Varma ennuste: talvi tulee

Julkaistu
Vuodenaikojen kierron suunta on selvä. Kuva: savich69 / pixabay.
Vuodenaikojen kierron suunta on selvä. Kuva: savich69 / pixabay.

Säärintamalta ei mitään uutta, voisi nyt sanoa meidän pohjoisesta mutta Golf-virran aina niin ihanasti lämmittämästä kolkastamme elää ja olla. Ja tiedämme, mistä talvi talvi tulee, kun se sille päälle sattuu. Osoite on sama kuin kovilla kesähelteilläkin. Vaikka sellainen tilanne on monimutkaisempi ja laajempi, tarkoittaa se kuitenkin, että meidän näkökulmastamme kaikki sään varsinainen ääriaines leviää tänne Venäjältä. Mantereet kylmenevät talvennapaa kohti ja vielä sen jälkeenkin.

Verhojanskissa on jo alkanut olla sellaisia 50 asteen pakkasia. Myös Pohjois-Amerikan manner on alkanut saada pohjoisosaansa lumipeitteen, joka ulottuu USA:n puolelle. Eikä sitä koskaan muista oikein, ennen kuin asian kartalta tarkistaa: lunta on jo nyt isoilla mantereilla selvästi etelämpänä kuin missä me olemme. Ja nimenomaan talvilunta; vuoristoissa on muutenkin toisenlaiset olosuhteet. Alpeilla sääennusteet ottavat kantaa siihen, miten korkealla sade kulloinkin tulee lumena.

Talven voi määritellä niin halutessaan monellakin tapaa, mutta ainakin itselleni se kaikkein tärkein kysymys kiteytyy siihen, onko lunta vai ei. Edelle menee etelärannikon asukkaana ainoastaan se, onko se osuus, mistä on tarkoitus kulkea, litisevän loskan tai mahdollisesti jään peitossa. Suuressa osassa Suomea on sentään suurella varmuudella ”kunnon” talvi, kunhan se vain ensin saadaan. Enkä tarkoita, että sen juuri tänne itselleni mitenkään haluaisin, mutta näin se menee.

Vähäisiä lumisateita on nytkin liikkeellä pohjoisessa, ja seuraavat lumet saa Pohjois-Lappi tiistaina. Muuten jäävät sateet kyllä olemattomiksi. Korkeapaine kun ei juuri sada vettä eikä lunta. Pikkuripsuihin en nyt puutu, vaikka esim. ajokeliin voi hyvin pienilläkin sademäärillä ollaa paljon vaikutusta. Se, mitä säästä sanoo, palautuu siis aina johonkin mittakaavaan ja ”kohdeyleisöön”, niin kuin nykyään ajatellaan. ”Kohderyhmä” se tietysti on sääpalveluidenkin markkinoinnin näkökulmasta. Ei aina ole keskitytty puhumaan jonkin erityisen alueen tielläliikkumisen olosuhteista. Tarkkana saa tässä olla. Ja pääteitä varten on kriteerit erilaisille ajokeleille, mutta haluaisinpa nähdä sen, joka selviää ajamalla pelkkiä pääteitä.

Keli ei ole sama asia kuin sää, vaikka nämä tietysti vuorovaikuttavat. Tämä tarkoittaa, että kulkemisalustan olosuhteet on aina erikseen huomioitava, oli sää mikä hyvänsä. Tienpinnan lämpötila on tärkeä, samoin lämpötilan muutos: kuten tiedetään, aiheuttaa sään lauhtuminen helposti liukkautta. Tämä johtuu kuuran muodostumisesta. Tuuliset ja selkeät yöt voivat tuoda mukanaan kuuraliukkautta. Erilaiset tieosuudet käyttäytyvät eri tavoin: siltapaikat esimerkiksi jäähtyvät muuta tietä nopeammin, koska maasta ei johdu korvaavaa lämpöä.

