko kesän korkein lämpötila vain +26 astetta. Pääkaupunkiseudulla ei koko tuona kesänä ollut ainuttakaan hellepäivää.

      Tosin katsotaan tämä kesäkin vielä rauhassa loppuun asti. Yksi ainoa hellepäivä ei paljon vaadi, sellainen on täysin mahdollinen vielä vaikka syyskuussakin. Tilastoennätyksiä katsellen helteisiin on tällä päivämäärällä vielä kahden kuukauden ajan mahdollisuudet ja ainahan sekin on mahdollista, että ennätyksiä parannetaan.

    2. Kesä 1962 lienee Suomen lähihistorian kylmin. Nyt ei aivan hätyytellä sitä ennätystä. Viimeisten 20 vuoden kesien kehitys kuitenkin on ollut eksponentiaalisesti kylmenevä, joten kesän 1962 kylmyyteen voidaan päästä lähivuosina.

      1. Miksi Leone jatkat tuota valehteluasi ja denialismihörhöilyäsi loputtomasti?

    3. GFS muuten itsepintaisesti lupaa helteitä loppuviikolle tai ensi viikon alkuun.

  7. Helteettömät kesät pääkaupunkiseudulla olivat 1962 ja 1974. Sen verran pieni poika olin 1974, että kyllä tämä kesä henkilökohtaisena kokemuksena on ensimmäinen helteetön kesä. Kokea piti sitten tämäkin.
    Kun olisi viikonloppu ja ensi viikon alku hyvä.

    1. Kesiä 1962, 1974 ja 2017 yhdistää se, että ollaan oltu kutakuinkin samassa aurinkosyklin vaiheessa, eli syklin lopulla laskeutumassa minimiin. Tällöin UV -säteily on heikentynyt, joka altistaa blockingille:

      http://www.solen.info/solar/cycl20.html
      http://www.solen.info/solar/cycl19.html

      1. Edelleenkin auringon aktiivisuuden vaihtelut vaikuttavat Suomen ilmastoon huomattavasti vähemmän kuin ilmastoa lämmittävät ihmiskunnan hiilidioksiditupruttelut.

        Kuinka moneen kertaan tämä pitää kertoa sinulle Leone?

      2. Lisäänpä vielä…

        Vuodesta 1962 nykyhetkeen on ollut tämä viimeisin kesä mukaanluettuna 56 kesää. Leone poimi niistä kaikista 3 kesää, jotka sopivat hänen huuhaa-teoriaansa auringon pohjia lähentyvän aktiivisuuden ja kylmien kesien korrelaatiosta. Jota korrelaatiota ei oikeasti ole olemassa. Koska matkan varrelta löytyy paljon enemmän auringon pohjia lähentyvan aktiivisuuden aikana olleista lämpimistä kesistä, ja päinvastaisesti auringon korkean aktiivisuuden aikana olleista kylmistä kesistä.

        Joten kyseessä oli taas vain kerran kirsikanpoiminta, jonka tarkoitus oli… niin, mikä sen tarkoitus oli Leone?

        1. Niinpä kesät 2010 & 2011 oli minimissä. Ja kuumaa oli.

        2. Myös korrelaatio talvilämpötilojen tai muidenkaan vuodenaikojen lämpötilojen suhteen on kyseenalainen. Vuoden 2001 maksimin ajalta löytyy syys-lokakuun vaihteen ensilumet, jotka ulottuivat jopa Keski-Suomeen asti.

          http://ilmatieteenlaitos.fi/talvi-2001-2002

          Lisäksi vuodelta 2002 löytyy ennätyskylmä lokakuu ja kylmä talvi 2002-2003 kokonaisuudessaan.

          http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1036400091

          Sen sijaan esim. minimin aikoihin vuosina 2007-2009 mitattiin hyvin lämpimiä ja jopa ennätyslämpimiä talvia.

          http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1204185221
          http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1235990809

          1. Usein se korrelaatio onkin aika kyseenalainen.Tuo 2002-2003 tilanne olikin kiintoisa eli kahden hellekesän väliin sattuihyvin aikainen syksy ja kylmä talvi.
            Vai olisiko vanhan kansan toteamus koiralla on koiran pojat,kylmän talven perästä tulee kylmä kesä sittenkin silkkaa asiaa.

          2. Ei ole millään lailla kyseenalaista, vaan ihan tunnettu juttu:

            http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1256621177

            Tuossa on lisäksi tutkittu vain hiukkasaktiivisuuden vaikutusta. Auringon aktiivisuus ei ole ainoa asia, joka aiheuttaa luonnollista vaihtelua. Siksi korrelaatio ei tietenkään ole täydellinen.

