Kuinka pitkät ovat etanan sarvet?

Julkaistu
Saa nähdä, miten kova tai lauha talvesta tulee. Kuva: flickr/talaakso

No, pian noita etanoita ei näe enää edes kohmeisia, mutta päivien kylmetessä kohti loppusyksyä on ainakin keskustelu tulevan talven säästä kuumentunut. Toivottavasti mahdollisimman moni aiheesta kiinnostunut tallettaa nyt väitetyt asiat niin, että voi talven kuluessa tai sen jälkeen tarkistaa, mihin oli luottamista ja mihin ei. Tieteenkin kentällä kun voidaan lopulta väittää kaikenlaista, kun tieteen “tieto” loppuu.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) 15. syyskuuta julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan lokakuusta joulukuuhun ulottuvan jakson keskilämpötila on selvästi tavanomaista korkeampi. Lapissa on tavanomaista sateisempaa, muualla normaalisateista. lmanpaine on keskimäärin jonkin verran tavanomaista alempi, mikä antaa viitteitä matalapainevoittoisen säätyypin vallitsemisesta. (Lähde: http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta )

Pitkän ajan tietokone-ennusteet eivät pyri ennustamaan säätilanteita, vaan antavat viitteitä siitä, onko jollain alueella esim. lämpimämpää ja sateisempaa kuin tavanomaisesti ko. aikaan vuodesta. Tällaiset ennusteet ovat lyhyen ajan sääennusteita alttiimpia tulkinnoile. Edellä mainitulla lähdesivulla kannattaa vierailla, luulisi seuraavan vuodenaikaisennusteen päivittyvän samaan paikkaan.

Tietokonemalli siis olisi kallistumassa alkutalven osalta mielummin vuodenaikaan nähden lauhaan kuin kylmään loppusyksyyn ja alkutalveen. Mutta sitten tähän talven säähän näyttää olevan muitakin näkökulmia. Brittiläinen The Daily Mail – lehti on kirjoittanut tutkimuksesta, jonka mukaan Pohjois-Eurooppaa uhkaisi kylmä talvi, koska auringon aktiivisuus, joka vaihtelee 11 vuoden jaksoissa (mm. auringonpilkkumaksimit), on nyt vuoden päivät ollut vaihtelunsa alimmassa vaiheessa. Aiemmin Nature Geoscience -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kyse on siitä, että ilmakehän stratosfääri (sääilmiöt tapahtuvat alimmassa kerroksessa eli troposfäärissä) olisi tavanomaista viileämpi, mikä vaikuttaisi myös alailmakehän ilmavirtauksiin ja tuuliin sekä siihen, että Pohjois-Eurooppaan virtaisi kylmää ilmaa.

Kuulostaa kieltämättä aika kummalliselta, enkä tiedä ilmakehän tai sään kovin suuressa määrin noudattavan 11 vuoden auringonaktiivisuusjaksoja. Tuon aktiivisuuden isommat, pidempiaikaiset vaihtelut sen sijaan voisivat selittää osan esim. maa-ilmakehä -systeemin lämpötilan noususta, mutta että suunnilleen joka 11. vuosi pitäisi olla erityisen kylmiä talvia, niin… Mutta laitan tähän linkin tuohon julkaisuun: http://www.nature.com/ngeo/journal/vaop/ncurrent/full/ngeo1282.html , josko siitä joku jotenkin valaistuisi.

Minä en usko kenenkään tekemiin liian pitkän ajan sääennusteisiin, mutta onhan sekin eräänlaista sosiaalista peliä näistä keskustella, siis sitä kuuluisaa small talk´ia.

Yksi ajatus artikkelista “Kuinka pitkät ovat etanan sarvet?”

  1. fkV9b2 , [url=http://qqelbwpaujry.com/]qqelbwpaujry[/url], [link=http://ekwdoyajcdhl.com/]ekwdoyajcdhl[/link], http://khkxpwxraqag.com/

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.

Kuinka pitkät ovat etanan sarvet? [vanha]

Julkaistu
Saa nähdä, kuinka kova talvi on tulossa. Kuva: flickr/Sini Merikallio

No, pian noita etanoita ei näe enää edes kohmeisia, mutta päivien kylmetessä kohti loppusyksyä on ainakin keskustelu tulevan talven säästä kuumentunut. Toivottavasti mahdollisimman moni aiheesta kiinnostunut tallettaa nyt väitetyt asiat niin, että voi talven kuluessa tai sen jälkeen tarkistaa, mihin oli luottamista ja mihin ei. Tieteenkin kentällä kun voidaan lopulta väittää kaikenlaista, kun tieteen ”tieto” loppuu.