Sadekuuroennuste – uhka vai mahdollisuus?

Julkaistu

Meteorologeille esitetään usein enemmän tai vähemmän kiperiä sääaiheisia kysymyksiä. Yksi yleisimmistä kysymyksistä liittyy kesäisiin sade-ennusteisiin ja on muodoltaan jotakin seuraavankaltaista:

”Miksi (sijoita paikkakunnan nimi tähän)n paikallissääennusteessa väitettiin että koko päivän paistaa, mutta sadekuuro tuli ja pilasi päivän?”

Ketuttaahan tuo, jos sadekuuroa ei ole paikallisennusteessa näkynyt. Omallekin kohdalle on osunut useampi poutaiseksi oletettu kesäjuhlapäivä, jonka aikana on juostu korkokengissä ja juhlamekossa viivana kohti lähintä sateensuojaa kakkulautanen kädessä.

Meteorologin näkökulmasta kesäiset sadekuurot ovat paikallissään suhteen yksi vaikeimmin ennustettavia säätilanteita. Tutkakuvassa kesäinen sadekuurotilanne näyttää usein allaolevan kuvan mukaiselta (kuvittele lisäksi mielessäsi, että jokainen pikku sadetäplä elää ehkä puolesta tunnista tuntiin, uusia syntyy koko ajan, vanhoja kuolee, osa kuuroista fuusioituu möykyiksi ihan vaan kiusallaan ja kaikki liikkuvat tuulen mukana)

Kuva 1: Tyypillinen sadekuurotilanne (kuva: Foreca)
Kuva 1: Tyypillinen sadekuurotilanne (kuva: Foreca)

Käyttäjän näkökulmasta sama tilanne näyttää puolestaan allaolevalta. Itse muistan ainakin pari kertaa todistaneeni tilannetta, jossa talon toisella puolella sataa, toisella paistaa; kuurot ovat erittäin paikallisia. Meteorologi ei syyttä käytä sanoja ”paikoin sadekuuroja”.

Kuva 2: Sadekuurot ovat paikallisia (Kuva: Paint-taide by Joanna Rinne)
Kuva 2: Sadekuurot ovat paikallisia (kuva: Paint-taide by Joanna Rinne)

Kuuropilvet ovat varsin pienikokoisia, leveydeltään kilometrin luokkaa. Tietokoneiden sääennustemallien hilaväli (eli erotustarkkuus) on parhaimmillaankin useita kilometrejä, joten ennustemalli ei mitenkään pysty erottamaan yksittäisiä pilviä toisistaan. Sen sijaan tietokoneet ovat nykyään ja varsin taitavia erottamaan alueen, jolla kuuroja tulee tulemaan. Foreca onkin ensimmäisenä Suomessa, ehkä jopa maailmassa, jakanut ennusteissaan sateet kahteen tyyppiin: jatkuvaan sateeseen ja sadekuuroihin. Kuurot näkyvät sade-ennustekartoissamme palluroina ja graafeissamme mahdollisen sateen raidoitettuina palkkeina (kuva alempana).

 

Tämän johdatuksen kautta itse asiaan: Miten tunnistat sääennusteistamme, onko sadekuuroja odotettavissa? Eli

PIKAOHJE – PYSYNKÖ KUIVANA VAI KASTUNKO LÄPIMÄRÄKSI?

1. Avaa selaimellasi sivumme www.foreca.fi ja etsi sieltä paikkakunta, jonka saderiskin haluat tietää.

2. Voit vilkaista symboliennusteita, mutta älä luota pelkästään niihin! Tietokoneiden sääennustemallit eivät näe yksittäisiä kuuroja. Symbolit otetaan automaattisesti mallin yksittäisistä pikseleistä eikä ole takeita, etteikö oman paikkakunnan pikseli satu olemaan aurinkoinen koko päivän ympäristön kuuroista huolimatta.