            Satojen vuosien skaalassa Auringon aktiivisuuden dominanssi tulee kuitenkin hyvin esiin. Kaikille tahvoille tiedoksi, että kyseessä on tilastomatemaattinen fakta, joka ei kiukuttelemalla muuksi muutu.

          3. Laitoit sitten Leone linkin, jossa myös osoitetaan hörhöilysi pelkäksi huuhaaksi. Linkissä ei puhuta mitään auringon aktiivisuuden vaihteluiden vaikutuksesta Suomen kesiin, mutta kerrotaan, että se ei vaikuta maapallon keskilämpötiloihin eikä siten ole osatekijä ilmastonmuutoksessa. Eli aivan kuten olen yrittänyt sinua sivistää.

            Eipä tuohon loputtomaan sekoiluusi Leone voi sanoa mitään muuta kuin hohhoijaa.

  8. Kyllä on tehnyt nannaa säännölliset vesisateet täällä Keskis-Suomessa. Ei ole tarvinnut kalliita kasteluita käynnistää. Samoin lämpötiloiltaan on ollut tavanomainen suomalainen kesä pitkässä juoksussa. Kasvu pelloilla ja metsissä aivan poikkeuksellisen voimakasta.
    Esimerkiksi peruna on oikein hyvin nauttinut viileästä ja sopivan kosteista viikoista. Taitaa tulla oikein ennätyssato samoinkuin muistakin viljelykasveista.
    Kyllä normaaliin suomalaiseen kesään sopii 20 C:een lämpötila ja säännölliset sopivin välein ropisevat sateeet! :)

    1. Toistaiseksi kesä on Ilmatieteenlaitoksen mukaan ollut niin kylmä, että toistuu joka kymmenes vuosi. Eli ei aivan normaalikesä vaan ollaan ihan siellä kylmimmässä 10%:ssa..

      1. Tämä Suomen kesä tähän mennessä on ollut melkoisen lähellä 50-100 vuoden takaisia normaaleja. Mutta nykytilanteessa tietenkin selkeästi nykyistä normaalia kylmempi, koska ilmasto on lämmennyt.

        1. Tämä kesä on aika paljon lämpöisempi kuin kesä yleisesti 1920-1950 vuosien välissä. Jos katsotaan kylmiltä ajoilta kuten 1890-1920 tai 1950-1980 kesä niin kyllähän sitten tämä tuntuu lämpöiseltä.

          Taitaa jatkossa Suomen kesät viiletä lisää :) kun Pohjoisen-Atlantin huippulämmöt alkaa viileneen samanlailla kuten 30-40 luvun huipustakin kohti 60-70lukujen kylmyyttä. Sääli, eihän se 30-luvunkaan lämpö kauaa kestänyt.

          1. Kuten me kaikki tiedämme, ilmasto tulee jatkamaan lämpenemistään niin kauan kuin ihmiskunta tupruttelee lisää hiilidioksidia ilmakehään. Miksi tämän tieteellisen faktan vastainen loputon lapsellinen inttäminen on sinulle peikko niin tärkeää?

  9. Uusin GFS ajo taas hivenen kylmempi ja helteiden todennäköisyys pienentynyt.

    1. En ymmärrä helteen kaipaajia. Jos haluaa takuuvarmoja aurinkoisia, turvallisia, helteisiä ja sateettomia päiviä, niin ei muuta kuin Cran Ganarialle elo-, syys- ja lokakuussa. Siellä me olemma viettäneet yli 20 vuoden ajan 3-4 viikkoa siihen aikaan, kun kotimaan viljely- ja satokausi sekä pelloilla että metsissä on ohi.

      Johan siedettävän sisäilman pitäminenkin Suomessa maksaa paljon. Tänä kesänä ei ole tarvinnut vielä kylmälaitteita käynnistää. Sisäilman viilentäminen ottaa 5-10 kertaa enemmän sähköenergiaa kuin sisäilman pitäminen 20-22 C:ssa vaikkapa lämmittäen.:)

      1. Ihmettelen viimeistä väitettäsi. Esimerkiksi ilmalämpöpumpulla x asteen viilentäminen kuluttaa jokseenkin saman verran sähköä kuin x asteen lämmittäminen. Ei siinä ole ainakaan 5-10 -kertaista eroa.