Oli niin tai näin, talven taipumus on pidentää erilaisia matkoja ajallisesti. Kun väärässä kohtaa ajetaan liian lujaa ja tietysti edessä ajavan takapuskurissa jo valmiiksi kiinni, niin pelti siinä tietysti kolisee ja ruttautuu, muista vahingoista puhumattakaan. Talvijalankulussa on vähän eri haasteet, mutta haasteet kumminkin. Ei talvi koskaan ihan helppo ole, paitsi jos sitä lunta vaikka ei alunpitäenkään sataisi eikä vesi jäätyisi… -kirjoitanpa joulupukille.

Seuraa pohjoisen pallonpuoliskon lumitilannetta: http://www.natice.noaa.gov/ims/

Meren lämpötilasta ja jäästä kannattaa olla selvillä, jos liikkuu lähelläkään rannikkoalueita.  http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/

Forecan lumensyvyyskartasta voi olla hyötyä, joskaan epäyhtenäinen lumipeite ei siinä ole hyvin näkyvissä. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/snowdepth  .  Myös satelliiteista voi olla vaikeata erottaa, miten yhtenäinen vähäinen lumipeite todellisuudessa on maanpintanäkökulmasta katsoen. Sään ennustamisen näkökulmasta on tärkeintä, onko lunta vai ei, eikä enää niinkään se, kuinka paljon lunta on.

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/arkki-lumi-syksy-punainen-lehti%C3%A4-506989/

 

 

41 vastausta artikkeliin “Varma ennuste: talvi tulee”

  1. Ei taida termistä talvea tulla helsinkiin vielä marraskuussa vai mikä on Juha Föhr teidän arvio tän hetkisten ennusteiden pohjalta tuleeko edes ennen joulua?

    1. En tiedä, en tarvitse ns. termisten vuodenaikojen määritelmiäkään mihinkään. Pelkkää tilastokikkailua, toiset tykkäävät sellaisesta. Yritin sanoa, että minun mielestäni on talvi kun on lunta tai jäätä. Olisiko tästä jotain apua…http://ilmatieteenlaitos.fi/termiset-vuodenajat

      1. Joo kyllähän se talvi on jos on lunta ja jäätä helpo havainto.

        1. http://www.hs.fi/kotimaa/a1411183181489
          http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot
          http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilanne

          Tässä ehkä vielä lisävalaistusta. Ennustettaessa on se hankaluus, että se ratkaiseva suure on vuorokauden keskilämpötila ja sen pysyvä oleminen pakkasen puolella. En heti käsitä, mihin erityiseen tarpeeseen tällä olisi merkitystä, kun ei kasvien kasvamisestakaan ole kyse. Erot eri vuosien lämpötiloissa tähän aikaan vuodesta voivat olla hyvin isoja riippuen siitä, millainen säätyyppi sattuu vallitsemaan. Tilastollinen todennäköisyys, että jouluna ollaan siinä ”termisessä talvessa” on tietysti suuri.

          1. Saa nähdä joo tuleeko sitä lunta paljon tänä talvena, syksy on ollut varsin kuivaa aikaa nyt ei ole satanut paljoa mielestäni tämähän voi sitten jatkua koko talven.

      2. Terve Juha!
        Olen samaa mieltä, ihmeellistä tilastokikkailua ja pilkun n…viilausta. Sama homma ns. ensilumen kanssa, vaikka olen omin silmin nähnyt Helsingissä tänä syksynä lunta, ei ensilunta ole kuitenkaan meteorologien mielestä satanut.

  2. Suomalaiset harvoin tosiaan puhuvat siitä, että täällä on oikeasti poikkeuksellisen lämmintä talvisin suhteessa pohjoisuuteen. Enemmänkin jostain syystä valitetaan ”kylmää” ilmastoa, vaikka keskilämpötilan pitäisi talvisin olla pohjoisuuskriteerillä olla noin 15-20 astetta alempi. Ei tosiaan tarvitse kuin kurkata, miltä näyttää lämpötilat 60 leveyspiirillä Kanadassa tai Venäjällä..:) Jopa Japanin pohjoisosissa on jopa talvisemmat kelit (ainakin lumen määrän suhteen) yleensä kuin Etelä-Suomessa merenpinnan korkeudella, vaikka esim. Hokkaido taitaa olla Pohjois-Italian tasolla?

