Säägrafiikka valmistuu vaiheittain

Julkaistu

Suuri osa meteorologin työpäivästä Maikkarilla kuluu sääkarttojen grafiikoita piirtäessä. Jo lähdössä karttapohjalla on valmiina teitokonelaskemiin perustuvat paineen, sateen, pilvisyden ja lämpötilan datakentät. Matalapaineet, rintamat, tuulinuolet ja sääsymbolit meteorolgi lisää kartalle itse. Minä teen kartat aina saman kaavan mukaan.

1. Grafiikan piirtäminen alkaa karttapohjalta, jossa on valmiina paine-, sade-, pilvisyys- ja lämpötilakentät.

Sääkartalla on valmiina tietokonelaskemiin perustuvat datakentät.

2. Säätila ja sen muutokset hahmottuvat paremmin kun kartalle lisätään korkea- ja matalapaineen keskukset ja niihin liittyvät säärintamat.

Okluusiorintama on violetti, kylmä- sininen ja lämmi- punainen.

3. Tuulinuolet kuvaavat liikettä. Mitä enemmän nuolia, sen kovempi tuuli.

Punainen nuoli kertoo lämpimästä advektiosta, sininen kylmästä.

4. Myös datakenttiä voi muokata. Joko siksi että meteorologi on erimieltä kuin tietokonemalli, tai siksi että karttaa olisi helpompi katsoa.

Pilvilauttaa on pyyhitty pois idästä ja sadetta Keksi-Suomesta.

5. Lisätään sääsymbolit.

"Aurkinkoisinta kaakonkulmalla"

6. Viimeiseksi rukataan lämpötilat.

Etelä-Suomea on lämmitetty hieman.

Tämä kartta on piirretty maanantaina. Tänä aamuna siitä tuli vähän erinäköinen.

4 vastausta artikkeliin “Säägrafiikka valmistuu vaiheittain”

  1. Teillä on jäänyt selkeys uuden sääkartan sinänsä hienon tekniikan alle, joten voisi olla aiheellista kerrata mitä jo koulussa opetettiin graafisen esityksen selkeydestä ja havainnollisuudesta: ”Kirjainten, numeroiden ja symbolien tulee olla selkeitä, tasalaatuisia ja riittävän kokoisia, jotta ne pienennettyinäkin ovat luettavissa. Värejä käytettäessä on tärkeää, että kirjainten ja taustan välillä on selvä tummuusero”.
    Valkoiset lämpötilanumerot vaalealla taustalla ei todellakaan ole onnistunut valinta, kesällä niistä ei saanut mitään selvää. Ne näyttävät kyllä hyvältä näytöllä ja varmaan myös isolla tv-ruudulla. Yksinkertaisinta olisi kuitenkin esittää lämpötilat mustalla, jolloin tieto palvelisi paremmin kaikkia katsojia tv-ruudun koosta ja näkökyvystä riippumatta.

    1. Juu, nettigrafiikassakin pyritään välttämään vaaleita kirjaimia tummemmalla pohjalla. Aina toisinpäin luettavuuden parantamiseksi.

      Miksi matala- ja korkeapaineiden merkit ovat vinossa perspektiivissä kun mikään muu elementti kartalla ei vastaavaa perspektiiviä tottele? Tuntuu häritsevältä, eikä tieto matala- tai korkeapaineen keskuksesta ole tavalliselle säästä kiinnostuneelle ollenkaan niin oleellista, että niitä pitäisi mitenkään korostaa.

  2. Valitettavasti täytyy olla samaa mieltä edellisen kommenttaattorin kanssa grafiikkamuutoksesta. Omaa silmääni ärsyttävät eniten nuo uudet tyylitellyt korkea- ja matalapaineen kirjaimet, enkä nois tuulinuolistakaan oikein tykkää. Mutta arvaan, että nuo eivät ole meteorologin syytä.

    Kiitoksia Miinalle hienosta havainnollistamisesta, kuinka sääkartta valmistellaan. Voisitko Miina vielä valaista mikä juttu se on, kun joskus näkee kun lähetyksessä meteorologi vetää jonkun sääsymbolin ”lennosta” siihen kartalle?

    Loppukevennys: 4-vuotiaan poikani mukaan dinosaurukset hävisivät, kun iso meteorologi-kivi putosi maahan. :-)

  3. Tuli mieleeni toinen asia. Forecan sivulta voi kaivaa esiin 10 vuorokauden ennusteen melkein mille tahansa paikkakunnalle maailmassa. On selvää, etteivät meteorologit voi ehtiä käydä läpi kaikkia noita tuhansia paikkakuntia. Arvatenkin ennusteet www.foreca.com-sivulla ovat käsittelemättömiä, ainakin jossain määrin? Yleensä ne antavat osviittaa kyllä oikeaan suuntaan.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.