Kuukaudet vierivät, ja nyt on toukokuun vuoro näyttää parhaat puolensa. Kevät on ollut meillä melko epävakainen ja viime päivinä runsaat sateet ovat jälleen kastelleet maata siellä täällä, mutta siitepölyallergikot tuskin valittavat. Vaikka auringonpaistetunteja onkin paikoin kertynyt niukahkosti, ovat päivät jo pitkiä ja illat valoisia. Aurinkoisina hetkinä tuntuu jo lämpöiseltä – lämmittäähän aurinko jo tähän aikaan vuodesta samalla teholla kuin elokuussa. Aurinkoisella säällä saattaa jo ruskettuakin ja polttaa nahkansa, sillä eteläisessä Suomessa UV-indeksi on jo kohtalainen pilvettömällä säällä. Yli tunnin oleskelu auringossa voi kärventää herkemmän ihotyypin.
Kevät on edennyt tänä vuonna maltillisesti, minkä myötä luontokin heräilee hitaasti mutta varmasti. Luonnon heräämistä onkin ollut ilo seurata, kun olen aloittanut taas kesäisen pyöräily- ja lenkkeilyharrastukseni. On kutkuttavaa jokaisella ulkoilureissulla huomata, kuinka luonnossa on tapahtunut jotain uutta ja vehreys lisääntyy. Ensin tulivat leskenlehdet, sitten valko- ja sinivuokot ja nyt lehtipuut puskevat varovaisesti kirkkaanvihreitä lehtiään esiin. Osa puista vielä ujostelee, varsinkin kylmien vesistöjen äärellä, mutta hiljalleen lisääntyvä lämpö rohkaisee luontoa ottamaan pian taas seuraavan askeleen. Toisaalta on muistettava, että Suomi on pitkä maa: siinä, missä eteläisessä Suomessa ruohikko ja puut vihertävät jo lupaavasti merkkinä lähestyvästä kesästä, pääsee Lapissa vielä hiihtämään yli puolimetrisille hangille. Esimerkiksi Kilpisjärvellä ja Kittilässä lunta on vielä yli 70 cm.
Keltainen ja monen muunkin värin täyteinen toukokuu on saapunut, joten nautitaan siitä. Jätän lörinät tällä kertaa lyhyeen, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Toukokuu on kaunista aikaa, eikö vain:
Kuva 1: Ilta-aurinko ja tuoreen lehden tynkä Helsingin Aurinkolahdessa.Kuva 2: Kevätilta pimenee Helsingin Kaivopuistossa vappuiltana.Kuva 3: Puut vihertävät jo lupaavasti Helsingin Seurasaaressa.Kuva 4: Toukokuun väriloistoa Seurasaaressa.Kuva 5: Tammi, kallio ja kalastaja toukokuisena iltana Helsingin Mustikkamaalla.Kuva 6: Punainen toukokuu?Kuva 7: Kirsikkapuut kukkivat Turun Aurajoen rannassa.
Meren ja järven selän aaltoilua on toisinaan hypnoottisen rauhoittavaa katsella. Aaltoliikkeessä on jotain suurta ja salaperäistä. Toisinaan aallot ovat saattaneet kulkeutua hyvinkin kauas alkulähteestään. Niille, joita surffikärpänen on päässyt puraisemaan, aalloista saattaa syntyä jopa suoranainen pakkomielle. Vaikka voi kuulostaa hölmöltä, osa näistä ihmispoloista nyt jäiden lähdettyä uskoo taas juuri tänä suvena löytävänsä Suomen rannikolta ne kaikkein kauneimmat aallot. Aallot saavat energiansa tuulelta, mutta kunnon aaltoihin parin tunnin kesätuuli ei vielä riitä.
Aaltojen siemen on tuulen pyörteissä
Pyörteet tekevät veden pintaan epätasaisuuksia, joihin tuuli tarttuu niitä aluksi hyvin hitaasti kasvattaen. Kun aalto on vaivalla saatu aluilleen, alkaa se sen jälkeen kasvaa jo nopeammin. Maksimimitan saavuttaminen kestää kuitenkin jopa vuorokausia. Aaltojen kokoon vaikuttaa kolme tekijää: tuulen nopeus, se kuinka kauan tuuli jaksaa puhaltaa sekä miten pitkän matkaa tuuli pääsee puhaltamaan vesistöä pitkin. Meidän merialueillamme suurimman rajoitteen aaltojen kasvuun tekee vesistöjen pienuus. Suurimmat aallot saapuvat Itämereltä etelän ja lounaan välisillä tuulilla, mutta nämä aallot jäävät Suomen saariston ulkopuolelle.
