Lisää sateita luvassa

Julkaistu

Tiistaina 23.6, maan keskiosien yli kulki voimakas sadealue koilliseen. Eniten vettä tuli Pohjois-Savossa. Kuopiossa satoi päivän aikana 63,9 mm vettä, mikä vastaa kesäkuun keskimääräistä sademäärää. Suurin yhden tunnin sadekertymä, 19,8 mm, mitattiin Punkaharjulla. Koko päivän aikana sinnekin satoi lähes 50 mm vettä.

Hei Itä-Suomi, miten te pärjäätte? Tulviko siellä?

Iltapäivällä 23.6.2015 eniten satoi Kuopiossa.
Iltapäivällä 23.6.2015 eniten satoi Kuopiossa.
Vasemmalla suurimmat tunnin sadekertymät, oikealla koko päivän yhteenlasketut sadekertymät 23.6.2015.
Vasemmalla suurimmat tunnin sadekertymät, oikealla koko päivän yhteenlasketut sadekertymät 23.6.2015.

Keskiviikkokin on sateinen päivä suuressa osassa maata. Seuraava sadealue on jo saapunut Etelä-Suomeen. Yön aikana se levittäytyy maan etelä- ja keskiosiin, ja liikkuu keskiviikkona hiljalleen kohti pohjoista. Sadekertymien ei pitäisi olla ihan tiistain luokkaa, mutta joitakin kymmeniä millimetrejä tästäkin kertynee. Yhtenäisen sadealueen lisäksi luvassa on myös voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. Niitä esiintyy todennäköisimmin Länsi- ja Etelä-Suomessa, mutta ne ovat mahdollisia kaikkialla maan etelä- ja keskiosissa. Ukkonen ja sen yhteydessä esiintyvät ukkospuuskat voivat olla vaarallisen voimakkaita.

Tiistai ja keskiviikko ovat lähipäivistä sateisimmat, mutta Suomi kuuluu epävakaisen sään alueeseen koko loppuviikon. Sadekuuroja esiintyy jossakin päin maata päivittäin.

Kesäisten sadekuurojen tarkkaa paikkaa on lähes mahdoton ennustaa kovinkaan paljoa etukäteen. Tiedätkö miksi? Pekka Pouta vastaa kysymyksen tämän linkin takaa löytyvässä MTV:n sääkoulu -videossa.

Yksi ajatus artikkelista “Lisää sateita luvassa”

  1. Hei Miina. Se tiistain sade näytti tutkalla kyllä aika reippaalta. Ja se taisi liikkua kaakosta luoteeseen, eikä koilliseen, heh.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.