Ensimmäinen vilkaisu kannattaa tehdä täsmäsäägraafiin: jos jonkin kellonajan kohdalla näkyy viivoitettu vaaleansininen palkki, kyseistä ajanhetkeä edeltävän 6 tunnin ajalle on ennustettu sadekuuroja. Sadetta on siis ennustettu mikä tahansa määrä viivoitetun palkin alareunasta yläreunaan. Kuuroja on odotettavissa alueella, mutta ei tiedetä, tuleeko niitä osumaan ennusteen katsojan omalle kohdalle vai ei.

blogi3
Kuva 3: Sadekuurojen esitystapa Forecan sivuston täsmäsääennusteissa. Raidoitettu sininen palkki kertoo, että sadekuuroista saattaa tulla vettä enimmillään palkin yläreunan osoittama määrä, mutta sadetta ei välttämättä osu kohdalle lainkaan. (Kuva: Foreca)

3. Seuraavaksi kannattaa avata allaolevan kuvan mukainen sade-ennustekartta (joihin linkit sivustomme vasemmassa pystypalkissa) ja katsoa, löytyykö oman paikkakunnan ympäristöstä pallomaisia saderakkuloita. Lähivuorokauden ennusteissa kannattaa luottaa ”Sadetutka ja -ennuste”-karttaan, pidemmälle ulottuvissa ”Sade 3 vrk”-karttaan. Meteorologin todellisuutta on se, että muutaman kymmenen kilometrin ennustusvirhe on säämallilta täysin mahdollinen; mikäli kuuroja on ennustettu lähiympäristöön, niihin kannattaa varautua, vaikka oma piste-ennuste sanoisi toista.

blogi4
Kuva 4: Sadekuurojen esitystapa Forecan sivuston karttamuotoisissa sade-ennusteissa (kuva: Foreca)

4. Pysytkö kuivana sekä kohtien 2 ja 3 ennusteiden mukaan? Jos pysyt, mahtavaa! Kastumiseen on vain pieni mahdollisuus. Jos et, kannattaa varautua näyttämään tältä…

Kuva 5: Näinkin voi käydä. (Kuva: Flickr)
Kuva 5: Näinkin voi käydä. (Kuva: Georgie Pauwels, Flickr)

 

Idän ja lännen välissä – Suomen kesäsään ääripäät

Julkaistu

Suomi sijaitsee kahden merkittävän ilmastotekijän välissä: lännessä on Atlantin valtameri ja idässä suuri Venäjän manner. Suomen ilmastossa ja kesäsäässäkin on piirteitä molemmista, ja kuluneena alkukesänä olemme kuuluneet selvemmin läntiseen, merelliseen ilmastotyyppiin, jolle on ominaista epävakainen, nopeasti vaihteleva ja kesäisin tavanomaista viileämpi sää. Mantereinen ja helteinen säätyyppi on puolestaan jäänyt toistaiseksi Venäjälle ja Suomen eteläpuolelle.

Suomen ilmastolle on maantieteellisen sijainnin vuoksi siis ominaista suuri vaihtelu. Kesäsäämme määräytyy sen perusteella, kuulummeko lännen vai idän vaikutuspiiriin. Viimeisin länsivoittoinen kesäsäätyyppi vallitsi vuonna 2008, jolloin kesästä muotoutuikin tavanomaista viileämpi. Tämän jälkeen Suomessa on ollut viisi tavanomaista lämpimämpää kesää (kesä 2012 lämpöoloiltaan tavanomainen) ja erityisesti 2010-luvun kesissä on ollut vaikutteita idän mantereisesta ilmastotyypistä.