  3. Kiitti Juha, harvinaisen selkeää ja ”jalat maassa” olevaa tekstiä taas…vaikka muun median mielestä näitä ”äärisäiden,ilmastonmuutoksien / -lämpenemisien riipiviä aikoja” eletään!

    :)

  4. Tykkää talvesta kuka tykkää, minä en, mutta turha siitä on nurista jos täällä aikoo asua (minä en). Sen sijaan on tosiaan mielenkiintoista verrata samalla leveyspiirillä olevia paikkoja jossa armelias Golf -virta ei lämpöä hönkäile, kuten vaikka: http://www.foreca.fi/Canada/Watson_Lake/tenday
    Tuo olisikin kyllä tosi karua meininkiä mutta eipä siellä paljoa porukkaa asukaan.
    Pohjoisen alueen muita kirouksia (kylmyyden ja pimeyden lisäksi) on kyllä se että vaikka nytkin ollaan korkeapaineen alueella niin taivas on synkästi pilvessä. Mutta kaipa siitäkin joku tykkää, vaikka itsesuggestion avittamana.

    1. Aika normi suomalaista talvikeliä tuolla Watson Lakessa minun silmiin…:)

  5. En viitsisi vieläkään lopettaa ilmastonmuutoskeskustelua. Liisa antoi siihen sysäyksen Ja mielestäni debatti on ollut korkeatasoista. Näinhän länsimainen kulttuuri on syntynyt; ollaan eri mieltä sivistyneesti.

    Vähän nyt vaivaa se, että suomalaiset sähköyhtiöt on velvoitettu laittamaan runkoverkkonsa ilmasta maahan. Syynä on kuulemma lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Eli myrskyt. Siihen menee Suomessa ilmeisesti miljardeja. Maksajan näkee peilistä.

    Itse, kun katselin tilastoja, myrskyt ovat vähentyneet.

    Jos Juha, tai kollegat, jaksavat kommentoida kolmea asiaa lukijoille, se antaisi sykettä lisää tälle Forecan sivustolle. Tiedän, että tämä keskustelu on tuonut jo tuhatmäärin uusia lukijoita

    Eli kysymyksenä:

    -maapallon ilmasto ei ole lämmennyt 20 vuoteen
    -napajäiden piti sulaa ja hukuttaa kaupunkeja, mutta nyt Etelä-Mantereen jääpeite on mittaushistorian laajin
    -sään ääri-ilmiöt (mm. myrskyt) lisääntyvät

    1. Ensimmäinen on mitattu asia, ja monenkinlaisia syitä ja selityksiä kuullaan vielä. Minä en tutki ilmastoa.

      Kaksi muuta lienevät otoksia ns. skenaarioista, joita on sitten pitkin maailman mediaa ja politiikkaa mielummin suurenneltu kuin pienennelty. Yksi tapa ”lisätä” ns. ääri-ilmiöitä tai niiltä kuulostavia on esim. rukata tilastollista sääpuhetta niin, että ”harvinaiseen” vaadittiin aiemmin 2,5 tapausta sadasta tai vähemmän, nyt riittää 10 tapausta sadasta rajaksi. Se entinen harvinainen on nyt ”poikkeuksellinen”. Täydestä menee. Ja mittaushistoria on hävettävän ja onnettoman lyhyt, varsinkin globaalisesti, mutta totta kai on tahoja, jotka ilman muuta esittävät asiat niin, että ”…kuin koskaan aikaisemmin” tai ”mittaushistorian lämpimin tai sateisin” jne. kertomatta samalla, kuinka pitkä se vedottu mittaushistoria on.
      En minä ole ns. ilmastonmuutoskriitikko, mutta myötähäpeää on tunnettava ns. tiedeyhteisön puolesta.

