Edessä kesän toistaiseksi kuumin päivä

Julkaistu
Lämpötilaennuste Pohjoismaihin pe 6.7. klo 18.

Sää on tällä viikolla lämmennyt päivä päivältä. Eilen ylittyi virallinen hellerajakin, kun Lahdessa mitattiin 25,3 astetta. Tänään torstaina hellettä on mitattu iltapäivään mennessä jo usealla havaintoasemalla. Ja huomenna lämpenee taas hieman. Helleaaltoa ei päästy tällä kertaa etukäteen hehkuttelemaan, sillä heinäkuun lämpö hiipi meille hieman varkain. Osittain sää on lämmennyt, koska Keski- ja Itä-Euroopan helleilmamassa on pikku hiljaa hivuttautunut pohjoisemmaksi. Lisäksi Suomessa tällä hetkellä heikko korkeapaineen selänne, jossa ilma pysyttelee paikallaan, ja keskikesän aurinko on päivä päivältä nostanut sen lämpötilaa.  Voimakkaimmin tämän viikon lämpeneminen on näkynyt Pohjois-Suomessa ja koko maan yölämpötiloissa, jotka vielä viime yönä kävivät monin paikoin 10 asteen alapuolella. Sallassa oli jopa yöpakkasta!

Kuluvan kesän lämpötilaennätyksiä siis rikotaan tämän päivän, perjantain ja vielä lauantainkin aikana. Olennaisempaa lomailijoiden kannalta lienee kuitenkin se, että lämmintä on nyt suurimmassa osassa maata. Lapin alueella sää muuttuu viileämpään ja epävakaisempaan suuntaan perjantain ja lauantain kuluessa. Sunnuntaiksi puolestaan maan lounais- ja länsiosaan on tiedossa ukkosia, jotka katkaisevat helteet hetkeksi.

Ennakkotietona ensi viikon lomailijoille, että vaikka viikosta on tulossa tätä viikkoa sateisempi, se tulee kuitenkin olemaan kesäkuun loppupuolta selvästi lämpimämpi. Väliin mahtuu niitä hellepäiviäkin.

7 vastausta artikkeliin “Edessä kesän toistaiseksi kuumin päivä”

  1. Tää sää on just tämmöstä vettä, pari aurinkoista päivää, taas vettä ja kylmää ja pari hellepäivää. Ja kohta sataa taas pitkästä aikaa.

  2. Monet meistä eivät kaipaa helteitä ja nauttivat pitkästä aikaa oikeasta kunnon kesästä :)
    Ihanaa, ettei ole helteitä!!

  3. Samaa mieltä. Mielestäni kesässä parasta ovat kovat kuurosateet, ukkoset ja upeat pilvet. En ymmärrä, miten ihmiset voivat tykätä siitä, että sisätiloissa lämpötila nousee yli 25. No kaikilla on omat mieltymyksensä ja ehkä jopa ilmastointilaitteet toisin kuin minulla.

  4. Tästä tulikin mieleeni: onko olemassa virallisia tai edes yleisesti käytettyjä rajoja, milloin ilman sanotaan olevan kylmää, viileää, lämmintä tai kuumaa? Usein kuulee lauseen ”sää on vuodenaikaan nähden viileää”, mutta voidaanko lämpötilaa tarkastella absoluuttisesti, vuodenajoista riippumatta?

  5. Mielestäni kesä ei ole kesä ellei +30 astetta Celsiusta mene rikki. Kerropa eteläisimmille eurooppalaisille, että onpas meillä hellettä, kun lämpöä on +25,1 astetta. Nauravat itsensä kuoliaaksi!

    1. Mitä väliä – antaa nauraa! Etelän asukkaat ovat etelän asukkaita, me pohjoisen asukkaat vähän toista maata, ja onnekkaita vuodenaikojen vaihteluinemme. Rikkautta sekin. Onneksi ihmiset eivät pysty vaikuttamaan eli tilaamaan mieleisiään ilmoja – vaikka tosin tuhoammekin hitaasti mutta varmasti omat elinolosuhteemme tällä planeetalla holtittomuudellamme. Näillä sateilla on paljon hyviäkin puolia jotka unohtuvat ikuisen helteen palvonnassa…

  6. ”Anta heidän nauraa vaan” kuten eräskin Kisu lauloi levyllä nelisenkymmentä vuotta sitten. So what?

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.