Ääri-ilmastot maailmalla

Julkaistu

Harmittaako Suomen sateinen kesä? Intian Mawsynramin asukkaat saattaisivat olla tunnoistamme varsin huvittuneita, heidän niskaansa ropisee nimittäin kesäkuukausina jotakuinkin 10 kertaa enemmän vettä, kuin Suomessa sataa koko vuoden aikana! Kesäkuukaudet ovat jopa 30 kertaa märempiä kuin Suomessa. Kaikki on suhteellista.

Kesakimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.
Keskimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.

Muistan vielä elävästi ensimmäisen päiväni Intiassa: Oli tammikuu ja lämpötila oli päivällä 20 asteen vaiheilla – tyypillistä suomalaista kesäsäätä siis. Olin vierailulla eläintarhassa ja vaatetukseeni kuului t-paita. Eläintarhan porteille päästyämme hämmästelimme Intialaisia, jotka olivat pukeutuneet paksuun takkiin ja pipoon, yllätyksekseni Intialaiset olivat yhtä huvittuneen oloisia katsellessaan meitä, olinhan pukeutunut keskellä kylmintä talvea pelkkään t-paitaan! Kun lämpötila kohoaa kesäisin yli 40 asteeseen, voi 20 astetta tuntua paikallisesta yhtä kylmältä, kuin me koemme 0-asteisen sään. Myös lämpötilan kokeminen on suhteellista.

Suomessa ei esiinny maapallon kaikista äärevimpiä säitä maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Suomi ei ole lähellä päiväntasaajaa, jossa aurinko porottaa kuumimmin, etäisyyttä pohjoisnavastakin on vielä jonkun verran. Suomi ei myöskään sijaitse keskellä laajaa mannerta, eikä suoraan lämpötiloja tasaavan valtameren rannalla. Suomen ilmasto kuuluu väli-ilmastoon, jossa on piirteitä sekä merellisestä että mantereisesta ilmastosta. Sadetta tulee kohtuullisesti ympäri vuoden ja talven, sekä kesän lämpötilaero on melko suuri, mutta äärimmäiset lämpötilat jäävät silti mantereisten alueiden varjoon.

Alla on listattuna äärevimpien sääolosuhteiden koettelemia asuttuja alueita.

Sateisin

Sateisin asuttu paikka maapallolla lienee Mawsynran Intian koillisosassa. Paikka sijaitsee vuoren rinteellä 1400 metrin korkeudessa, jota piiskaavat kesällä jatkuvat ja rankat monsuunisateet. Kesäkuukausien sademäärä on huikeat 6529 mm, eli pyöreästi 6,5 metriä. Koko vuoden sademäärä on keskimäärin 11872 mm, eli lähes 12 metriä Suomen vuotuinen sademäärä on ainoastaan noin 400-750 mm.

Kuivin

Atacaman aavikon läheisyydessä sijaitsevalle Arican kaupungin alueelle lankeaa keskimäärin vaivaiset o,8 mm vuodessa. Määrä vastaa hieman alle yhtä litraa vettä neliömetriä kohden. Alueella sade on vähissä siksi, että kylmä Perunvirta tuo kuivaa ilmaa Tyyneltämereltä, toisaalta alueen itäpuolella olevat Andit estävät kostean ilman saapumisen idästä. Vieläkin kuivempi paikka maapallolta löytyy, joskin siellä ei asu ketään. Antarktikselta löytyy vuorten suojaama laakso, jossa sadetta ei tiettävästi esiinny koskaan.

Kuumin

Kuumimmat ilmastot löytyvät Afrikan pohjoisosista,  Lähi-Idästä ja Australian sisäosista. Esim. Esimerkiksi Kuwait Cityssa Kuwaitissa kesällä päivän ylimmät lämpötilat kohoavat keskimäärin 43-45 asteeseen (alimmat 27-30 astetta). Kuumat lämpötilat mahdollistavaa laaja manner, joka on lähellä päiväntasaajaa – kuiva autiomaa kuumenee entistä kuumemmaksi kun säteilyenergiaa ei kulu veden haihduttamiseen vaan kuluu pääosin maanpinnan lämmittämiseen.

Kylmin

Hyytävimmät asuttujen alueiden talvet löytyvät Verhojanskista Venäjältä. Laajan pohjoisen ja mantereisen sijaintinsa ansiosta keskilämpötila pääsee vajoamaan tammikuussa -47 asteeseen. Laaja manner jäähtyy talvella, kun maanpinnalle ei saavu auringon säteilyä sitä lämmittämään. Mantereelle muodostuu pysyvä kylmä talvikorkeapaine, joka tuo ajoittain myös Suomeen kireitä pakkasia.

