Vappu 2015: Kostea vai tipaton?

Julkaistu

Kevät etenee vauhdilla – työväen ja ylioppilaiden juhlapäivän, vapun, saapuminen merkitsee aina sitä, että kevät on jo melko pitkällä. Sään puolesta vappu on kuitenkin aina yhtä arvaamaton: kerran sitä on rämmitty loskassa hyisessä viimassa ja kerran istuttu vappupiknikillä hiekkarannalla lähes vailla rihman kiertämää.

Ennen tulevaa vappua säätyyppi ehtii Suomessa muuttua lämpimämpään suuntaan, mutta itse vapun säätä voi vielä vain arvailla. Osassa maata piknikit voivat sujua tipattomina lämpimässä auringonpaisteessa, kun taas osassa maata rankkasade voi tehdä tunnelmasta varsin kostean.

Säätyyppiin muutos viikonloppuna

Suomi on kuulunut viime aikoina polaarisen suihkuvirtauksen kylmemmälle puolelle, mutta viikonvaihteessa Norjan länsipuolelle parkkeeraava matalapaine kääntää tuulet puhaltamaan pitkästä aikaa lounaan ja etelän kantilta, ja jo viikonloppuna etelässä aurinkoisina hetkinä lämpöasteita voi olla 15.

Alkuviikolla tilanne muuttuu astetta mielenkiintoisemmaksi, sillä Suomen ylle näyttäisi muodostuvan tiukka lämpötilagradientti (ilmamassojen rajavyöhyke). Samaan aikaan kun etelästä puskee jo kesäistä, suorastaan helteistä ja kosteaa ilmamassaa, on lännessä tyrkyllä selvästi viileämpää ja kuivempaa ilmaa. Suomi näyttäisi osuvan juuri ilmamassojen rajavyöhykkeelle ja tällöin rankatkin, lounaasta kohti koillista liikkuvat vesisateet, ovat mahdollisia. Alue, johon ilmamassojen rajavyöhyke syntyy, määrittelee vappusäämme. Tekstiä kirjoittaessani myöhään perjantai-iltapäivästä näyttäisi siltä, että vappuna kastuu koko Suomi. Juuri ennen vappua etelässä ja kaakossa olisi mahdollista auringon pilkahtaessa käväistä jopa 20 asteessa, mutta vapuksi hieman viilenisi. Toisaalta, mikäli matalapaineiden reitti muotoutuu yhtään lännemmäs, ainakin eteläinen ja itäinen Suomi saattavat kuulua vapun alla hyvinkin lämpimän ilmamassan piiriin. Pohjoisessa vappu näyttää joka tapauksessa melko kolealta, yöpakkasiakin voi olla ja osa sateista saattaa tulla lumena tai räntänä. Nämä ennusteet elävät koko ajan, joten tilannetta onkin syytä tarkkailla ja päivittää lähipäivinä.

Länsi-Eurooppa viilenee ja Itä-Eurooppa lämpenee ensi viikolla.
Länsi-Eurooppa viilenee ja Itä-Eurooppa lämpenee ensi viikolla.

Kiva tietää: Vapputilastoja

1. Top 5 lämpimimmät vaput (1.5. päivän ylin lämpötila):

1. Lapinjärvi, Ingermanninkylä: +23,5 (1984)
2. Vantaa, Helsinki-Vantaa lentoasema: +23,5 (1998)
3. Puumala, Kirkonkylä: +23,4 (2008)
4. Kouvola, Utti: +23,3 (1998)
5. Kouvola, Anjala: +23,2 (1998)

2. Top 5 kylmimmät vaput Helsinki-Kaisaniemi, Jyväskylä, Sodankylä (1.5. yön alin lämpötila)

Helsinki-Kaisaniemi:

1. -2,7 C (1971)
2. -2,5 C (1976)
3. -2,0 C (1961)
4. -1,8 C (1995)
5. -1,7 C (1978)