  6. No omalta osaltani:

    – maapallon ilmasto ei ole lämmennyt 20 vuoteen
    -> ei viimeisen 20 vuoden aikana paljoakaan, mutta 100 vuoden aikana on lämmennyt, se lienee fakta. Toisaalta Euroopan alueen talvet ovat keskimäärin viimeisen 20 vuoden aikana lämmenneet ja lumen määrä vähentynyt.
    – napajäiden piti sulaa ja hukuttaa kaupunkeja, mutta nyt Etelä-Mantereen jääpeite on mittaushistorian laajin
    -> ei kait näiden pitänyt viimeisen 20 vuoden aikana sulaakaan, jos sitä tarkoitit. Kokonaisjään määrä on toki laskenut jopa 1981 – 2000 vertailukaudella ja erityisesti pohjoisessa sekä Grönlannin alueella. Etelä-Navalla polaaripyörre on ollut hyvin tiukka ilmeisesti otsonin vähyydestä johtuen, josta syystä johtuen lämpenemistä ei ole ollut niin voimakkaasti mantereen alueella.
    – sään ääri-ilmiöt (mm. myrskyt) lisääntyvät
    -> tästä en osaa sanoa, mutta Katrina ja Haiyan ovat olleet äärimmäisen tuhoisia myrskyjä. Pohjois-Euroopassa on ollut vissin pitkässä juoksussa melko hiljaista, tosin viime talviaikana vallitsi hyvin voimakas suihkuvirtaus, joka teki myrskyistä / matalapainesta Länsi-Euroopassa hyvin voimakkaita.

    1. Kokonaismerijään määrä ainakin näyttäisi olevan kasvussa, mannerjäätiköihin en ota kantaa koska niiden sulamista on varsin vaikeaa mitata:
      http://sunshinehours.wordpress.com/2014/11/18/sea-ice-extent-day-321/

      1. Kuten käppyröistä näkyy, on arktisen merijään trendi kutistumaan päin, kuten onkin ennustettavissa ilmaston lämmetessä. Lisäksi näkyy se, että antarktinen merijää laajenee, joka voidaan myös ennustaa ilmaston lämpenemisestä, kun mannerjäät vyöryvät mereen.

        Denialistit toki haluavat tulkita tämän omien tavoitteidensa mukaisesti. Heille tyypillistä toimintaa onkin aina ollut ottaa yksittäinen datasetti tulkittavaksi ja repiä se irti asiayhteydestä. Ja sehän menee kansaan, kuin häkä, koska ei se tavallinen kaduntallaaja ymmärrä asiasta yhtään mitään.

        1. Nyt NSIDC meinaa tutkia tuon Nimbus satelliitin data läpi myös Pohjoiselta Jäämereltä. 1960-luvulla näyttänyt olevan avovettä paikoittain tuolla aika lähellä Pohjoisnapaa jopa syksylläkin satelliittikuvissa kuten odotettavissakin on ollut koska myös 1960-luvulla jään alle virtasi valtavat määrät lämmintä merivettä AMOC pulssien vuoksi.

          http://wattsupwiththat.com/2014/09/04/1960s-satellite-imagery-of-polar-ice-discovers-enormous-holes-in-the-sea-ice/

          Sen sijaan 1950-luvusta tuolla ei puhuta mitään, joka oli vielä vähäjäistä aikaa ajoittain Pohjoisella Jäämerellä jopa 2007 ja 2012 kaltaisia minimejä (sivu 582 kuva )

          http://journals.ametsoc.org/doi/pdf/10.1175/1520-0485%281979%29009%3C0580%3AAAOASI%3E2.0.CO%3B2

          Täällä myös käyty läpi artktisen historiaa :

          http://wattsupwiththat.com/2014/08/22/historic-variations-in-arctic-sea-ice-part-two/

          Venäläisten mielestä 1950-luvulla on ollut yhtä vähän jäätä kuin 2000-luvulla :

          http://nwpi.krc.karelia.ru/e/climas/Ice/Ice_no_sat/XX_Arctic.htm

          http://seaice.alaska.edu/gi/publications/mahoney/Mahoney_2008_JGR_20thC_RSI.pdf

          Kehen tässä Arktisen jäässä voisi sitten uskoa. Hämärää tuo NSIDC touhu kun nyt julkaisee noita vanhoja satelliittikuvia Nimbukselta ,jotka ovat olleet 20 vuotta jossain varastossa, tuliko suurista Etelän jäistä noin suuri paniikki tosin hätäkakka ei edelleenkään auta kun 1964, oli 19,7 milj. km ^2 etelän jäät ja 2014 ne olivat peräti yli 20,1 milj. km^2. Voi reppanoita.

