Päästäänkö Rukalla hiihtämään maailmancupia?

Julkaistu

Kuva: MTV3 säägrafiikkaa
Lapissa talvi on tänä vuonna myöhässä. Tälle viikonlopulle suunniteltu Levin WordlCup jouduttiin perumaan lumen puutteen takia. Seuraavaksi jännitetään talvilajien maailmancupia Rukalla. Rukalla on tarkoitus hiihtää ja hypätä mäkeä 25.11.–27.11.

Tulosruudun mukaan kisat on mahdollista hiihtää jos ennen kisoja on viikon pakkasjakso. Siinä ajassa ladut ja hyppyrimäki saadaan tykitettyä lumisiksi. Vaikkei sataisi yhtään lunta.

Kisojen onnistuminen on mahdollista. Nyt ennuste näyttää jopa lupaavalta. Sää näyttäisi muuttuvan pohjoisessa huomattavasti kylmemmäksi, ihan talviseksi, ensiviikon alkupuolella. Siis ajoissa. Se kuinka paljon kylmenee ja minä päivänä vaihtelee vielä ennusteesta toiseen, mutta perusajatus on pysynyt samana jo useamman päivän. Kylmä pohjoisvirtaus tuo pakkaset Lappiin. Kai siihen voi alkaa luottaa?

Lumikontrolli jossa lopulliset päätökset Rukan kisoista tehdään on 16.11. Ratkaisevaa on viimeinen viikko ennen kisoja. Juuri se viikko, jolle ennusteet eivät vielä yletä. Tarkkaillaan tilannetta.

Yksi ajatus artikkelista “Päästäänkö Rukalla hiihtämään maailmancupia?”

  1. AyojaA , [url=http://tlofmkekbimm.com/]tlofmkekbimm[/url], [link=http://ypiipvmywdhy.com/]ypiipvmywdhy[/link], http://xgmgwgcdsnlv.com/

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.