        Eikä toki pohjoisen puolen kerrostaloasunnoissa ja varjoisten paikkojen omakotitaloissa ole tarvinut tänä kesänä vielä paljoa viilennellä, mutta kyllä aurinkoisissa asunnoissa on muutaman kerran tarvinut, ainakin minun kämpässäni.

  10. Kysymys blogistille. Minkä takia ennusteissa ei näytetä 850 hpa lämpötiloja pintalämpöjen lisäksi. Se auttaisi ehkä paremmin ymmärtämään suursäätilaa ennusteiden lukijalle? Nettiin tämmöinen mahtuisi hienosti.

  11. Olin ulkomailla juuri +35 asteen lämmössä viikon ja voi, että olisi se ihanaa! Tuulikin tuntuu ihan erilaiselta kuin täällä koleassa Suomessa, se ei haittaa yhtään tekemistä. Suomessa eniten ärsyttää tämän viileyden lisäksi vielä tämä jatkuva pilvisyys ja jatkuva pohjaton tuuli, joka entisestään lisää koleuden purevuutta. Onko liikaa pyydetty, että Suomessa olisi tuuletonta edes yhden viikon? Suomessa ei voi edes pyöräilyä harrastaa tämän viileän tuulen takia. +30 asteen lämmöissä se tuuli ei haittaa edes pyöräilyä koska se tuuli on lämmin ja siitä ei tule edes mieleen valittaa. Voi että, kyllä suomalaiset jäävät paljosta paitsi tämän surkean ilmastonsa takia. Muualla maailmassa ihmiset harrastavat pyöräilyä jatkuvasti, kiipeilyä, vaellusta jne. mukavissa oloissa t-paidassa ja shortseissa. Suomalainen kulkee tuulipuvussa ja toppapuvussa ympäri vuoden kärsien flunssista ja moskiitoista.

    Kyllä! EI OLE LOTTOVOITTO SYNTYÄ SUOMEEN!

  12. Voisiko joku tieteilijä kertoa miksi meillä on ollut ”tavanomaista kylmempää” säätä jo huhtikuun alusta saakka? Ja kauanko tämä kurimus vielä jatkuu? On kyllä melko surkeaksi mennyt etelä-Suomen säät, kun talvet on mustia ja kesät kolean harmaita jo useamman vuoden peräkkäin.

    1. Vastaus kysymykseesi kerrottiin tämän blogin edellisessä postauksessa:

      http://blogi.foreca.fi/2017/07/suihkuvirtaus-blokkaa-lammon-ja-pitaa-suomen-viileana-viela-pitkaan/

  13. ”Ihmettelen viimeistä väitettäsi. Esimerkiksi ilmalämpöpumpulla x asteen viilentäminen kuluttaa jokseenkin saman verran sähköä kuin x asteen lämmittäminen. Ei siinä ole ainakaan 5-10 -kertaista eroa.”

    Et sinä saa yhdellä kilowatilla (1 kWh) viilennettyä juuri lainkaan merkittävästi 25-35 C:een lämmintä tilaa,. Mutta saat yhdellä kilowatillla parhaimmillaan lämmintä viiden kilowatin edestä (5 kWh) ilmaiSEKSI. :)

    1. Ihan höpöhöpöä tuo väitteesi.

      Et näköjään tunne lainkaan ilmalämpöpumpun toimintaperiaatetta. Jokseenkin samalla hyötysuhteella se työntää kylmää sisään ja lämmintä ulos kuin myös päinvastoin.

      Itselläni on ilmalämpöpumppu ja mittasin aikoinaan sen energiankulutusta mittarilla. Esimerkiksi ulkolämpötilan ollessa +30 ja koneen pitäessä sisälämpötilan +24 asteessa, meni sähköä tietenkin vähemmän kuin esimerkiksi ulkolämpötilan ollessa +5 ja koneen pitäessä sisälämpötilan +22 asteessa.

      Joten hohhoijaa taas kerran.

      1. Ilmalämpöpumppujen sähkötehot jäähdytystoiminnassa kun ovat 0,5–1,5 kW välillä. Sähkönkulutus vuorokaudessa on tällöin 12–36 kWh.

        Jos käytät vastaavan 12-36 kWh lämmitykseen esim. ulkoilman lämpötilan ollessa +7 C, niin saat ilmaista energiaa uusimmilla pumpuilla 5 kertaisesti eli 60-180 kWh:n ilmaista energiaa pitäen samaa sisäilman lämpötilaa yllä.
        Eli rautalankamallini kertoo sen, miten paljon maksaa viilennys verrattuna lämmitykseen.

