Päättäjäispäivänä ainakin sataa, mutta tuleeko tästä jopa myrsky?

Olen ajatellut, että koulujen päättäjäispäivänä on aina pouta, monesti aurinkoistakin. En itse asiassa muista yhtään päättäjäisjuhlaa omalta koulutieltäni enkä sen jälkeenkään, jolloin olisi satanut. Mutta muistiin ei sääasioissa kannata luottaa, varmasti niitä sateisiakin juhlia on vietetty. Ensi lauantaista ainakin tulee monelle sateinen mutta toivottavasti mukava muisto, nimittäin etelästä lähestyy silloin reipasotteinen matalapaine. Kuurosateitahan on saatu ja saadaan pitkin viikkoa, mutta lauantain sateet ovat sitä jatkuvampaa sorttia.

Puolen päivän aikaan sadealue näyttäisi kattavan ainakin Vaasa-Joensuu-linjan eteläpuolisen Suomen. Muuallakin sää on melko pilvistä ja tuulista. Päivän aikana sateet ovat liikkeessä pohjoiseen niin, että illansuussa sataa jo Oulun korkeudella. Maan keskiosassa sade tuntuu puolestaan jatkuvan koko päivän:

Ennuste Jyväskylään.

Lappiin sateet eivät sen sijaan vielä lauantaina yllä. Osittain sää on jopa aurinkoista: todennäköisimmin valkolakit säihkyvät auringossa Sallan ja Kemijärven lukioiden pihamaalla. Myös Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa sateet käyvät iltapäivällä vähiin ja paikoin aurinkokin voi tulla esille. Lämpötila on koko maassa kymmenen asteen vaiheilla: sateisilla alueilla hieman alle, poutaisilla ja ajoittain sateisilla hieman yli.

Mutta tuulista on koko maassa. Tuuli voi olla maan etelä- ja keskiosassa jopa vaarallisen voimakasta, joten en tiedä, ovatko ne puutarhateltatkaan kovin hyvä ratkaisu. Mahdollinen myrsky on tällä hetkellä vielä huonosti ennustettavista, mutta voitte lähipäivinä seurata tilannetta vaikkapa Forecan uudesta tuuliennusteesta, joka siis soveltuu muuhunkin kuin veneilykäyttöön.

Tällaisen ennusteen jälkeen tuntuu kornilta lähettää lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille, mutta silti: onneksi olkoon!

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Huomioita säästä. Pysyvä linkki.

5 vastausta kirjoitukseen

  1. Wolfgang sanoo:

    Odotamme kovasti niitä luvattuja runsaita sateita, mutta ennusteiden elävyys on suorastaan pettymystä. Tuleekohan niitä edes sen vertaa, että pihassa seisovan auton päältä koivun siitepölyt huuhtoutuvat pois?

    Toisaalta ihmettelen esimerkiksi sitä, miten paljon esimerkiksi TV 3:n sääruuduissa painotetaan jo säässä tapahtuneisiin tapahtumiin. Ei minua eikä varmaan monia muita sääennustepalveluita seuraavia kiinnosta muut kuin tulevat siis futuurissa tapahtuvat, ei jo tapahtuneet lätinät.

    On aika ala-arvoista ennusteiden laadintaa päivän parin tähtäimellä puhumattakaan kymmenen päivän ennusteista, jotka mielestäni voitaisiin lopettaa harhaanjohtavinakin!

    • Allu sanoo:

      Mutta toisaalta kymmenenpäivän ennusteissa on hyötyä se, että näkee suunilleen onko tulossa lämmintä vai kylmää, vaikka lämpötilat eivät pitäisi paikkaan. :)

      • Wolfgang sanoo:

        Onhan se näinkin, mutta onneksi harsotettiin hallanarat kasvit heti alkuviikosta, jolloin tällä palstalla ennustettiin matalia + lämpötiloja, jotka sitten todellisuudessa olivatkin – asteita.

        Muutama päivä sitten ennustettiin sateita Keski-Suomeen yli 40 mm. Nyt ne määrät ovat päivä päivältä kutistuneet ja taitaa lopulta käydä niin, että on vain runsasta pilvisyyttä. Viimeistään sunnuntaina esim. Pekka Pouta kertoo puolet tv:n lähetysajastaan, miten tässä nyt oikein näin kävi:))

  2. Sari sanoo:

    Kiitokset Liisa Rintaniemi mukavasta ja informatiivisesta sääblogista.
    Minulle ainakin tuli hyvä mieli tätä lukiessa, vaikka sääennuste ei olekaan niin hyvä :)

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.