Lämpimän ja aurinkoisen pääsiäisen ennuste varmistuu edelleen

Täysikuu Imatralla viime yönä. Nyrkkisäännön mukaan pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeistä täysikuuta seuraavana sunnuntaina. Kuva: Liikennevirasto.

Pääsiäissään 22.-25.4.2011 ennuste näyttää asettuneen hyvin aloilleen, eli suurta muutosta viimesunnuntaiseen ei ole tullut.

Maan eteläpuoliskolla sää on  poutaista ja pääasiassa myös aurinkoista. Päivälämpötilat liikkuvat 10…16 asteessa, mutta lankalauantaina ja pääsiäispäivänä 20 astetta on edelleen mahdollista etelässä. Meren äärellä on kuitenkin viileämpää, sillä rannikolle kehittyy merituulta. Öisin lämpötila käy nollan vaiheilla.

Merkittävin muutos viime ennusteeseeni on, että 2. pääsiäispäivänä eli maanantaina lännestä lähestyy pieni ja pippurinen matalapaine, joten aurinkoinen pääsiäinen saattaa päättyä Länsi-Suomessa rankkoihin vesikuuroihin. (Näin eurooppalaisessa laskelmassa, yhdysvaltalaisten ennusteessa siitä ei näy jälkeäkään.)

Maan pohjoisosassa tulee lumi- ja vesikuuroja perjantaina ja lauantaina, mutta sen jälkeen sää muuttuu samanlaiseksi kuin etelässä eli poutaiseksi ja pääasiassa aurinkoiseksi. Lämpötila on 5…10 astetta, vaikka pohjoisimmassa Lapissa voi olla viileämpää. Yölämpötila käy yleisesti pakkasella.

Viimeinen silaus pääsiäisennusteeseen luvassa torstaina!

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Yleistä säästä. Tagit: , , . Pysyvä linkki.

2 vastausta kirjoitukseen

  1. Esko Haavisto sanoo:

    Haloo!
    Suurelle osalle suomalaisia tärkeän pääsiäsen lomaviikonlopun sääennusteesta sivuillanne esitetty kommentti on liki kaksi päivää vanha! (http://blogi.foreca.fi/2011/04/lampiman-ja-aurinkoisen-paasiaisen-ennuste-varmistuu)

  2. Liisa Rintaniemi sanoo:

    Hei,

    uusi ennuste on lupaukseni mukaan päivitetty sivuille tänä aamuna. Onneksi suuria muutoksia ei ole tähänkään tekstiin nähden tapahtunut!

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.