        Hoh hoijaa joko meni niin sanotusti jakeluun? Anna mun kaikki kestää! :)

        1. Miksi Bosse jatkat tuota roskanlässytystäsi loputtomasti?

          Googleta ihmeessä aiheesta, lue ja sivisty. Laita hakufraasiksi vaikkapa ”harhaluuloja ilmalämpöpumpun energian kulutuksesta”.

          Sinulla Bosse on niitä harhaluuloja, eikä todellista tietoa ollenkaan.

          1. Jäähdytä sinä vain helteellä muutama aste ja käytä sähköä 12-36 kWh/vrk.
            Minä säästän sen kylmille keleille ja saan noilla kulutuslukemilla hankittua ilmaiSEKSI 60-180 kWh.

            Näin sitä varallisuutta kasvatetaan ja lähetään Cran Ganarialle lämpimiin elo-lokakuussa ainakin kolmeksi neljäksi viikoksi naatiskelemaan. :) :)

          2. Jäähdytän helteellä paremmalla hyötysuhteella kuin lämmitän kylmillä keleillä. Ihan sinun loputtomasta roskanlässytyksestäsi riippumatta Bosse.

          3. Yritetään nyt vielä kerran sivistää Bossea…

            Keskiverto-ilmalämpöpumpun (ILP) hyötysuhde lämmityksessä on noin 1, kun ulkolämpötila on noin -15 astetta tai kylmempi. Eli 1 kilowatin (kW) ottoteholla saadaan lämmitysenergiaa noin 1 kW verran. Eli ei siis saada yhtään ilmaista energiaa.

            Ulkolämpötilan ollessa korkeampi on myös hyötysuhde parempi. +5 asteen ulkolämpötilassa se ei ole vielä lähellekään paras mahdollinen, sanotaan nyt esimerkiksi, että se on 3. Eli 1 kilowatin ottoteholla saadaan lämmitysenergiaa 3 kilowatin verran. Koska energiaa ei voi luoda tyhjästä eikä hävittää, tarkoittaa tämä sitä, että 1 kilowatin ottoteholla ILP lisää lämmitystehoon 2 kW ulkoa otettua energiaa, eli puhaltaa sisään 3 kW lämmintä ja ulos 2 kW kylmää.

            Sitten kovilla helteillä käännetään ILP toimimaan toiseen suuntaan, eli jäähdyttämään asuntoa. Oletetaan ulkona ja asunnossa olevan +30 astetta. Tässä lämpötilassa ILP alkaa päästä parhaimpaan hyötysuhteeseensa, eli oletetaan kerroin 5. Nyt ILP ottaa edelleen sen saman 1 kW ja puhaltaa ulos lämmintä kertoimella 5 eli 5 kW. Koska energiaa ei edelleenkään voi luoda tyhjästä eikä hävittää, ottaa ILP sen loput 4 kW sisäilmasta, eli puhaltaa tavallaan sisään 4 kW kylmää.

            Eli näissä esimerkkitapauksissa siis saadaan 1 kW ottoteholla eli sähkönkulutuksella 3 kW lämmitystä tai 4 kW viilennystä.

            Eli Bossen roskanlässytys oli pelkästään sitä itseään.

            Hohhoijaa.

  14. ”Johan siedettävän sisäilman pitäminenkin Suomessa maksaa paljon. Tänä kesänä ei ole tarvinnut vielä kylmälaitteita käynnistää.”

    Toivottavasti ns. meterologit ovat ensi viikon helteistä antaneet virheellisen ennusteen. Jätetään se 2-4 asteen sisäilman viilennys eli energian kulutus,12-36 kWh/vrk, lämmityskaudelle, niin saamme ulkoilman ollessa + 7 C:ssa sen Mitsubishi-ilmalämpöpumpulla noin 5 kertaisena lämmitykseen eli 60-180 kWh/vrk. Ilmaista tuloo siis keskimäärin 4 kertaa eli 48-144 kWh/vrk ilmapumpun tehosta riippuen.