Atlantti tuo viileät kesät

Viileiden kesien sääasetelma on hyvin verrattavissa tämän hetken sääasetelmaan (kuva 1). Tällöin Pohjois-Atlantin NAO-indeksiksi kutsuttu ilmanpainejakaumaa kuvastava suure on positiivinen, eli Islannin seudulla on tavanomaista matalamapi ilmanpaine ja Azoreiden kohdalla tavanomaista korkeampi. Tällöin matalapainetoiminta on Pohjois-Atlantilla vilkasta ja meillä vallitsevat länsivirtaukset. Pohjois-Atlantin pintalämpötila vaihtelee vuodenajasta riippuen hieman 10 asteen molemmin puolin, joten kesäisin sieltä päin saapuvat ilmavirtaukset ovat varsin vilpoisia ja kosteita. Länsivirtauskesinä sää Suomessa vaihtelee nopeasti ja pidemmät poutajaksot ovat harvassa. Sadealueita voi kulkea maamme yli lähes päivittäin, mutta toki niiden välissä aurinkokin ehtii paistaa. Kesäkuun puolella sateet matalapaineiden yhteydessä ovat vielä melko jatkuvia, mutta juhannuksen jälkeen heinäkuulle siirryttäessä muuttuvat enemmänkin kuurotyyppisiksi.

Kuva 1: Positiivisen NAO-indeksin vaiheessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sää on kesäisin epävakaista, vaihtelevaa ja tavanomaista viileämpää. Pohjois-Atlantilta on viime aikoina irtaantunut useita matalapaineen osakeskuksia, jotka ovat liikkueet Skandinavian yli itään. Helteet ovat jääneet Etelä-Euroopan ja Venäjän asiaksi.
Kuva 1: Positiivisen NAO-indeksin vaiheessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sää on kesäisin epävakaista, vaihtelevaa ja tavanomaista viileämpää. Pohjois-Atlantilta on viime aikoina irtaantunut useita matalapaineen osakeskuksia, jotka ovat liikkueet Skandinavian yli itään. Helteet ovat jääneet Etelä-Euroopan ja Venäjän asiaksi.

Merelliset länsivirtaukset pitävät lämpötilat kurissa. Erityisesti juhannusta edeltävä alkukesä voi olla kolea, mutta yleensä heinäkuuksi lämpötilat kohoavat jo kesäisempiin lukemiin ilmakehän lämmetessä. Länsivirtauskesinä ukkosia esiintyy tavanomaista vähemmän, sillä ne eivät ole tyypillisiä jatkuvien sateiden yhteydessä.

Kun Atlantin matalapaineet dominoivat Suomen kesäsäätä, jäävät helteet kauas Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Kuva 2 kuvastaa mielestäni erinomaisesti tällaista kesää. Matalapaineiden alue Länsi- ja Pohjois-Euroopassa näkyy tavanomaista viileämpänä laikkuna, kun taas korkeapaineiden myötä tavanomaista lämpimämpi ja helteinen kieleke yltää eteläisestä Euroopasta aina Pohjois-Venäjälle.

Screen Shot 2015-06-04 at 09.23.41
Kuva 2: Tyypillinen säätilanne länsivirtauskesänä: epävakaista, ajoittain sateista ja tuulista, tavanomaista viileämpää (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Venäjä tuo kuumat kesät

2010-luvulla on koettu useampi itävirtauskesä, jolloin Suomi on kuulunut Venäjän mantereisen ilmamassan piiriin. Tällöin Pohjois-Atlantin NAO-indeksi on yleensä heikompi, mahdollisesti negatiivinen, eli Islannin seudun tienoilla ilmanpaine saattaa olla tavanomaista korkeampi, ja toisaalta Atlantin matalapainetoiminta ei ole niin vilkasta.

Kuumina hellekesinä Suomen itäpuolelle Venäjälle on muotoutunut korkeapaine, jonka myötä meille saapuu Venäjän aroilta kuumaa ja kosteaa ilmaa. Tällöin sään kaava on päivästä toiseen vähän samanlainen: päivät alkavat aurinkoisina, mutta iltapäivän helteissä kehittyy voimakkaitakin sade- ja ukkoskuuroja. Lämpötila voi kohota ylimmillään jopa yli 30 asteeseen ja hellepäiviä kertyy runsaasti, kuten esimerkiksi kesinä 2010 (Kouvola 48 kpl) ja 2014 (Kouvola 43 kpl). Itävirtauskesinä sää muistuttaa kovasti tyypillistä kesäsäätä Mustanmeren ympäristössä.