Jyväskylä:

1. -9,0 C (1995)
2. -8,3 C (2007)
3. -7,9 C (1971)
4. -7,3 C (1961)
5. -7,3 C (1967)

Sodankylä:

1. -17,8 C (1981)
2. -17,6 C (1971)
3. -14,1 C (1969)
4. -13,5 C (1961)
5. -12,9 C (1962)

3. Top 3 suurimmat lumensyvyydet Helsinki-Kaisaniemi, Jyväskylä, Sodankylä (1.5.)

Helsinki-Kaisaniemi:

1. 0 cm (1978) *

Jyväskylä:

1. 38 cm (1966)
2. 38 cm (1981)
3. 35 cm (1988)

Sodankylä:

1. 92 cm (1997)
2. 87 cm (1973)
3. 82 cm (1981)

* Lumipeite on voitu havaita silmin, mutta syvyys on ollut > 1 cm.

4. Top 3 ylimmät lämpötilat 2000-luvulla Helsinki-Kaisaniemi, Jyväskylä, Sodankylä (1.5.)

Helsinki-Kaisaniemi:

1. +15,5 C (2002)
2. +13,9 C (2004)
3. +13,7 C (2001)

Jyväskylä:

1. +18,5 C (2002)
2. +17,3 C (2009)
3. +16,4 C (2004)

Sodankylä:

1. +14,1 C (2009)
2. +12,9 C (2006)
3. +12,2 C (2002)

Pyyntö teille: kertokaa meille teidän lämpöisimmät ja vilpoisimmat vappumuistot!

(Vapputilastodata: Ilmatieteen laitos)

7 vastausta artikkeliin “Vappu 2015: Kostea vai tipaton?”

  1. Vuonna 1955 vappuna oli isoisoisänäni hautajaiset ja pellot olivat lumen peitossa – seisoimme aamulla hankikanteessa pellolla hautajaistalon pihapiirissä Valkealan Verlan kylässä.

  2. Mikähän virhe iski Forecan koneisiin kun ennustettiin +20? Korkein lämpötila ensi viikolla näyttäisi olevan +13. Ja Iltasanomat ehti jo painaa tämän uutisen viikonlopun lehteen. Hyvä jos saadaan +10 rikki parina päivänä täällä etelässä. Saman verran oli asteita jo maaliskuussa. Mikä on ettei tunnu lämpenevän vaikka siirrytään jo toukokuun puolelle kohta ja sama meno näyttäisi jatkuvan.

    1. Pari päivää sitten näytti siltä, että Suomi saa osansa kesäisestä ilmasta, mutta nyt se näyttäisi kiilaavan juuri ja juuri Suomen rajojen kaakkoispuolitse kohti Venäjää. Vieläkin tilanne tosin saattaa muuttua, mutta nyt vaikuttaisi siltä, ettei lämpö meille asti yllä.

      Itse asiassa +10…+12 C on ihan tyypillinen toukokuun alun päivälämpötila etelässä. Vuosittainen vaihtelu voi olla suurta.

    2. Iltalehden pitäisi osata myös käyttää harkintaa ja muistaa, että noin 5 päivää on lämpötilojen osalta jo ”sinne päin” ja sateiden osalta tarvitaan 1-2 päivää jonkinlaiseen varmuuteen. Mukavaa tosiaan saada normikeliä vaihteeksi.

  3. vuoden 1998 vappu on jäänyt itselläni mieleen ainoana vappuna jolloin tarkeni helsingissä t-paitasillaan

    1. taisiko olla myös vuoden 1998 kesän viimeisiä t-paita kelejä jo

  4. Kyllähän +10-12 astetta on normaali lämpötila toukokuun alussa mutta ennuste on jo muuttunut siihen suuntaan pitkään että silloin tulee olemaan +6-8 astetta. Tuntuu että ikuinen matalapaine on jäänyt päälle.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.