Itsenäisyyspäiväksi lumimyräkkä – säilyykö lumi jouluun saakka?

Julkaistu

Vuosi lähestyy vääjäämättä loppuaan, kun joulukuu pääsi alkamaan. Myös tärkeät juhlapyhät, kuten itsenäisyyspäivä, joulu ja uusi vuosi saapuvat. Vaikka en lumesta liiemmin välitäkään, niin jotenkin sitä toivoisi näin pimeimpänä vuodenaikana, että eteläisinkin Suomi saisi jo lumipeitteensä ja päivät kirkastuisivat. Lumi nimittäin heijastaa tehokkaasti valon ja jopa kaksinkertaistaa sen määrän.

Lunta haikaileville onkin tiedossa kiva yllätys itsenäisyyspäivän kunniaksi, sillä Suomen eteläpuolitse kulkeva ärhäkkä matalapaine saattaa tuoda ihan kunnon lumipyryn maan etelä- ja keskiosaan, ja myös ensilumen alueille, joilla sitä ei olla vielä rekisteröity. Mutta jääkö tämä lumi jo pysyväksi?

Ennen loppuviikon kylmenemistä lämpötilat sahaavat vielä Etelä- ja Keski-Suomessa nollan molemmin puolin. Tiistai on viikon lauhin päivä, mutta keskiviikkoa luode taivaan putsaa. Suomen etelärannikkoa viistää lumi- ja räntäsateita, mutta todennäköisesti ne jäävät baltialaisten riesaksi. Oikein mukava ja talvinen, selkeänkin oloinen pakkaspäivä on keskiviikosta kehkeytymässä.

Torstaina maa voi jo jossain kohtaa etelää saada enemmänkin valkoista väriä, kun kapeahko sadenauha liikkuu kohti koillista. Mutta ei tuo ole vielä mitään verrattuna perjantaihin. Lähinnä pientä esileikkiä.

Itsenäisyyspäivänä voimakas matalapaineen keskus liikkuu Itämeren yli kohti keskistä Baltiaa ja pyöräyttää maan etelä- ja keskiosaan sadealueen. Läntisillä merialueilla tuulet voimistunevat myrskylukemiin ja tuuli on melko puuskaista muuallakin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Samainen matalapaine saattaa voimistaa torstaina tuulet hirmumyrskylukemiin Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa, joten ikäviä sääuutisia odotellessa. Itsenäisyyspäivän liikenne näyttää tuoreimman ennusteen valossa aika kurjalta erityisesti Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa – näillä alueilla lumikertymätkin tulevat olemaan suurimmat, luokkaa 10-20 cm.

Itsenäisyyspäivän lumipyry tuo lunta Suomeen, Baltiaan ja Puolaankin.
Kuva 1: Itsenäisyyspäivän lumipyry tuo lunta Suomeen, Baltiaan ja Puolaankin.

Etelärannikko on vieläkin melko epävarma sateiden olomuodon suhteen. Aluksi sateet näyttäisivät tulevat miltei silkkana vetenä tai räntänä, kunnes iltapäivän kuluessa tuulet kääntyvät puhaltamaan etelän sijasta kylmältä mantereelta itä-koillisesta (kts. kuva1). Viimeistään lauantaiyön aikana maan pitäisi muuttua valkoiseksi myös pääkaupunkiseudulla. Jyväskylästä pohjoiseen päin itsenäisyyspäivää vietetään selvästi rauhallisemmissa ja poutaisemmissa merkeissä. Pakkasta on kuitenkin useampikin aste. Itsenäisyyspäivän jälkeen selvästi talvisempi moodi valtaa koko Suomen – ainakin muutamaksi päiväksi. Talven pakkasennätykset tulevat paukkumaan ja etelässäkin pakkanen voi öisin käväistä 20 asteessa.

Onko toivoa valkeasta joulusta?
Vilkaisin aamulla tuoreimman ECMWF:n kuukausiennusteen joulukuulle. Ennuste on hieman kylmentynyt edellisestä ennusteesta eli valkean joulun todennäköisyys on kasvanut. NAO-indeksikin on vähitellen painumassa negatiiviseksi. Säätyyppi tulee jatkumaan melko samantapaisena kuin tähänkin asti – lauhemmat ja kylmemmät jaksot vuorottelevat, mutta trendi on kylmenevä ja ehkä hieman vähäsateisempi. Pohjoisessa pakkanen voi ajoittain paukkua yli 30 asteessa, mutta toisaalta erityisesti maan länsi- ja pohjoisosaan voisi aika ajoin kiertyä lauhempaakin ilmaa.

Valkean joulun todennäköisyydet ovat pääkaupunkiseudulla ja Turussa keskimäärin luokkaa 65-70 %, keskisessä Suomessa 90 %, Itä- ja Pohjois-Suomessa joulut ovat takuuvarmasti valkeita. Näitä keskiarvoja voisi hyvin soveltaa myös tämän vuoden alustavaan jouluennusteeseen (tai jouluarvaukseen). Etelä- ja lounaisrannikon kohtalon määrää se, saapuuko joulua edeltävälle ajalle tai jouluksi lauhempi jakso, joka voisi sulattaa lumen, mutta todennäköisempänä skenaariona pitäisin valkoista kuin mustaa joulua.

Kuva2: Valkea joulu on sisämaassa todennäköinen.
Kuva2: Valkea joulu on sisämaassa todennäköinen.

Kuukausiennusteet puskevat Brittein saarten korkeapaineen joulukuun kuluessa kohti pohjoista, jolloin lännestä saapuvien lauhduttavien tuulten ja matalapaineiden saapuminen Suomeen vaikeutuisi. Sen sijaan enemmänkin olisi tarjolla kuivaa pakkassäätä.