Kuva 4: Kesäisin Suomen itäpuolelle muotoutuva korkeapaine tuo helteet ja Venäjän mantereisen ilmamassan. Matalapaineet sateineen suuntautuvat Atlantilta kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa.
Kuva 3: Kesäisin Suomen itäpuolelle muotoutuva korkeapaine tuo maistiaisia mantereisista ja kuumista kesistä. Matalapaineet sateineen suuntautuvat Atlantilta kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa.

Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys mitattiin hellekesänä 2010, jolloin 29. heinäkuuta Liperissä mitattiin 37,2 astetta. Sääasetelma oli kuvan 4 mukainen.

Kuva 3: Tyypillinen säätilanne länsivirtauskesänä: epävakaista, ajoittain sateista, tuulistakin ja tavanomaista viileämpää (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 4: Ääriesimerkki mantereisesta kesäsäätyypistä 29.7.2010 (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Muistan muutamankin itävirtauskesän, jolloin Suomi on ollut useana päivänä Euroopan lämpimin paikka. Tällöin idän korkeapaine blokkaa tehokkaasti lännen matalapaineet ja pakottaa ne hieman epätyypillisemmälle reitille kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Usein onkin käynyt niin, että samaan aikaan kun Suomi kylpee helleaallossa, kantautuu keskisestä Euroopasta tulvauutisia. Näin kävi viimeksi esimerkiksi kesäkuussa 2013.

Harvinaisen myöhäinen ensimmäinen hellepäivä?

Kuluneen kesän ja kevään korkein lämpötila on edelleen hyvin maltillinen 21,7 astetta, joka mitattiin Mikkelissä 26. toukokuuta. Nyt näyttäisi siltä, että ensimmäinen hellepäiväkin on tulossa harvinaisen myöhään, ja mikäli se tulee vasta juhannuksen jälkeen, voidaan puhua jo melkeinpä poikkeuksellisen myöhäisestä ajankohdasta. Ruotsissa vuoden ensimmäinen hellepäivä oli tänään lauantaina – lämpötila kohosi Gladhammarissa 26,2 asteeseen.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa myöhäisin hellepäivä vuodesta 1961 alkaen on ollut vasta 6. heinäkuuta. Tässä kiinnostuneille tarkempi listaus myöhäisimmistä ensimmäisistä hellepäivistä:

Vuosi      (kk/pv)
1987        7 06
1991        6 25
1962        6 20
1983        6 14
1964        6 14
1974        6 14
1969        6 14
1965        6 08
1998        6 08
1997        6 06
1970        6 05
1986        6 03
1968        6 02
1973        6 01
1982        5 31
2009        5 30
1980        5 29
2002        5 29
1961        5 28
2007        5 28
1988        5 28
1967        5 28
1985        5 27
1995        5 26
1960        5 26
2003        5 26
1989        5 24
1976        5 24
2005       5 24
1999        5 22
1972        5 21
1966        5 19
1971        5 18
2000        5 18
2014        5 18
2013        5 17
2012        5 17
1978        5 17
1979        5 17
1992        5 15
1959        5 15
2010        5 13
1996        5 12
2008        5 11
1975        5 10
2011        5 10
1963        5 10
1994        5 10
1981        5 10
2001       5 09
2006       5 07
1977        5 06
1993        5 06
2004       5 05
1990        5 03
1984        5 01

Itä- vai länsikesä – kumman sinä valitset?

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Maapallon pilvisyys

Julkaistu

Maapallon pinnasta on pilvien peitossa arviolta jopa 2/3. Erityisesti valtameret ovat hyvin pilvisiä. Merten yllä ainoastaan 10 prosentin alueella on tietyllä hetkellä täysin selkeää. Maa-alueilla sen sijaan noin 30 prosenttia taivaasta on pilvetöntä tiettynä ajanhetkenä.