          Täällä toinen näkemys 1950-luvun jäistä :

          http://brunnur.vedur.is/pub/trausti/Iskort/Pdf/

          Tässä lainaus eräästä kommentista tuolla, jonka perusteella Venäläisillä on uskottavin jäätietämys , eli lämpötilat eivät täsmää tuossa yleisimmin käytetyssä Jäämeren datassa (yllä oleva islantilaisten näkemys) , vaan nimenomaan Venäläiset olisivat oikeassa:

          In my opinion, in this graph we can see a fairly good rough estimate of Arctic sea ice extent between 1880 and 2011: http://diablobanquisa.files.wordpress.com/2013/10/image001-e1380906737960.png

          So… Which is the sea ice extent dataset? None, but a temperature dataset (inverted, so that higher temperatures correspond to less ice and vice versa): annual Arctic (64-90ºN) temperature anomalies between 1880 and 2011 (NASA GISS data – meteorological stations only).

          The most widely used dataset of arctic sea ice extent is Chapman&Walsh. I’ll compare the GISS temperature data (inverted) with Chapman&Walsh summer sea ice extent: http://diablobanquisa.files.wordpress.com/2013/10/image005-e1380906773166.png

          What happens between 1920 and 1955? The two series are no longer correlated, and the temperature rises without any effect on the ice pack… according to Chapman&Walsh.
          And, what happens if we compare with a Russian dataset that covers the 77% of the Arctic?: http://diablobanquisa.files.wordpress.com/2013/10/image007-e1380906721711.png
          The Russian dataset correlates fairly well with the temperature, and in the troubled period 1920-1950 clearly better than Chapman & Walsh does.

          Chapman & Walsh: http://arctic.atmos.uiuc.edu/SEAICE/timeseries.1870-2008
          GISS: http://data.giss.nasa.gov/gistemp/tabledata_v3/ZonAnn.Ts.txt
          Russian dataset: http://nwpi.krc.karelia.ru/e/climas/Ice/Ice_no_sat/XX_Arctic.htm

        2. Jape voi tarkistaa täältä esim. 2013 heinäkuun lämpötila poikkeamakartan Eteläiseltä jäämereltä kun väitit, että mannerjäiden sulaminen on saanut aikaan silloinkin ennätykselliset jäät, taitaa eteläisellä jäämerellä ilmasto olla vaan kylmentynyt, kun vertaat 1979-1987 talviin esim. 2013 talvea tai jotain muuta 2007 vuoden jälkeistä talvea :
          http://models.weatherbell.com/climate/cfsr_monthly.php

          1. Ketä kiinnostaa heinäkuun 2013 lämpötila eteläisellä jäämerellä, kun tässä ei puhuta yhden kuukauden säästä jossain pienellä pläntillä, vaan globaalista ilmastosta? Siis taas tyypillistä denialistien datanpoimintaa, jolla yritetään hämätä ihmisiä.

            Ottaen huomioon sen, kuinka monia linkkejä heittelet kirjoituksiisi, voisin melkein veikata, että istut jossain amerikkalaisen öljy-yhtiö-lobbyn trollitehtaassa kirjoittelemassa näitä juttujasi.

          2. Itsehän väitit Jape, että Eteläisellä jäämerellä jäänkasvu johtuu nimenomaan mannerjäätikön sulamisesta, nyt kun sinun pitäisi tarkistaa sieltä lämpötiloja esim. vuosilta 2007-2014, niin et sitä uskalla tehdä. Koska siellä näkyy niin kylmiä lämpötiloja että se on varsin noloa joka pitäisi saada silmistä pois heti.

            Näinhän se alarmistien tiedotus muutoinkin toimii, tehdään kirsikanpoimintaa kerrotaan osatotuuksia jne.