Itämeren aaltoja Hiidenmaan rannikolla Virossa 2014. Tuulta on vain 15 m/s, mutta aalto on kerännyt kokoa aina Tanskasta asti. Surffareita on vesissä erilaisilla laudoilla, mutta ne eivät näy suurten aaltojen takaa. Ainoa merkki surffareista on korkealla lentävä leija. Surffareiden pettymykseksi Suomen rannikolle asti tällaiset aallot eivät pääse, sillä saaristomme suojaa meitä tehokkaasti kunnon aalloilta ;)
Pulloposti ei liiku aaltojen mukana
Aaltoliikkeessä itse vesi ei liiku eteenpäin. Liike on vain veden pinnassa tapahtuvaa aaltoilua samoin kuin hyppynarulla tehdyssä aaltoliikkeessä. Yksittäinen piste veden tai narun pinnalla liikkuu ympyränmuotoista liikettä, mutta ei eteenpäin. Vasta, kun aalto murtuu rantaveteen, alkaa myös veden pinta liikkua. Pullopostikaan ei siis etene aallokossa, ennen kuin se saapuu rannan lähellä murtuviin aaltoihin. Lähemmäs löytäjäänsä sitä auttavat lähinnä merivirrat ja tuulet.
Aallot kilvoittelevat joukkueena
Aallot liikkuvat yleensä isompien aaltojen ryhmässä. Mikäli joskus joudut aaltojen epätoivottuun pyöritykseen, muutaman aallon jälkeen on taas luvassa rauhallisempi hetki ennen seuraavaa ”aaltosettiä”. Peräkkäisten isojen aaltojen ryhmä etenee aaltojen energian nopeudella, mutta ryhmän yksittäiset aallot liikkuvat kuitenkin kaksi kertaa tätä rivakammin. Näin joukon viimeinen aalto etenee vähitellen ensimmäiseksi, jonka jälkeen se häviää. Tuulen vaivoin esiin loihtima yksittäinen aalto elääkin vain sen aikaa, kun se siirtyy ryhmän hänniltä joukon edelle.
Tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi.
Myrskymatalapaine synnyttää aina monen kokoisia aaltoja. Aivan matalapaineen alkulähteillä aallot ovat sekavia ja säännöttömiä. Eri kokoiset aallot liikkuvat eri nopeudella ja kauempana myrskyn syntysijoilta ne alkavat erottua toisistaan. Isommat aallot liikkuvat pieniä nopeammin. Suurimmat niistä voivat edetä tuhansien kilometrien päähän. Tällaisia tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi. Lainelautailijat etsivätkin yleensä näitä suurimpia karkureita, sillä niistä puuttuvat tuulen epätasaiset jäljet. Lisäksi ensimmäisillä karkureilla on yleensä myös pisin aallonväli. Aallonväliä mitataan usein periodeina. Periodi kertoo aallon huippujen välisen ajan sekunteina.
Tsunamiaallot pystyvät hyökkäämään vaivihkaa lentokoneen vauhdilla
Aaltojen energialähteen ei tarvitse välttämättä aina olla tuuli. Energian lähteeksi käy myös pistemäinen voima, kunhan se on riittävän suuri. Niinpä voimakas maanjäristys meren pohjassa tai vaikkapa suuren asteroidin putoaminen mereen voi aiheuttaa hirmuvauhdilla piilossa liikkuvan hyökyaallon. Siinä missä tuulten aiheuttaman aallon periodi on joitakin sekunteja tai kymmeniä sekunteja, tsunamissa periodi saattaa olla jopa kymmenen minuutin luokkaa. Aaltojen välinen etäisyys on tsunameissa kymmenien, jopa satojen kilometrien luokkaa. Itse aallot ovat ulkomerellä huomaamattomia sillä esim. 100 kilometrin pituinen aalto voi olla vain metrin korkuinen. Ulkomerellä sitä on mahdotonta huomata, mutta yhden aallon sisältämä vesimassa on aivan eri luokkaa kuin suurimmassakaan myrskyn aiheuttamassa aallossa. Lisäksi aallot liikkuvat helposti jopa matkustajalentokoneen nopeudella. Mikäli aallonpituus on suurempi kuin veden korkeus, liikkuu aalto nopeudella, joka on riippuvainen veden syvyydestä. Tällöin aallon nopeus on kiinni siitä, minkä syvyiseen veteen sattuma voiman kohdistaa.
