Syyskylmiä odotellessa

”Myrskyn jälkeen on poutasää, vihdoin oon sen saanut ymmärtää”

Legendaarinen Kari Tapion kappale alkoi soida tänään aamulla päässäni, kun vilkaisin herätessäni ikkunasta ulos ja ihastelin aurinkoista ja seesteistä Helsinkiä. Puuskainen tuuli ulvoi vielä perjantaina myöhäisillasta siihen malliin, että korvatulpat tulivat tarpeeseen unen takaamiseksi. Valio-myrsky riepotteli Suomea perjantaina ja vielä lauantaiyönäkin – läntisillä merialueilla ja länsirannikolla mitattiin laajalti myrskylukemia (yli 21 m/s), ja kovin yksittäinen puuska oli peräti 31,1 m/s (Kaskinen Sälgrund). Myös maa-alueilla mitattiin huomattavan voimakkaita puuskatuulia: esimerkiksi Liperi-Tuiskavanluodolla 25,8 m/s ja Jämsän Hallissa 25,7 m/s. Roudattoman ja pehmeän maaperän johdosta puita kaatui huomattava määrä verrattuna normaaliin talvimyrskyyn. Myös ensilumi rekisteröitiin tänään sataneeksi kahdella mittausasemalla Käsivarren Lapissa. Lisää lunta tulee tupaan jo huomenna.

Ruskaa kannattaa nyt ihailla lähipäivinä etelässä. Ensi viikon voimakas kylmeneminen ja pakkasyöt saavat ruskan etenemään nopeasti ja vähitellen hiipumaan. Mikäs sen miellyttävämpää kuin happihyppely luonnon väriloistossa kuulaana ja kirpeänä syyspäivänä!

Kuva 1: Ruskaa lokakuun alussa Espoon Myllylammella (kuva: Markus Mäntykannas)

Kuva 1: Ruskaa lokakuun alussa Espoon Myllylammella (kuva: Markus Mäntykannas)

Talvirenkaita alle pohjoisessa – etelässäkin kylmenee

Sunnuntaina pieni matalapaine liikkuu maan pohjoisosan yli kohti itää. Sateet saapuvat pakkasilman päälle, joten ainakin Keski- ja Pohjois-Lapissa aamun sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat myöhemmin osittain rännäksi. Rovaniemen eteläpuolella sataa pääosin silkkaa vettä. Huomisen lumisateet tuovat osaan Lappia syksyn ensimmäiset todelliset keliongelmat lumisten ja sohjoisten tienpintojen myötä. Kaiken kukkuraksi ilma pakastuu ja selkenee sateiden jälkeen nopeasti illalla, joten loska ja vesi pääsevät jäätymään. Talvirenkaat on siis syytä jo laittaa alle Lapissa.

Etelämpänä kylmeneminen tuntuu selvemmin alkuviikolla. Sunnuntaina Etelä- ja Keski-Suomi kuuluvat vielä lämpimämmän ja kosteamman ilman sektoriin, mutta maanantaina matalapaineen jälkipuolella ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan suoraan Jäämereltä ja tuo meille tuntuvasti kylmemmät syyssäät. Ilmamassa on ensi viikon aikana asteittain kylmenemässä: siinä missä vielä maanantaina etelässä päästään nipin napin päiväsaikaan +10 asteeseen, voi myöhemmin +5 astettakin tehdä tiukkaa. Lapista löytyy alueita, joilla saatetaan pysyä yötä päivää pakkasen puolella ensi viikolla. Suuressa osassa maata, etelärannikkoa myöden, on öisinkin pakkasta selkeällä säällä.

Korkeapaineen vaikutuspiirissä ilma on pääosin kuivaa ja useampi päivä on melko aurinkoinen. Siitä huolimatta paikalliset kuurosateet ovat koillisvirtauksessa mahdollisia alkuviikolla. Todennäköisimmin kuuroja saadaan idässä, mutta osa niistä voi ajautua eteläiseenkin Suomeen. Ilman ollessa kuivaa ja ilmamassan ollessa selvästi pakkasen puolella kaikki ensi viikon kuurot ovat joko lunta tai räntää, vaikka maanpinnalla lämpötila olisikin useita asteita plussan puolella. Etelässäkin voidaan siis bongata alkuviikolla syksyn ensimmäiset lumihiutaleet!