          3. Hohhoijaa. Etelämanner on eri asia, kuin eteläinen jäämeri. Ja se MANNERjää on siellä eteläMANTEREELLA. Ja jos mantereella lämpiää ja sen surauksena jäätä valuu mereen, niin mitä siitä seuraa? Ei tarvitse olla kovin kumma Sherlock, että tajuaa, että merellä kylmenee.

          4. Muttakun siellä mantereellakaan ei ole lämmennyt, jos katsot nuo samat lämpötilamittaukset tuosta weatherbellin linkistä minkä linkkasin, vaan talvet ovat mantereellakin keskimäärin koventuneet. Saman asian voit tarkistaa vaikka tästä säädatasta, joka on selkeästi luetttava. Venäläisten tunnetulta sisämaa-sääasemalta Vostok :
            http://south.aari.nw.ru/data/show.asp?lang=0&station=6&par=0&a=1

          5. Loistavaa!

            Taas yksi tunnettu denialistitrikki: otetaan yhden sääaseman aikasarja ja sen perusteella yritetään väittää jotain suuremman alueen asioista. Teitä käy ihan sääliksi, kun ete tuon parempaan pysty.

          6. Tuossa cfsr kartassa oli satelliitti mittaus, siinä ei ollut ainakaan yhtä paikkaa.

          7. Mikä ihmeen ”cfsr- kartta” … sori … eikun ”cfsr kartta”? Tai … älä vastaa. Sait mahdollisuuden esittää vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin, joka puoltaa mielipidettäsi ja epäonnistuit surkeasti. Ei kiinnosta katsella uudempia yrityksiäsi, koska minulle ei mikään trollitehdas maksa tänne kirjoittelusta.

            PS: ”satelliittimittaus” on muuten yhdys sana (tahallinen kirotus vihre).

          8. Vedettiinkö sinut Jape kölin ali noin pahasti, että venekkin puhdistui pohjasta kun puhut toisista keskustelijoista ?

  7. Miten tässä aina käy näin kun ennustetaan lämmintä talvea ja lounasvirtausta? Nytkin sanottiin että tämän viikon jälkeen matalapaine palaisi mutta yhtäkkiä jääkin sulkukorkeapaine päälle joka tuo Venäjän kylmyyden meille. Eikä tartte puhua mitään meidän pohjoisesta sijainnista kun samaan aikaan Ruotsin puolella ihan samoilla leveysasteilla on jopa 5 astetta lämpimämpää. Kyllä se vaan on niin että olemme liian idässä.

    1. Ei lämmintä talvea ole ennustettu minun käsittääkseni kovin laajalla rintamalla. ECWMF on ennustanut 1 – 2 astetta keskimääräistä lämpimämpää, mutta NOAA keskimääräistä kylmempää. Minun mielestä olemme totaalisen väärässä paikassa, kun talvisaikaan voi olla vesisadetta ja lämpöasteita…:)

  8. Niin, ovatkohan ne myrskyt lisääntyneet vai ainoastaan keltaisen lehdistön otsikot? Ja normaalia poliitikkoa tällä kyllä höynäytetään- ja maksetaan miljardeja euroja luullun ymmärtämisestä.

  9. Tässä vielä Japelle kuvaaja AMO-indeksistä joka osoittaa nimenomaan, että 1930-1960 luvulla Pohjoiselle Jäämerelle golf virta toi tavanomaista lämpöisempää merivettä ja sama homma 1998-2014
    http://www.coolingnews.com/wp-content/uploads/2011/07/AMO-index1.gif

    Ja väitettäni tukee vielä tuo 1960-luvun NImbussatelliittikuva. Pohjoisen Jäämeren jäätutkija asiantuntijathan ihmettelevät tuossa, että miksi tuolla on tuollaisia reikiä keskellä jäätä ollut esim. 1969. No syyhän on varsin selvä, jään alle on virrannut tuolloinkin lämpöistä vettä.

    1. En viitsi edes katsoa näitä kymmeniä linkkejäsi läpi, koska jo ensimmäinen oli selvä yritys hämätä tavallisia kansalaisia uskomaan sinun/työnantajasi mielipiteeseen.