Kaikkein pisimmän aallon aiheuttaa uskollinen kiertolaisemme, kuu
Kuun ja auringon vetovoimat aiheuttavat kumpikin oman vuorovesiaaltonsa merenpinnalle. Kuun vetovoima on maalle auringon vetovoimaa isompi ja siksi kuun vuorovesiaalto on auringon aiheuttamaa aaltoa isompi.
Isoin vuorovesiaalto syntyy, kun kuun ja auringon vetovoimat osuvat samalle tai täysin vastakkaiselle puolelle maapalloa. Suurimmillaan vuorovesiaalto on siis uudenkuun aikaan ( kaikkein suurimmillaan auringonpimennyksen aikaan) ja toiseksi suurimmillaan täydenkuun aikaan. Kuun vuorovesiaalto pyyhkäisee maapallon ympäri kaksi kertaa vuorokaudessa. Itse vuorovesiaallolla on puolestaan vaikutusta rannikon lähellä myös normaalien tuuliaaltojen kokoon ja toisinaan jopa tuulen nopeuteen.
Tavanomaisesti lomailijat valitsevat matkakohteensa hyvin rationaalisin perustein: mihin on edullista matkustaa, missä on mielenkiintoinen kulttuuri tai historia, missä on hyviä rantoja tai missä on lämmintä. On kuitenkin olemassa pienempi joukko ihmisiä, jotka tykkäävät extreme-kohteista, minne valtaosa muista ei matkustaisi. Ja on olemassa vielä pienempi joukko ihmisiä, jotka matkustavat extreme-sään perässä. Se ei liene kovin budjettiystävällistä, eikä aina palkitsevaakaan, mutta parhaimmassa tapauksessa extreme-säämatkailu tarjoaa sääfanaatikolle unohtumattomat adrenaliiniryöpyt. Minun ensimmäinen extreme-sääkohde on jo mietittynä (#2), mutta tarkempaa suunnittelua vailla. Entä sinun?
10 varteenotettavaa extreme-sääkohdetta: 1. Kylmintä: Vostok, Anktartis / Verhojansk, Venäjä
Nämä kohteet ovat maapallomme kylmimpiä talviaikana. Lämpötila saattaa alimmillaan laskea alle -60 asteeseen, ja erityisesti Antarktiksella laaksojen välissä myrskyn voimalla puhaltavat katabaattiset tuulet saavat sitkeimmänkin sissin jäätymään pystyyn. Verhojansk sijaitsee Oulun korkeudella ja on siitä erikoinen kohde, että vuodenaikojen välinen lämpötilavaihtelu voi olla jopa yli 100 astetta. Verhojanskin pakkasennätys on liki -70 astetta, kun taas kesäisin maksimilämpötila voi kohota 35 lämpöasteeseen. Antarktiksen Vostokissa on mitattu maapallomme alin lämpötila, -89,2 astetta.
2. Suurin tornadotiheys: Oklahoma City, Oklahoma, Yhdysvallat
Oklahoma on surullisen kuuluisa osavaltio lukuisista ja tuhoisista tornadoistaan. Oklahoma City kantaa puolestaan tilastoissa ykkössijaa Yhdysvaltojen ja kenties koko maapallomme tornadoherkimpänä kaupunkina. Sadan vuoden aikana pelkästään Oklahoma Cityn ympäristössä on havaittu peräti 100 tornadoa – noin yksi vuodessa siis. Viimeisin erittäin tuhoisa F5-luokan tornado koettiin Oklahoman osavaltiossa, Mooressa 20.5.2013. Tornado tappoi 24 ihmistä ja aiheutti 2 miljardin dollarin suuruiset taloudelliset vahingot.