Joko paikkakunnallasi on maa valkoisena?

 

Kuva 1: MTV Sää

Kuva 2: Markus Mäntykannas

14 vastausta artikkeliin “Itsenäisyyspäiväksi lumimyräkkä – säilyykö lumi jouluun saakka?”

  1. täällä päin on jo valkeana ollut maa=)

  2. Saa nähdä miten käy itsenäisyyspäivänä, äsken veikkaaja sanoi uutisissa et vois sataa 15 senttiä ko päivänä.

  3. Amerikkalainen GFS-malli lupaa 14. päivästä lähtien plusasteita päivin ja öin aina Oulun jopa Rovaniemen korkeudelle saakka. Etelään luvataan jopa 6-8 lämpöastetta. Itsenäisyyspäivänä satavat lumet ovat tuon toteutuessa muisto vain.

  4. Näinhän siinä taas kävi kuten kerroin sateiden suhteen ainakin täällä Jyväskylässä. Ei kannata paljon hehkutella mediassa jollei ole varma asiasta:)

    Wolfgang says:
    3.12.2013 at 10.46

    Eilen ennusteessa oli peräti 20 mm sadetta Jyväskylän liepeille itsenäisyyspäivänä. Se olisi ollut poikaa hiihtäjiä ajatellen.

    Nyt ennustetta on rukattu niin, että sataakin vain noin 10 mm. Ehpä se siitä muuttuu vielä niin, että todellisuudessa onkin vain milli pari kuten sateiden suhteen on käynyt koko syksyn ja alkutalven?
    – See more at: http://blogi.foreca.fi/2013/12/oppia-einosta-ja-oskarista/#comments

    1. Sama oli Loimaan suuntaan. Pari päivää sitten näytettiin yölle 10-12mm/6h sadetta. Muuten luokkaa 20mm/vrk. Eilen se oli 10mm/vrk. Ja nyt 5mm/vrk. Tuohon vielä viimeisen ennusteen 0…+1 lämmöt, niin saammekohan tänne juurikaan valkoista maahan enää.

  5. Jyväskylän ennuste nyt maltillisempi, 5cm:
    pic.twitter.com/BBTyK1pP28

  6. Tiesin heti ennusteen nähtyäni etteivät kyseiset sademäärät toteudu. Foreca yrittää aina kauheita kohu ennusteita kaukaisemmille päiville. Kannattaisi laittaa ennusteista monia vaihtoehtoja.

  7. ”Torstaina maa voi jo jossain kohtaa etelää saada enemmänkin valkoista väriä, kun kapeahko sadenauha liikkuu kohti koillista. Mutta ei tuo ole vielä mitään verrattuna perjantaihin. Lähinnä pientä esileikkiä.

    Itsenäisyyspäivänä voimakas matalapaineen keskus liikkuu Itämeren yli kohti keskistä Baltiaa ja pyöräyttää maan etelä- ja keskiosaan sadealueen…..Itsenäisyyspäivän liikenne näyttää tuoreimman ennusteen valossa aika kurjalta erityisesti Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa – näillä alueilla lumikertymätkin tulevat olemaan suurimmat, luokkaa 10-20 cm.”

    Näin 3 päivää ennen itsenäisyyspäivää, mutta kun kuitenkin laaditaan 10 vrk:n ennusteita, niin kuka näihin uskoo ja voi mihinkään todellisuudessa varautua?

    1. Kiinteistöalalla kun olen seuraan ennusteita useita kertoja päivässä. 10 vrk ennuste on ihan saissee, 3-5 vrk samoin. 24 tunnin ennuste osuu joskus oikein mutta sekin harvemmin. Eli oman työn suunnitteluun ei mitään todellista apua. Huvittaa kun meterot varmaan keskenään juttelevat et hyvällä prossalla osuu ennusteet.

    2. Sillaihan siinä kävi. Loimaalla on nyt aamupäivällä lunta se samat 1cm kuin eilen. Jokioisten sademäärä yön ajalta näytti samaa luokkaa kuin siellä Jyväskylänkin suunnalla, eli max 2mm sadetta. Kävi kuin usein ennenkin, sademääräennusteet 3pv ennen saa helposti jakaa ainakin viidellä, usein lähes kymmenellä, niin ollaan totuudessa. Ei edes tuonne Satakunnan-etelä-Pohjanmaan suuntaan, jonne vielä enemmän ennustettiin sadetta eilenkin, näytä tutkan mukaan eikä lumipeitekartankaan, mitään juurikaan tulleen.

      1. Minä olenkin siirtynyt seuraamaan Muuramen ukkostutkaa, joka näyttää reaaliajassa pilvisyydet. Sademäärät pitääkin sitten itse arvuutella, mutta paremmin on osunut kuin ammattiinsa koulutetuilla.

        http://www.zalama.net/BO/bo_webpage.php

        1. Jäitä hattuun. Huomaathan että tuo sadetutkadata tulee aivan samoista tutkista kuin ”ammattilaistenkin” eli ilmatieteenlaitoksen avoimesta datasta. Kyllä se arvaus maallikollakin nappiin osuu jos tarpeeksi usein veikkaa.

  8. Jaa, kyllä täällä lahes, piti ennusteet hyvin paikkaansa, ja on pitänyt lähiaikoina muutenkin. Eilen saatiin tännekkin oikeen kunnin talven ihmemaa, 5-10cm lunta maassa.

    1. Niin täälläkin on tasaisesti ripotellut torstaista (ripsuja) lauantaihin saakka ja vielä jatkuukin, mutta ei 15 – 20 cm, eikä perjantaina!
      Ja koko talven lumet yhteensä tällä erää noin 15 cm. Aiemmin oli (ennen 6.12.) jo 9 cm. Että silleen:)

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.