      Miksi et vaikka mielummin esittäisi edes yhden vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin, joka tukee väitteitäsi.

      1. Tässä sinulle tiedeartikkeli tuosta Pohjoisen Jäämeren jäätilanteesta 1950-1960-luvulta :
        http://seaice.alaska.edu/gi/publications/mahoney/Mahoney_2008_JGR_20thC_RSI.pdf#sthash.bzSpraGH.dpuf

        1. Kiitos. Laitetaan tähän parin lauseen tiivistemä artikkelista, jottei muiden tarvitse lukea, jos eivät halua.

          Venäjän arktisilla alueilla esiintyy pitkäaikaista lämpötilan oskillaatiota, joka selittää sen, että jäämeren jääpeite välillä vähenee nopeasti ja välillä OSITTAIN palautuu. Pitkän ajan trendi kuitenkin on, että jääpeite vähenee.

          Tämäkö oli parasta antia, mitä denialistit pystyvät tarjoamaan?

          1. Millä perusteella Jäämeren jää vähenee pitkän ajan trendilläkin ?
            Se ei ole ennen kuulumatonta, että siellä on ollut 2007&2012 kaltaisia minimejä :
            http://journals.ametsoc.org/doi/pdf/10.1175/1520-0485%281979%29009%3C0580%3AAAOASI%3E2.0.CO%3B2#sthash.movaHf6l.dpuf

            Lämmin ilma & lämmennyt ilmasto sulattaa Jäämeren jään vai mikä fysikaalinen ilmiö ?

          2. En minä tiedä minkä perusteella. Kysy tuon esittämäsi tutkimuksen tekijältä.

            Ja en aio käyttää aikaani tuon seuraavan esittämäsi dokumentin lukemiseen. Minulle ei makseta tästä toisin kuin trollitehtaissa istuville denialistikirjoittelijoille.

          3. Taitaa jape reppana olla yhtä sekaisin, kuin esiintyessään suomi24 palstalla.

          4. Ööh … en ole eläessäni kirjoittanut sanaakaan Suoli24-palstalle, toisin kuin trollitehtaiden palkatut denialistit.

          5. Itse olet Jape denialisti kun et lue tuota tieteellistä julkaisua, joka osoittaa sen sivulla (582) että 1950-luvulla on Pohjoisella Jäämerellä ollut 2007&2012 kaltaisia sulia aikoja.

          6. No niin varmaan on ollut, mutta entäs sitten? Onko käsite luonnollinen vaihtelu tuttu? Pitäisi olla, koska sitähän te denialistit jaksatte jauhaa vuodesta toiseen.

            Ja tässä jälleen kerran palataan tähän datanpoimintaan: jossain (pohjoisella jäämerellä) on joskus (50-luvulla) ollut yksittäinen trendistä poikkeava ilmiö (jääpeitteen laajuus) ja tästä voidaan sitten päätellä, ettei ilmastomuutosta ole olemassa. Hohhoijaa taas kerran!

  10. Yritätkö Jape nyt kertoa minulle, että NSIDC joka on kansainvälinen jääntutkimuslaitos puhuu skeidaa ja he ovat öljyfirmojen kätyreitä, nimenomaan he ihan itse halusivat tutkia Nimbus-sääsatelliitin kuvat, jotta 1960-1979 vuosilta myös saataisiin luotettavaa tietoa minkälainen Jäämeren jään tila on todella ollut. Ja tutkijat yllättyivät itsekkin kun jäätä oli paljonkin odotettua vähemmän :
    http://cires.colorado.edu/news/press/2014/nimbus.html

    Alarmisti on selvässä paniikissa, kun 1950-1960-luvulla Pohjoisella Jäämerellä on myös ollut varsin sulaa aikaa.

    1. Juurikin näin, NSIDC on julkaissut tästä Nimbus-satelliitin kuvien tutkimisesta ihan omankin uutisen
      http://nsidc.org/monthlyhighlights/2013/04/glimpses-of-sea-ice-past/

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.