Kireimmät pakkaset ohi – mitä tulossa?

Julkaistu

Hyvää uutta vuotta!

Viikon verran myöhässä, mutta tämä on ensimmäinen blogipostaukseni vuoden 2017 puolella. Vielä ehtii!

Kireän pakkasen jakso on tältä erää ohi, nyt on aika suunnata katseet tulevalle viikolle. Minkälaista säätä on luvassa?

Maanantai ja tiistai

 

Maanantai on etelässä pilvinen, muualla saadaan nauttia monin paikoin auringosta (paitsi tietysti kaamos-Lapissa, jossa aurinko jää edelleen horisontin alapuolelle). Sateita ei juuri ole tiedossa, ja lämpötilat pysyvät enimmäkseen heikon pakkasen puolella. Mukavan kuuloinen päivä!

Yön aikana pilvisyys lisääntyy ja tiistaiksi Lappiin leviää lumisateita, saattaapa myös Oulun seudulla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalan seutuvilla tulla jokunen hiutale. Maan etelä- ja keskiosassa lauhtuu, lämpötila nousee iltapäiväksi nollan yläpuolelle. Jopa Meri-Lapin tienoilla lämpötila käväissee plussalla!

Keskiviikko ja torstai

 

Keskiviikkona etelänpuoleinen tuuli voimistuu lännestä lähestyvän matalapaineen keskuksen takia, jopa myrskyksi asti! Samalla sateet lisääntyvät. Tämän hetken ennusteiden mukaan sadealue ei pääse Suomeen hyvinvoivana ja selkeäreunaisena, vaan hajanainen, epämääräinen sadealue tuo sateita sinne tänne ja jättää välit kuiviksi. Lämpötila palaa lähemmäksi pakkaslukemia, länsirannikon tienoilla on vielä plussakeli.

Tuulinen ja epämääräisen sateinen sää jatkuu vielä torstaina, vaikka video ei jaksakaan yltää kuin aamuun asti.

Loppuviikko

Sää torstaista lauantaihin (Kuva: Foreca)
Sää torstaista lauantaihin (Kuva: Foreca)

Loppuviikolla lämpötilat palannevat vähitellen pakkasen puolelle, mutta epävakainen sää jatkuu; suomeksi, sateita tulee siellä täällä ja ajoittain. Sateiden tarkat reitit eivät ole vielä tiedossa, joten katsellaan niitä tuonnempana.

 

Some-kanavissamme on näkynyt jo pilvin pimein kuvia viime päivien pakkasista, mutta lisäänpä vielä omanikin joukkoon: piipahdin perjantaina kameran kanssa Suomenlinnassa, kuvasatoa voi katsella tältä videolta!

2 vastausta artikkeliin “Kireimmät pakkaset ohi – mitä tulossa?”

  1. Hienot on ”kaupunkimaisematkin” talvella. Kauniita kuvia on kiva katsella 😊.

  2. Toivottavasti pakkaset palaavat ja helmikuu helistelee oikein kunnolla.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.