Mielenkiintoista on seurata Suomenlahden tilannetta: viikon puolivälissä maamme ylle saapuvan ilmamassan ennakoidaan olevan peräti yli 20 astetta Suomenlahden pintavettä kylmempää. Sopivissa olosuhteissa merelle voi syntyä kuurosateita, joiden olomuoto voi olla lunta tai räntääkin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että meren yllä kehittyvät kuurot tulevat ajautumaan Viron rannikolle. Sen sijaan Pohjois-Lappiin voi ensi viikon mittaan ajautua sulalta ja verrattain lämpimältä Jäämereltä sakeitakin lumikuuroja.

Kuva 2: Ensi viikolla kylmenee etelässäkin. Viikon mittaan lämpötila laskee ja öisin on pakkasta suuressa osassa maata (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Kuva 2: Ensi viikolla kylmenee etelässäkin. Viikon mittaan lämpötila laskee ja öisin on pakkasta suuressa osassa maata (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Huomioita säästä. Pysyvä linkki.

5 vastausta kirjoitukseen

  1. Bosse sanoo:

    Alkaa hyvät lenkki- ja ulkotyöilmat. On jäänyt paljon rästiin ulkotöitä näännyttävien helteiden takia ja vielä jopa syyskuussa.
    Luulen, että tuloo kylmä talvi, sillä muuten vuoden keskilämpötila jää liian korkeaksi normaalista.
    Ankara talvi suorastaan pitäisi elintasopakolaiset loitolla Suomesta.:)

  2. peikko763 sanoo:

    Kirjoittelit Markus Mäntykannas, jossain vaiheessa El Ninon vaikutuksista Suomen talveen. Tällä hetkellä kun yö on pidempi kuin päivä Pohjois-Atlantilla myrskyt näyttäisivät alkuun ottavan hyvinkin kylmän reitin ehkä El nino ohjailee tätä. 2000-luvulla kun PohjoisAtlantilla on lämmin AMO+ vaihde loka-marraskuu jakso on ollut tavanomaista kylmempi vain vuosina 2002 ja 2010, ja keskimääräinen vuosina 2003 ja 2009. Tsekkaa minkälainen talvin on tullut 2002-2003, 2003-2004, 2009-2010 ja 2010-2011 :
    http://koti.mbnet.fi/tilastot/html/tampere_pirkkala.html

    Eli jos loka-marraskuu on nyt tänäkin syksynä tavanomaista kylmempi tai edes keskimääräinen (Pohjois-Atlantin myrskyjen reitti on kylmä loppusyksystä) Niin tämä antaa mahdollisuutta kylmälle talvelle.

    Itse en lähtisi aliarvioimaan El ninon vaikutusta, esim. vuodet 1940-1942 ovat olleet kylmintä aikaa viimeiseen 300 vuoteen Skandinaviassa, ja silloin Tyynellä merellä oli voimakas El nino myös :
    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1256/wea.248.04/pdf

    Ja pohjoisatlanti oli lämpöisessä vaiheessa kuten nytkin eli AMO+.
    Laitoin markus sinulle vielä luotettavan Ruotsin Uppsalan lämpötilaston 24kk liukuvalla keskiarvolla, katso mitä on tapahtunut 1942 :
    https://datamarket.com/data/set/1loo/average-monthly-temperatures-across-the-world#!ds=1loo!1n6s=2mo&display=line&f=rolling:24

    Se on ollut 1700-luvusta lähtien kaikkein kylmin 2v aika. Mielenkiintoinen loppusyksy tulee ja talvi. Talvi voi olla hyvin lämmin, tai hyvin kylmä. El nino sekottaa pakkaa hyvin.

