Katse aina vain edemmäs

Julkaistu
Jäätikkö Grönlannissa. Kuva: dsearls/flickr

Loppusyksyn harmaan sairauslomapäivän ulkoilutuokiota piristi lööppi, jonka mukaan Siperian sää uhkaisi Suomea. Tällaiset ”tiedonannot” lähtevät usein aidosti tiedemiesten ja -naisten pöydiltä tai tapaamisista ja saattavat olla varsin asiallista spekulaatiota – tähänastisten mittausten perusteella tai tukemana – mahdollisen tai todennäköisen ilmastonmutoksen seurauksista. Kovin helposti ne kuitenkin päätyvät ikään kuin ennusteiksi jo jotenkin lähiajan säästä.

On mielenkiintoinen tapahtumaketju, miten Arktiksen ikijäämassojen sulaminen heikentäisi Golf-virtaa, minkä seurauksena Atlantin valtameren erityisesti koko koillisosan ja sen ympäristön ilmasto voisi hyvinkin kylmetä jopa dramaattisesti. Missään muualla maapallolla kuin täällä meillä päin ei ole likimainkaan yhtä pohjoisessa vastaavasa määrin menestynyttä pysyvää ihmisasutusta, joten aiheesta on syytäkin olla kiinnostunut juuri täällä.

Golf-virran tänne kuljettaman valtameriveden ja sulamisveden välinen suolaisuusero on tässä myös tärkeä, ja joka tapauksessa uuden sekoittuneen tilanteen ja meren virtausjärjestelmän sekä meren ja ilmakehän vuorovaikutuksen koko dynamiikkaa lienee miltei mahdotonta kuvitella tuntevansa etukäteen. Mutta yksi asia lienee loogisen varma asia: jos arktinen jäätikkö sulaa, ei niin tapahdu ainoastaan meressä, vaan yhtä hyvin – ja ehkä ennemminkin – mantereilla. Grönlannissa ja varsinkin suurten mantereiden aiemmilla ikirouta-alueilla.

Ns. kasvihuonekaasuista tehokkain on metaani, jota täytyy sulamisen yhteydessä ja seurauksena vapautua maaperästä ilmakehään aivan mittaamattomia määriä. Ihmisen toiminnan hiilidioksidipäästöt, jotka hyvinkin ovat panneet koko sulamisen alulle, kalpenevat tämän uuden päästölähteen edessä. Vaan kuka varsinkaan enää sitten osaa ennakoida, mihin tilaan ja vaihteluihin valtameri-ilmakehä -systeemimme asettuu. Puhumattakaan kaikista mahdollisista seuraamuksista, joita ilmaston muuttumisesta voi ekosysteemille ja ihmiselle seurata. Mutta onpahan ainakin, mihin sopeutua. Jo vuositasolla yksittäiseen talveen sopeutuminen tuntuu välillä vaikealta. Vetäydyn villavällyjen alle

 

Kuvan linkki: http://www.google.fi/imgres?q=ocean+conveyor+belt&num=10&hl=fi&as_st=y&biw=1426&bih=778&tbs=sur:fc&tbm=isch&tbnid=qgvsYlecx9jXLM:&imgrefurl=http://www.fotopedia.com/items/flickr-991653861&docid=ZVmRL4JQofvW3M&imgurl=http://images.cdn.fotopedia.com/flickr-991653861-hd.jpg&w=1620&h=1080&ei=LEqhUIHHPPTE4gTCxYCQBA&zoom=1&iact=rc&dur=437&sig=110189247874894864200&sqi=2&page=1&tbnh=140&tbnw=210&start=0&ndsp=4&ved=1t:429,r:2,s:0,i:80&tx=127&ty=63

6 vastausta artikkeliin “Katse aina vain edemmäs”

  1. Iltapäivälehtien säälööpit ovat epätiedettä pahimmasta päästä. Erityisesti näen punaista kun bongaan sanan ”ennätys” lööppiotsikosta. Toimittajien ymmärrys säästä ja varsinkin ilmastosta on niin kovin ohutta, mikä ei kylläkään estä kirjoittamasta asiasta tunteella ja suurilla kirjaimilla. Loppupeleissä kyse on tietenkin siitä, että myydyistä lehdistä se toimittajakin leipänsä saa.

    1. Se minua on ihmetyttänyt, miten paljon näitä lööpeissä esiintyviä säätieteilijöitä oikein onkaan. Joka kerta olen pannut merkille, että eri henkilö ainakin nimeltään on ollut lausunnon takana. Joskus vaikuttaa siltä, että helppoa leipää jotkut tienaavat lausunnoistaan, jotka eivät pidä paikkaansa lainkaan. Jälkikäteen pieleen menneistä ennusteista ei hiiskahdetakaan:)

  2. Suorastaan huvittavaa miten Ilmatieteenlaitos vielä 5 vuotta sitten tiedotusvälineissä rutiininomaisesti kertoi, että Suomen talvet tulevat pian ilmaston lämpenemisen vuoksi olemaan lumettomia. Sitten alkoi tulla runsaslumisia ja ankaria talvia ja kuinka ollakaan viime talvena Ilmatieteenlaitoksen johtaja kertoi ilmaston lämpenemisen merkitsevän sittenkin Suomessa kylmiä ja lumisia talvia! Minusta koko pulju pitäisi lakkauttaa.

    1. Onko näin kertonut? Eihän näitä mitään varmuudella voi sanoa, 2030-luvulla olemme viisaampia.

  3. Ole rohkea, herra Föhr, älä lankea vain sanomaan että asiaa on vaikeaa ennustaa!

    http://www.nature.com/news/be-persuasive-be-brave-be-arrested-if-necessary-1.11796

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.