 

Ehkei meillä siis kuitenkaan ole valittamisen sijaa – millaisessa ilmastossa itse mieluiten eläisit?

9 vastausta artikkeliin “Ääri-ilmastot maailmalla”

  1. MIkä paikka on tasalämpöisin? Siis pienin lämpötilan vaihtelu vuodessa.

    1. Ainakin Hawaiji on yksi tasalämpöisimmistä, jossa keskimääräinen päivän ylin lämpötila vaihtelee vain asteen pari suuntaansa ympäri vuoden. Esimerkiksi Hilossa keskimääräinen päivän ylin 26,5-29 astetta ja alin lämpötila 17,5-20,5 astetta.

      1. Mites olisi Kiribati?
        https://en.wikipedia.org/wiki/Kiribati#Climate
        Aika vaikea pistää paremmaksi.

        1. Aivan, hyvä! Ylin lämpötila 30-31 C, alin 24-25 C ympäri vuoden :)

  2. Mistäs johtuu täällä tämmönen tiheämpi, mutta vakaasti tiheä, lämpötilan vaihtelu: http://www.foreca.fi/South_Georgia_and_the_South_Sandwich_Islands/Grytviken ?

    Eli toisin sanoen miten lämpötila voi mennä ylös ja alas useaan otteeseen vuorokauden aikana muuttumatta juurikaan oliko yö tai päivä?

    1. Mielenkiintoinen havainto. Epäilisin että kyseessä on mallin tuottama virhe. Kyseiseltä paikalta ei ole saatavissa havaintoja, joten tuota ennustettakaan ei voida havaintojen perusteella korjata.

  3. Arvelisin että useimmat meistä asuisivat mieluusti ainakin 10 astetta lämpimämmässä paikassa. Suomen 20-asteisesta kesästä lähdetään lomalle 30 asteeseen, ja -10 -asteisesta talvesta mieluusti myös. Minulle miellyttävin lämpö on noin 22 astetta, mutta aika monessa paikassahan vuorokautinen vaihtelu on vaikkapa kymmenen astetta tai enemmän, mikä on hiukan liikaa.

    Sataakin pitää, en halua pölyävän kuivaan paikkaan, mutta lumesta viis.

    Jos ilmasto lämpenee niin että Etelä-Suomen helmikuu tulee +5 asteeseen, ihan miellyttäväähän se olisi, mutta oikeastaan ei lähellekään riittävästi. Kesäsäihin tuskin on oletettavissa noin isoa muutosta, optimistinen neljä astetta vuorokautiseen mediaaniin lisää sadassa vuodessa ei tunnu vielä oikein missään. Lumi tietysti vähenee.

    Mutta jos yöt lämpeäisivät niin olisihan sekin jotain. Kun joskus harvoin yö on +20-asteinen, kyllähän se kivaa on.

    Asiasta kymmenenteen. Voiko jostain ostaa merenpinnannousuvakuutuksen / nousufutuureja?

  4. Minä tykkään Suomen vaihtelevista ilmoista! Kesä ja talvi molemmat ovat riittävän pitkiä, että niiden aikana ehtii olla monenlaista säätä. Tämäkin kesä on hyvä esimerkki. Ensin pari kuukautta kehnompaa säätä ja nyt on oikein mukavaa kesäsäätä ja saattaapa tätä nättiä ilmaa riittää koko kuukaudeksikin.

    Toisinaan syksyt jatkuvat tammikuulle joskus taas ei. Keväät voivat olla hyvin pitkiä, kuten vuosi sitten eteläisessä Suomessa tai hyvin lyhyitä kuten vuosi sitten Lapissa. Yleensäkään minua ei sää estä ulkoilemasta ympäri vuoden. Niitä hienoja ilmoja voi olla mihin vuodenaikaan tahansa, marraskuussakin.

    1. ai kesä ja talvi pitkiä hyvä jos viikon kestävät kunnollisena eli talvella pakkasta koko maassa vähintään 15 astetta ja kesä jos sattuu tulemaan niin aina kun aurinko paistaa niin tuulee kovaa sitten kun on tyynempää niin sataa kevättä voisi lyhentää ja urakalla 15-16 talvi saisi kestää etelässäkin lähelle vappua sitten jo toukokuun puoliväliin hellejaksoa kuten 1988 kaksi edellistä kevättä ollut jo liian pitkiä helmikuun alusta 2014 heinäkuun alkuun ja tänä vuonna elokuun alkuun nyt saisi kompensoida kahtena seuraavana vuonna todella lyhyillä keväillä.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.