    • jani talvensaari sanoo:

      ainakin vuodesta 1961 kun lokakuu on ollut selvästi keskimääräistä lämpimämpi eli väh 2 astetta niin aina on tullut tavallista kylmempi helmikuu paitsi 2001-2002 toki silloin joulukuussa oli keskimääräinen helmikuun sää eli jos syyskylmät tulevat jo nyt niin talvi on sen mukainen eli joulukuussa on jälleen se sää mikä pitäisi olla nyt eli vesisadetta yötä päivää ja +6 astetta. Suomen ilmasto saisi alkaa vähiteleen asettumaan aloilleen eli helmikuu vuosittain kylmin kuukausi ei joka vuosi tammikuulle mitään megapakkasia ne ehtisi helmikuussakin silloin yölliset paukkupakkaset olisi ihan ok koska päivällä olisi jo selvästi lämpimämpää tulisi jo keväisempi meininki

      Ihannevuosi voisi olla Esimerkiksi näin Kaisaniemen lämpötilat ja sademäärät (mm)

      Talvi 2006-2007 Tammikuun puoliväliin asti 10-14 astetta tavallista lämpimämpää sitten lopputalveksi samanverran normaalia kylmempää

      Keskilämpötilat Joulukuu +4,0 Tammikuu -1,1 Helmikuu -7,9
      Sademäärät Joulukuu 55 Tammikuu 89 Helmikuu 15

      Kevät 2013 Eli päinvastoin kuin talvella eli huhtikuun puoliväliin asti selvästi normaalia kylmempää ensimmäinen +10 vasta huhtikuun puolivälin aikoihin ja sitten ripeä nousu kohti kesää ja 30 asteen helteitä

      Keskilämpötilat Maaliskuu -5,2 Huhtikuu +3,1 Toukokuu +12,6
      Sademäärät Maaliskuu 16 Huhtikuu 32 Toukokuu 33

      Kesä 2010 Normaalilämpöinen kesäkuu eli ei helteitä mutta ei kylmiä hallaöitäkään Juhannuksen tienoilla sitten saisi helteet tulla trooppisine öineen jäädäkseen ja kestää koulujen alkuun saakka sitten elokuu olisi kaksijakoinen eli tukalan kuuma alku ja syksyinen loppukuu hallaöitäkin saisi esiintyä

      Keskilämpötilat Kesäkuu +14,6 Heinäkuu +21,7 Elokuu +18,1
      Sademäärät Kesäkuu 32 Heinäkuu 49 Elokuu 97

      Syksy 2000 Öisin tavallista viileämpää syyskuussa syyspäivän tasaukseen saakka sitten kuin syksyn pitäisi oikeasti alkaa niin ei alakaan vaan loka ja marraskuu olisi poikkeuksellisen lämpimiä ja erittäin sateisia aurinkoiset kuulaat syyspäivät laskettavissa yhden käden sormilla

      Keskilämpötilat Syyskuu +10,8 Lokakuu +9,5 Marraskuu +5,5
      Sademäärä Syyskuu 17 Lokakuu 90 Marraskuu 114

      koko vuoden sademäärä 639 mm
      koko vuoden keskilämpötila +7,1

      Lämpimiä kuukausia 7 (Joulu, Tammi, Touko, Heinä, Elo, Loka ja Marraskuu)
      Normaaleja kuukausi 1 (Kesäkuu)
      Viileitä kuukausia 4 (Helmi, Maalis, Huhti ja Syyskuu)

      Kelpaisiko Markukselle tämänkaltainen säävuosi toivottavasti esim vuosi 2017 olisi tämänkaltainen

  3. jani talvensaari sanoo:

    markus milloin suomessa lokakuut alkavat jälleen lämmetä ja muutenkin koko suomen ilmasto kun menee vain kylmempään suuntaan jatkuvasti edelliset huippulämpimät kuukaudet

    tammikuu 2008
    helmikuu 2015
    maaliskuu 2014
    huhtikuu 2008
    toukokuu 2013
    kesäkuu 2013
    heinäkuu 2010
    elokuu 2006
    syyskuu 2006
    lokakuu 2000
    marraskuu 2011
    joulukuu 2006

    miksi heinäkuun jälkeen kaikkki huippulä’mpimät kuukaudet ovat tällä vuosikymmenellä loppuneet. miksi talvi yrittää aina vain aikaisemmin eikös ilmastonmuutoksen (jos sitä on olemassakaan) pitänyt siirtää talven alkua myöhäisemmäksi ja kesän alkua aikaisemmaksi menee kylläkin päinvastoin

    • jurmu sanoo:

      Samaa voisi itsekin vähän kummastella.Unohdit tästä muuten yhden todella huippuleudon kuukauden,sehän oli maaliskuu 2007-

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.