    Kyllä helteet ovat pahasta omakotitaloa pitävälle kiinteistöveron lisäksi. Ja Sippilän hallitus vain korotti vain lisää kiinteistöveroa. Kohta ei auta muu kuin alkaa rukoilemaan armahtajaa vaikka en olekaan uskovaisiin lukeutuva. :)

    1. Miksi Bosse jatkat tuota roskanlässytystäsi loputtomasti? Miksi sinun on niin vaikeaa myöntää olleesi väärässä?

      1. Eikös sinun ole turha jupista, kun ilmalämpöpumpun COP-kerroin on parhaimmillaan +7 C:ssa yli 5 ainakin minun Mitsussa. Eli saan lämmityksessä 1 kwh:lla yli 5 kwh ilmaiSEKSI. Tästähän on kysymys. Mitä sitä alkaa turhaan kesähelteillä kalliilla sähköllä muutamaa astetta viilentämään?
        Mieluummin rukoilee lestojen tavoin, ettei Luoja meitä helteillä rankaise. Eiks niin? :) :)

        1. Niin, ja yli viiden COP-kertoimella saat 1 kilowatilla yli 4 kilowattia viilennystä tarvittaessa. Eli sinun laskukaavallasi viilennystä yli 5 kilowatilla ihan ilmaiSEKSI.

          Eli viilentäminen ilmalämpöpumpulla ei edelleenkään ota 5-10 kertaa enemmän energiaa kuin lämmittäminen, kuten väitit Bosse. Miksi et vieläkään pysty myöntämään olleesi väärässä?

          1. Et sinä mies/nais-hyvä pääse samoihin kertoimiin sekä lämmityksessä että jäähdytyksessä lämmitykseen tarkoitetulla ilma- tai ilmavesilämpöpumpulla, valitettavasti.

            Minun Mitsu-asentaja suositteli vain lämmityskäyttöön ilmalämpöpumppuani ja kehoitti hankkimaan erikoisesti ilmastointiin eli tässä tapauksessa vain jäähdyttämiseen tarkoitetun laitteen.
            Älä viitsi enää jauhaa paskaa! Minä lopetan tämän joutavan keskustelun tähän. :)

          2. Viilentäminen ilmalämpöpumpulla ei edelleenkään ota 5-10 kertaa enemmän energiaa kuin lämmittäminen, kuten väitit Bosse. Miksi et vieläkään pysty myöntämään olleesi väärässä?

          3. Viilentäminen kuluttaa 5-10 kertaa enemmän sähköä, jos lämpötilaero on asteissa samanalaiset.

            Eli Talvella sisällä 20 C ja ulkona — 5 C, lämpötilaero 25 C.
            Kesällä sisällä esim. 15 ja ulkona 40 C, lämpötilaero 25 C

            Kokeileppa vaikka laboratorio-olosuhteissa samalla ilmalämpöpumpulla, joka on suunniteltu parhaimmalla hyötysuhteella vain lämmitykseen.
            :) :) :)

          4. Ei j*malauta tuota looooooooooooputonta hörhöilyäsi Bosse! Miksi jatkat sitä edelleen vaikka lupasit jo lopettaa sen?

            Etkö ole vieläkään lukenut idioottimaisista harhaluuloistasi? Lue ihmeessä vaikkapa tuolta:

            ”Harhaluuloja ilmalämpöpumpun energian kulutuksesta.”
            http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=6677.0

  15. Helleaalto läntisessä Suomessa näyttää kutistuvan siten, että 20 astetta nippanappa voi mennä. Blocking on kuin tiilimuuri.

  16. Vahvasti alkaa näyttää siltä, että kesän saldo täällä on 0 hellepäivää. Ukkosia on ollut kerran siten, että muutaman kerran jyrisi. Viimeisen kolmen kesän hellepäivät ovat nekin olleet niin harvassa, että tuskin tässä enää muistaa miltä helle tuntuu…

  17. Koko kasvukauden lämpösumma taas lienee samaa luokkaa kuin pikkujääkaudella. Käytännössä tämä näkyy viljapelloilla siten, että puinteihin päästään aikaisintaan syyskuulla jos silloinkaan.

    1. Kannattaa taas vilkaista vaikkapa tuota 90 viimeisen vuorokauden kuvaajaa, niin näkee, että kyseessä on vain hyvin paikallinen ilmiö:

      https://www.esrl.noaa.gov/psd/map/images/rnl/sfctmpmer_90a.rnl.gif

      Eli ei se globaali ilmaston lämpeneminen ole mihinkään loppunut, vaikka tällä palstalla asuvat pakkomielteiset tieteenkieltäjät jotain sellaista vihjailevatkin. Etelä-Euroopassa, Ameriikassa, Aasiassa ja ties missä on tänä kesänäkin rikottu mittaushistorian kuumuusennätyksiä lukuisissa paikoissa. Kannattaa muistaa se.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.