Yhdysvaltojen Kuolemanlaaksossa on mitattu liki sata vuotta sitten maailman korkein lämpötila: 56,7 astetta. Lämpötila kohoaa lähes joka kesä 50 asteen korville, mutta keskilämpötiloiltaan maailman kuumin paikka löytyy Libyan sisämaasta. Libyan El Aziziassa mitattiin 13.9.1922 huimat 57,8 astetta, kunnes myöhemmin kävi ilmi, että mittari oli ilmeisesti vauroitunut, eikä lukemaa täten enää pidetä virallisena maapallon korkeimapana.
Täällä puut ovat taipuneet merkkinä kovista tuulista, jotka ovat puuskissa olleet pahimmillaan jopa 103 m/s. New Hampshire sijaitsee Yhdysvaltojen koillisrannikolla, missä kehittyy lämpimien ja kylmien merivirtojen törmäysvyöhykkeellä voimakkaita sykloneita. Erityisesti talvisin tuuli yltyy usein vaarallisen voimakkaaksi.
Vaikea kuvitella, että parintuhannen kilometrin päässä Suomen pohjoispuolella on saari, jossa on ympärivuotista asutusta. Norjalle kuuluvilla Huippuvuorilla ilmasto on selvästi lauhkeampi kuin niillä leveysasteilla tyypillisesti, mutta luonto on erittäin karu. Eksoottiseksi kohteeksi Huippuvuoret tekee äärimmäinen kaamos ja yötön yö, joissa mennään molemmissa astetta Lappia pidemmälle. Kyllä asukkailla täytyy olla sisua selvitäkseen 26. lokakuuta alkavasta ja vasta 15. helmikuuta päättyvästä kaamoksesta, joka on sydäntalvesta niin syvä, että keskellä päivääkin on pilkkopimeätä.
6. Suurimmat vuorokautiset lämpötilamuutokset: Browning, Montana
23.-24.1.1916 Browningissa koettiin hurjia: lämpötila tipahti vuorokaudessa +7 asteesta -49 asteeseen. Montanalaiset ovatkin tottuneet käyttämään yhtenä päivänä ilmastointilaitteita ja heti seuraavana lämmittimiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että erityisesti välivuodenaikoina Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa sää saattaa muuttua vuorokaudessa dramaattisesti: yhtenä päivänä saatat kävellä ulkona t-paidassa yli +20 asteen lämmössä ja seuraavana päivänä maata saattaa peittää puolen metrin paksuinen lumipeite.
Chilen rannikkoseutu on äärimmäisen kuiva pysyvän korkeapaineen vuoksi. Chilen rannikkoseudulla merivesi on matalaan leveysasteeseen nähden huomattavan viileää, mikä ylläpitää laskevia ilmavirtauksia ja korkeapainetta. Aricassa sataa keskimäärin 0,5 mm vuodessa.
Ennätys on 2895 cm lunta yhden talvikauden aikana. Siis kokonaiset 29 metriä – 16 meikäläistä päällekäin! Tällä vuorella ja ylipäänsä Luoteis-Yhdysvaltojen ja Lounais-Kanadan vuorilla orografinen sade voi joinakin talvina olla äärimmäisen voimakasta: lauhkeat ja hyvin kosteat tuulet saapuvat Tyyneltämereltä nousten vuorenrinnettä pitkin ylös ja tiivistyen ylempänä pilviksi ja sakeaksi lumisateeksi. Yhdysvaltojen luoteisosa sijaitsee runsaiden talvisateiden vyöhykkeellä.
Monsuunikautena kesäisin ilman suhteellinen kosteus nousee täällä keskimäärin 95 %:iin, ja heinäkuun keskimääräinen sademäärä on jopa 3272 mm. Cherrapunjissa on mitattu kaikkien aikojen sade-ennätys: yli 26 000 mm/vuosi ja 9300 mm/kuukausi, mikä tarkoittaa sitä, että vettä on tullut joka päivä keskimäärin yhtä paljon kuin esimerkiksi Suomen Pohjois-Lapissa Utsjoella keskimäärin kokonaisessa vuodessa.
10. Suurin hurrikaanitiheys: Cape Hatteras, Pohjois-Carolina
Hurrikaani pyyhkäisee Cape Hatteraksin läpi vähintään kerran 1,36 vuodessa. Edellisen kerran aluetta ravisteli hurrikaani Arthur vuonna 2014.
10 extreme-sääkohdetta
Alkuperäinen artikkeli: http://uk.askmen.com/top_10/travel/top-10-extreme-weather-destinations_10.html
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