Aqua-satelliitin MODIS-mittausten perusteella luotu karttakuva näyttää missä maapallolla on keskimäärin pilvisintä ja selkeintä. Satelliitin päivittäinen mittausdata perustuu 13 vuoden mittauksiin.

Maapallolla on kolme laajaa aluetta, joissa taivas on todennäköisimmin pilvinen: kapea nauha päiväntasaajan lähettyvillä ja kaksi laajempaa aluetta keskileveysasteilla.

Maapallon keskimääräinen  piövisyys aikavälillä heinäkuu 2002 - huhtukuu 2015. Mitä vaaleampi on väritys, sen pilvisempää alueella on keskimäärin ja sinisempi on alueen väri, sitä selkeämpää alueella on keskimäärin.
Maapallon keskimääräinen pilvisyys aikavälillä heinäkuu 2002 – huhtikuu 2015. Mitä vaaleampi on väritys, sen pilvisempää alueella on ja mitä sinisempi on alueen väri, sitä selkeämpää alueella on keskimäärin.

Päiväntasaajan alueella oleva pilvisyys on seurausta ilmakehän kiertoliikkeen Hadley-soluista, joiden alueella kylmä ilma laskeutuu lähellä 30 asteen leveyspiirejä päiväntasaajan pohjois- ja eteläpuolella ja kohoaa takaisin päiväntasaajan lähettyville palatessaan ja lämmettyään ylöspäin. Kun tämä lämmennyt kostea ilma alkaa kohota ympäröivää ilmaa kevyempänä ylöspäin, se samalla jäähtyy ja kykenee sisältämään entistä vähemmän kosteutta. Tästä syystä näkymätön vesihöyry alkaa tiivistyä pilviksi. Tämän kyseisen vyöhyke tunnetaan nimellä ITCZ, eli Inter Tropical Convergence Zone, suomeksi Intertroopinen konvergenssivyöhyke.

Pilviä tapaa myös muodostua keskileveysasteilla 60 astetta päiväntasaajasta pohjoiseen ja etelään. Suomi kuuluu tälle alueelle, jossa ilmakehän keskileveysasteiden ja polaarialueen kiertoliikkeen Ferrel-solut kohtaavat ja saavat ilman kohoamaan ylöspäin. Tällä alueella tapahtuu paljon matalapaineiden muodostumista.

Laskevan ilmavirtauksen alueella on taas usein pilvetöntä, sillä laskeutuessaan ilma lämpenee ja kykenee sisältämään enemmän kosteutta. Tällainen alue sijaitsee 15-30 astetta päiväntasaajalta etelään ja pohjoiseen. Esimerkiksi Saharan aavikko sijoittuu tälle leveyspiirille.

Merivirrat ovat myös yksi syy, jonka vuoksi jotkut alueet ovat pilvisempiä kuin toiset. Esimerkiksi Etelä-Amerikan, Afrikan ja Pohjois-Amerikan länsipuolella maapallon pyörimisliikkeestä johtuen meren pintakerros ajautuu pois rannikolta päin, jolloin kylmempää vettä kumpuaa syvemmältä ja viilentää ilmaa merenpinnan yläpuolella: kostea ilma jäähtyy ja vesihöyry tiivistyy pilviksi.

Myös maan pinnanmuodot vaikuttavat pilvisyyteen etenkin vuoristoisilla alueilla, jotka pakottavat ilman kohoamaan ylöspäin ja jäähtymään. Tyypillisesti pilvet satavat kosteuden alas ennen vuoren toiselle puolelle siirtymistään (tunnetaan meillä Föhn-ilmiönä).

Tulee pitää mielessä että kyseinen kuva kuvaa vain keskimääräistä pilvisyyttä koko mittausajalta. Eri vuodenaikoina pilvisyysjakauma voi olla hyvinkin erilainen.

 

Kuva: NASA Earth Observatory