Katse osuu ikkunan läpi sumuisenharmaaseen, sateen juuri läpikastelemaan ja kosteudenkylläiseen lähitienoohon. Tuulessa värisevät enää salavan pitkänkapeat alaspäin roikkuvat, vielä vihreät lehdet. Alempana myös heisiangervo on vielä onnistunut pitämään jo kellastuneet lehtensä. Mutta tämä lauantaipäivän hetki, se on kuin pysähtynyt, vähintään viipyvä. Sateen rippeitä näyttää putoilevan vielä.
Pakotan itseni olemaan kartalla, läsnä, osana jotakin. Niinpä sijoitan itseni vuoden kiertoon. Lokakuun loppuun, ensiöiseen kellojen ajansiirtoon, yhteen ylimääräiseen tuntiin nukkua, tosin vain ennen työpaikan aamuvuoroa. Viikkojen välissä olen katsovinani jo ensi viikkoa. Kummallista, miten sen on näkevinään jo ennakolta, päivän toisensa jälkeen. Mutta näin kai on ihmisen osa toimia: suunnitella ja kuvitella etukäteen, hyvissä ajoin. Ainakin näitä ja noita asioita on tehtävä. Tänään on käytävä vielä kaupassa.
Meneillään olevan Greenpeace – Murmansk – arktinen öljynporaus – Shell – Gazprom – Arctia Shipping -metakan suorastaan innoittamana kiinnostuin hetkiseksi tuosta arktisesta planeettamme osasta ainakin Barentsin- ja Karanmeren öljyvaroineen. Eniten luiskahdin kuitenkin viimeaikaisiin muutoksiin arktisen meren jääpeitteessä. Vastaan tuli mielenkiintoinen viive, siis asioiden tapahtuminen tietyllä aikaviiveellä niiden alkusyyn maksimista.
Selvennän: aurinko on taivaanlaella korkeimmillaan tiettynä ajanhetkenä, mutta vasta pari, kolmekin, tuntia sen jälkeen mitataan aurinkoisina kesäpäivinä päivän ylin lämpötila. Kesäpäivän seisaus on jo juhannuksen kynnyksellä, mutta tilastollisesti lämpimintä kesää voidaan odottaa viikkojen ellei kuukaudenkin viiveellä tuosta auringonsäteilyn maksimista. Arktisen merialueen jääpeitteen laajuudesta on kattavia havaintoja vasta joidenkin vuosikymmenten ajalta. Siinä on selvä ja aika suuri vuodenaikaisvaihtelu. Monena 2000-luvun vuotena jäpeitealue on etenkin ”kesäisin” pienentynyt selvästi aiempaa enemmän, pienimmillään se oli ”kesällä” 2012, tänä vuonna sulaminen ei ole ollut yhtä laajaa.
Laitoin tuossa ”kesän” lainausmerkkeihin, sillä arktisen merialueen jääpeite on vuotuisesti pienimmillään vasta syyskuussa ja vastaavasti laajimmillaan helmi-maaliskuussa. Näinkin suuri on siis lämmitysviive suhteessa kesäpäivänseisaukseen. Näin ajatukseni siis risteilivät keskellä hiljaista harmautta, ajankulun hetkeksi ikään kuin pysähtyessä. Laitan loppuun linkkejä noihin arktisiin asioihin – en ympäristömielipiteisiin, vaan osaan mitattua arktista luontoa.
Meillä Suomessa riittää syksyisiä matalapaineita niin sateineen kuin tuulineenkin. Vähäsateisinta on huomenna sunnuntaina, luyhyen aikaa maanantaina sekä keskiviikon-torstain maissa.
http://nsidc.org/arcticseaicenews/
http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm
http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/
Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/gsfc/7348953774/
Mitä se maa-on-pannukakku tässä tekee?