Olipa hassua kirjoittaa otsikkoon uuden kuukautemme nimi – syyskuu. Minulla lienee sopeutumisvaikeuksia hyväksyä se fatka, että kolmen kesäkuukauden jälkeen kalenterin perusteella siirrytäänkin armotta suoraan syksyyn, vaikka säätilastot sanovatkin ihan muuta. Valitettavasti tämä kalenterikeskeisyys tuntuu olevan osa monen suomalaisen ja pohjoiseurooppalaisen elämää: kun almanakka käännetään elokuulta syyskuulle, todetaan huokaisten kesän olevan jo ohi. Nyt olisi aika vähän ammentaa positiivisuutta – kyllähän sen jo Mambakin aikoinaan totesi: Vielä on kesää jäljellä!
Kalentereista kelikameroihin. Olen aamutyövuoroissani seurannut viime aikoina tiiviisti erästä syyskesäistä ilmiötä: säteilysumua. Hieman kateellisena olen kelikameroista katsellut upeita aamusumukuvia mm. Pohjanmaalta ja Etelä-Karjalasta, kunnes viimein varhain tiistaiaamuna maagisen mystinen aamu-usva peitti pääkaupunkiseudunkin. Valitettavan nopeasti sumu kuitenkin irtaantui maan pinnalta kohoten korkeammalle ja muodostaen tasaisen harmaan ja tylsän sumupilvikaton (Stratus-pilvi).
Sumujen syntymiseen vaaditaan suhteellisen kosteuden nousemista 100 %:iin maanpinnan lähettyvillä, jolloin kosteus tiivistyy pieniksi vesipisaroiksi. Säteilysumu on eräs sumujen alalajeista, ja se onkin hyvin tyypillinen sumulaji Suomessa syksyisin. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä ulossäteily on voimakasta, ts. lämpö karkaa maanpinnalta nopeasti avaruuteen. Nopeasti jäähtynyt maanpinta jäähdyttää myös ylläolevan ilmakerroksen ja mikäli siinä on tarpeeksi kosteutta, muodostuu helposti säteilysumua. Yleisimmin tätä sumulajia tavataan alavilla mailla, laaksoissa ja notkelmissa. Muistakaa, että säteilysumua ei koskaan muodostu meren tai vesistöjen päällä, ainoastaan mantereen yllä. Esimerkiksi tiistaiaamuna etelärannikolla majaillut sumu oli syntynyt sisämaassa, mutta heikko koillisen puoleinen perusvirtaus ajoi sen osittain merenkin ylle.
Sumujen esiintyvyyden todennäköisyys riippuu vuodenajasta, sijainnista ja vuorokauden hetkestä. Merialueilla ja rannikoilla sumut ovat yleisimpiä kevätaikana, kun taas sisämaassa sumuisen päivän todennäköisyys on tyypillisesti syksyllä suurin. Katso kuvasta Hangon ja Jyväskylän erot!
Kuvan linkki: http://www.fotopedia.com/items/flickr-3072695810 (John Morgan)
Syyskuu ja sumu. Sää ja luonto.
Sumuissa on kyllä tunnelmaa. Mitä tulee ulkona olevaan säähän niin melkein sanoisin, että samaan vuorokauteen mahtuu kaksi vuodenaikaa: noin iltayhdeksästä aamuyhdeksään on selkeästi syksy, sitten se palaa kesäksi. Kun ulkona on noin 20 varjossa, sitä on aika vaikea pitää syksynä. Toki aurinko ei paista yhtä korkealta ja lämpimästi kuin vaikkapa elokuussa, mutta silti. Vastaavasti öisin on ollut aika kylmä, monin paikoin hallaa ja jopa etelärannikolla alle 10 astetta.
Toki ei tämä mitenkään tavatonta 2000-luvulla ole ollut: Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuodesta 2000 lähtien on vain kahdesti syksy eli syys-marraskuu ollut keskimääräistä viileämpi ja yli 10 kertaa ollut keskimääräistä lämpimämpi, siis vuosien 1981-2010 vertailuarvoon nähden.
Tämä kertoo tietysti yleisestä lämpenevästä kehityksestä, mutta syksyjen osalla on ollut jostain syystä vähemmän vaihtelua kuin esimerkiksi talvien: meillä on kymmenen vuoden ajan ollut todellisia ”talvisotapakkasia” metrisine hankineen ja muutama melkein kokonaan lumeton talvi vain viisi-kuusi vuotta sitten.